Vuoden viimeinen agitreeni: hyvää ja huonoa

Vuoden viimeisessä agitreenissä oli hyvää ja huonoa. Heti alussa koira karkasi kentältä, kun se kuuli outoa ulinaa toiselta kentältä. Kenttä on sillä tavalla hankala, että vaikka koira pääsee läpi pienestä kolosta, niin itse pitää kiertää melkoinen lenkki sitä hakemaan. Nolona vein taas koiraa häkkiin miettimään asioita. Onneksi mitään haveria ei sattunut.

Sitten lopulta päästiin treenaamaan. Koira oli joulun treenitauon tai jonkun muun syyn takia ihan täpinöissään ja ylikierroksilla. Alkuun otettiin radan osana ollutta muuria yksinään, mutta koira tarjosi "sarjaan" jo putkea ja toistakin putkea sekä muuria molempiin suuntiin. Aina kun hypyn jälkeen edessä oli este, koira eteni sille oma-alotteisesti. Hauskaa näytti koiralla olevan, ja itsekään ei voinut kuin nauraa sille. Sarjana oli lopulta vastapäivään hyppy, hyppy, hyppy, putki, muuri, putki ja hyppy. Näistä päästiin kompuroiden läpi, sillä tyypilliseen tapaan ohjaaja oli taas tosi myöhässä, mutta mihinkään ei tarvinnut pysähtyä.

Sitten tehtiin täyskäännös radalla ja uusi rata myötäpäivään oli: hyppy, hyppy, muuri, putki, hyppy ja 180 astetta käännös takaisin ja putki, muuri, hyppy ja 180 astetta käännös ja kepit. Alku meni hyvin, mutta juutuimme uuteen juttuun eli 180 astetta käännökseen. Rommi oli jatkamassa jo rataa eteenpäin, jossa olisi ollut hyppy, mutta tehtiinkin täyskäännös, joka oli liikkeenä uusi. Koiralle piti siis jotenkin kertoa ennen hyppyä, että seuraavan jälkeen palataankin takaisin. Se ei ollut ihan yksinkertaista, mutta koira oppi itse sen nopeasti, vaikka ohjausliikeessä on paljon parantamisen varaa. Jauhoimme hetken tuota käännöstä ja sitten jatkoimme takaisin. Hyppy muurin yli oli niin ilmava, että näytti että koira lentää. Sarjan lopussa oli vielä kepit "oikealta" puolelta, mikä sujui myöskin ihan hienosti. Pitäisi vielä vaan saada ohjausta suunnattua eteenpäin.

Lopussa menimme vielä kepit väärältä puolelta pari kertaa. Ohjasin koiraa jotenkin eri tavalla kuin koskaan ennen. Nyt väärältä puolelta työnsin koiran oikeisiin rakosiin sen sijaan että olisin vetänyt sitä. Se tuntui oudolta ja tapahtui ihan vahingossa. En saanut toistettua ohjaustani, mutta toinen kerta samalta puolelta meni kuitenkin ihan ok, joten enpä jauhanut sitä enempää.

On kai me jotain opittu, kun pieniä edistysaskelia näkyy siellä täällä. Alkusyksystä pudottelimme paljon esteiden rimojakin, mutta sekin on nyt jäänyt vähemmälle. Tällä kertaa jäi harmittamaan vain tuo kentältä karkaaminen, mutta muuten oli mukavaa. Ensi vuonna sitten lisää näitäkin haasteita.