Diagnoosi: Tulehdus poikineen

Joskus on vaan tunne, että kaikki ei ole kohdallaan. Nyt kun katsoo aikaa taaksepäin, niin moni asia sai selityksen, kun eilen vietiin poitsun pissanäyte eläinlääkäriin. Saimme kehoituksen tulla tänään verikokeisiin ja ultraan, ja tutkimuksissa löytyi sekä eturauhas- että munuaistulehdus. Ilmeisesti eturauhastulehdus on tullut ensin, josta on seurannut munuaistulehdus. Toisaalta kumpikaan ei näkynyt suoraan pissa- tai verikokeista, joten hyvä, että ultrattiin. Ehkäpä viime viikon oksentelu (yhtenä päivänä) ja seisoskelu kesken lenkin olivat oireita kipuilusta. Koirahan ei ole ollut sairaan oloinen, vaan leikkinyt ja touhunnut kuten normaalistikin, mutta rivien välistä on voinut lukea, että joku ei ole niinkuin pitäisi.

Hoidoksi tuli hormonipistos ja neljän viikon antibioottikuuri. Antibiootti heikentää kuulemma hajuaistia, joten nenätyöskentelyä vaativat lajit ovat tauolla. Samoin rankat treenit ja lenkit. Nyt on vaan katsottava päivä kerrallaan, mihin suuntaan tästä mennään. Kontrolli on kuuden viikon päästä, joten ihan vielä ei ole edes tajunnut, kuinka pitkästä ajasta on oikeasti kyse. Syksy kuluu nyt joka tapauksessa hieman toisin kuin on suunniteltu. Sen siitä saa, kun olin juuri eilen mennyt ääneen lausumaan tavoitteita ensi vuodelle.

Kolme pistoa sateessa

Juhuu, vihdoin sadetreeni haussa! Meillä on ollut hieman yksitoikkoiset kelit hakutreeneissä, kun on ollut jatkuvasti aurinkoista ja upeaa. Tällä kertaa tihuutti vettä, mutta muuten oli tyyntä ja lämmintä.

Nokian yläalueelle mentiin vauhdilla. Alussa yritettiin hallintaa hieman huonolla menestyksellä. Rommi halusi jo mennä ja ei olisi millään malttanut seurata sivulla kohti lähetyspaikkaa. Metri mentiin imuttamalla siellä täällä, mutta sitten taas "karattiin". Mutta kun ei annettu periksi, niin jotenkin pääsimme ekan piston lähetykseen.

Alue oli tallattu kaistoihin. Ensin oli maalimies takana valmiina vasemmalla. Rommi tuli kyllä sivulle, mutta ennakoi lähetystä ja karkasi. Kiljaisin perään, mutta peräkarvat menivät jo liian kaukana. Takaa tuli ohjetta, että anna mennä. Maalimies saatteli takaisin keskilinjalle. Maalimiehellä oli hanskat, joten piti kysymäni treenin jälkeen eikö Rommi syö nätisti kädestä, kuten minulta tekee, mutta unohdin.

Toiselle pistolle koitettiin taas edetä hallitusti, mutta tulokset eivät olleet hemaisevia. Lähetys oli jo parempi, kun Rommi lähti lyhyelle pistolle. Menin perään, ja maalimies palkkasi ensin ruualla, sitten heitti vielä pallon. Rommi ei paljoa perustanut pallosta, kun heitin sitä kokeeksi pari kertaa.

Viimeisellä pistolla Rommi meinasi karata, mutta ehdin kiljaista ajoissa kimeästi sivulle (ei mikään tavallinen äänenpaino). Kai koira hämmästyi outoa äännähdystä, kun tuli takaisin, ja lähti sitten luvan kanssa komeasti. Maalimies saatteli pois.

Kaistatreeniä pitää tehdä toistekin. Hallintatreeniä pitää tehdä vielä noin tuhat kertaa. Koira kestää kyllä kovemmankin palautteen karkailuista ja vastaavista tempoiluista, kun intoa hommiin näyttää riittävän muutenkin.

Jälkeä, hanskoja ja vähän muurahaisiakin

Treenasimme jälleen Vehmaisissa kauniissa kesäsäässä, vaikka mennään jo pitkällä elokuussa. Mittari näytti pariakymmentä. Keskustelimme ohjaajan kanssa aluksi siitä, millainen jälki tehdään. Minä olin ajatellut jatkaa edellispäivänä löydettyä hyvää linjaa (verilättyä joka askeleelle, kaarteita, loppupalkka), kun taas ohjaaja ehdotti reippaampaa kokeilua: ei makupaloja ja pari esinettä. Teimme sitten kompromissin ja laitoimme jäljelle sekä makupalat että esineet.

Ohjaaja teki jäljen, joten minä en tiennyt, missä se menee. Meille osoitettiin lähtöpaikka, josta taisin jo heti perusasennon jälkeen ohjata koiraa vikasuuntaan. Mutta koira korjasi itse tilanteen, ja minä seurasin perässä. Alku oli minusta ihan hyvää jäljestämistä. Vauhdin puolesta etenimme sen verran rauhallisesti, että liina saatiin löysälle ja minäkin ehdin miettiä jalkojeni verkkaista asettelua. Jälki teki kaarroksen ja jonkun matkan päässä näin hanskan. Koira merkkasi sen reippaasti ja otti sen myös suuhun. Koska esineet ovat meille hieman haastavia, koira sai palkaksi retuuttamista ja vuolasta kehumista.

Valmistauduin jälleen etenemiseen ja ilmeisesti annoin vanhasta tottumuksesta jälki-käskyn. Koira lähti vauhdilla eteenpäin ja en ollut aivan varma, edetäänkö sinne, mihin piti. Vauhti oli myös minusta liian kova, joten taisipa kierroksia tuli liikaa palkkauksessa. Jonkunlaisen kimurantin kaarroksen jälkeen näin kuitenkin toisen hanskan, jonka koira tosin ohitti ilman huomattavaa reaktiota. Pysäytin etenemisen ja leikimme hanskalla. Koira lähti etenemään jälleen, mutta sitten kuulin huudon, että jälki jo loppui ja koira etenee jo poistumisreitillä. Jäljen löytämisessä ja sen seuraamisessa ei siis ollut suurempaa ongelmaa.

Palautteenannossa koira sai vielä nauttia pienen purkin omaa ruokaansa. Kun poistuimme kohti autoa, koira vaikutti väsyneeltä, mutta onnelliselta. Treenin jälkeen mielentila ainakin näytti toivotulta.

Taikaa jälkeen

Jälkitreeniin löytyi ilmeisesti ja toivottavasti oikea lääke, kun nakkien ja puolipehmeiden makupalojen jälkeen jäljelle otettiin vanha kunnon verilätty. Siinä on taikaa!

Lämpoisessä kelissä (+20 astetta) laitettiin kotinurmelle n. 35 metrin jälki. Tuulta ei ollut juuri ollenkaan. Edellisyönä ja aamulla oli satanut, joten kosteuttakin varmaan löytyi jonkin verran. Askel oli edelleen sellaista lyhyenläntää. Jälki oli "ällän" mallinen, ja kulma melko loiva. Jälki vanheni puolisen tuntia.

Menimme jäljelle vapaana, mutta hallitusti, ja Rommi vaikutti rennolta. Otin perusasennon n. metrin päässä jäljen päästä ja kontaktin jälkeen kehotin Rommin jäljelle. Ensin hypähdettiin pari metriä eteenpäin nenä maassa (mentiin parin lättypalan ohi), mutta sitten lätty imi poikaa mukaansa pala kerrallaan. Heti ensimmäisestä makupalasta saatiin tällä kertaa liina löysälle. Nyt mentiin rauhassa pitkin jälkeä yhtä kanittamista lukuunottamatta (kroppa poikittain). Kepo seurasi jonkin matkan päässä perässä ja kertoi, että noin joka kolmas makupala jäi maahan. Muut poimittiin parempiin suihin. Yhtä makupalaa nosteltiin pariin kertaan varovasti - olikohan joku muukin haukannut siitä. Kulma mentiin jostain syystä vauhdilla, ja siihen jäi rypäs herkkujakin. Se oli ainoa hetki, kun liina kiristyi. Muuten sain talsia sen perässä rauhassa. Olipa kiva antaa loppupalkka ja kiittää koiraa tosissaan hyvin tehdystä työstä. Viime jäljillä on täytynyt vähän tsempata itseään kehumiseen ja palkkaukseen. Pari tällaista jälkeä vielä, niin usko hommaan on palannut.

Onneksi jälki meni hyvin, sillä muuten viikonloppuna on ollut mitä ihmeellisimpiä juonittelujuttuja. Varmaan viikon verran Rommi on alkanut väistellä paikkaa, jossa aina haukkuu koira. Se alkoi painaa pyllynsä penkkiin ennen ko. paikkaa ja kieltäytyi etenemisestä. Ei auta hyvä eikä paha. Sitten alettiin istuskella jo ennen ko. paikkaa sitten sitä alkoi tapahtua missä vaan. Poitsu testaa meitä molempia nyt täpöillä, koska eteneminen näyttää maistuvan, jos on luvassa makupala (jota se ei tosin noissa tilanteissa saa). Ei siis taida olla mistään kiputilasta kyse. Toisaalta viikonloppuna on saatu kokea ihan hienoja onnistumisiakin, kun kävimme mm. näyttelyssä kiertelemässä ihmisten ja koirien seassa. Loppujen lopuksi sielläkin rentouduttiin, vaikka sielläkin muut koirat olivat se suurin haaste, kun olisi joka ikistä pitänyt päästä moikkaamaan.

Jälki helpottaa hieman

Tänään samalle nurmelle kuin viimeksi vankasti myötätuuleen syntyi noin 35 metrin jälki. Matkalla oli neljä enemmän tai vähemmän jyrkkää kurvia, joista kaksi oli ihan 90 asteisia. Jäljellä oli edelleen lähes joka askeleella makupala, kuten meitä on ohjeistettu. Sää oli aurinkoinen ja lämmin ja ajoimme jäljen illan edellä. Aurinko porotti kuitenkin kuivalle nurmelle edelleen, ja päätin ajaa jäljen noin 10 minuutin päästä tekemisestä.

Vein Rommin jäljen alkuun ja sanoin "jälki". Minusta tuntuu paremmalta nyt opettaa jäljen nostaminen erikseen, kun hommaan saadaan takaisin se rauhallisempi moodi, joka on meiltä ollut nyt hukassa. Rommi lähti imuttamaan jälkeä voimakkaasti ja nykäisi muutaman metrin eteenpäin lähes yhdellä loikalla. Sitten se pysähtyi syömään nenän kohdalle sattunutta makupalaa, tyypillisesti sivuittain jälkeen nähden (nenä namissa, mutta kroppa jo menossa?). Sen jälkeen edettiin pitkän matkaa ripeästi eteenpäin siten, että koira liikkui pari mittaansa eteenpäin, pysähtyi syömään yhden makupalan ja taas mentiin. Niin mentiin pitkän matkaa. Muutamassa kohdassa saatiin liinakin löysemmälle.

Ensimmäisen 10 metrin jälkeen edettiin jo lähes koko ajan jäljen suuntaisesti. Seuraava 90 asteen kurvi oli hetken hukassa, mutta se haki takaisin jäljelle itsenäisesti. Myös seuraava kurvi löytyi hyvin. Pitkällä suoralla oli ajoittain ihan hyvääkin etenemistä, mutta liina piti pitää edelleen mielestäni liian kireällä. Nenääkin piti pari kertaa tuhautella ja nenätyöskentely alkoi myös kuulua paremmin. Toinen ysikymppinen meni ihan nappiin. Loppupalkka oli kurvista 10 metrin päässä. Kurvin jälkeen maltettiin vielä haistella kunnolla puoleen väliin asti, mutta sitten bongattiin purkki ja viiletettiin viimeiset 5 metriä tuulen lailla.

Huh, joka tapauksessa hieman helpotti, kun homma on ollut nyt tosi takkuista. Onneksi muut viikon treenit ovat menneet tosi hyvin, että ei ole ihan epätoivoinen olo.

Äitiysloman sijaisuus päättyy onnellisesti

Vielä kerran Rommi oli sijaistamassa Rimma-mammaa agi-treeneissä. Menimme alkuun kepit, ja annoin vähemmän avuja liikkeessä kuin aiemmin. Koiralla oli liike kuitenkin muistissa, koska se meni välit todella hienosti. Lopussa oli pakko kysyä muulta porukalta, että näittekö. Olivat kuulemma ehtineet nähdä, ja otettiin vielä toinen kerta kiellon päälle, joka sekin meni yhtä hyvin. Mahtavaa!

Sitten lähdimme kolmen hypyn sarjaan. Aluksi yritin jättää koiraa istumaan ja odottamaan. Emme kuitenkaan ole treenanneet paikallaoloja ulkona häiriössä riittävästi, joten en luota koiraan siinä kohtaa. Sehän tietysti näkyy, ja epävarmuudestani koira nousee kuitenkin ylös. Otettiin apuohjaajat kehiin, jotka pitävät koiraa. Toinen apuri menee sarjan päähän ja palkkaa koiran päässä. Pari kertaa mentiin näin. Sitten apuri jää pelkäksi haamuksi, ja minä palkkasin. Kerran vielä ilman haamuakin ja koira eteni kuin rasvattu salama kolmen esteen yli vilkuilematta mun suuntaan tai lopettamatta liikettä kesken. Hieno poika! Vielä kerran mentiin palkinnoksi putkeen ja sitten autoon.

Rimma voisi olla useamminkin äippälomalla, niin me saataisiin kivaa treeniä. ;-) Laji tuntui monella tapaa meille hyvältä, joten jatkamme sitä varmasti toistekin tavalla tai toisella.

Jälleen vaikea jälkitreeni

Illalla väännettiin tuulisessa säässä kotinurmelle 50 metrin jälki. Edelleen jäljeltä löytyi makupala lähes joka askeleelta. Halusin saada jälkeen pituutta, mutta ekalla pätkällä oli harmillisesti sivutuulta. Tämä tuli selvästi ilmi, kun lähdettiin liikkeelle. Poitsu painoi monta metriä jäljeltä sivussa ja lisäksi bongasi samasta suunnasta himotut puusta pudonneet omenat, jotka eivät helpottaneet jo ennestäänkin vaikeaa juttua lainkaan.

Ensimmäinen puolikas mentiin aivan hukassa. Kun käännyimme enemmän myötätuuleen, homma parani hieman, mutta en menisi vielä hommalla kehumaan.

Jäljellä toimiminen on sinänsä hämmästyttävää, kun ennen varsinaista jälkeä mennään kyllä nenä ihan maassa, kun valjaat ja rensselit on laitettu päälle. Sitten homma hukkuu johonkin avaruuteen. No, täytyy vaan treenailla ja hakea oikeaa tapaa meille edetä nyt eteenpäin.

Satunnaisia harjoituksia

Eilisen oksentelun jälkeen on seurattu silmä kovana oireileeko koira, mutta lievää väsymystä lukuunottamatta kaikki tuntuu olevan kohdallaan. Vasta iltaruualla päästiin normaalirytmiin, sillä päivän mittaan annettiin pieniä annoksia omaa ruokaa. Päivän tottistreeni sopeutettiin kuitenkin tilanteeseen.

Paikka oli uusi. Alkuun harjoittelimme treenikaverin avustuksella hyppimättä tervehtimistä. Toiseksi yritettiin opetella ihan vaan seisoskelua, mutta siinähän tuli poitsun aika pitkäksi ja ensin yritettiin revitellä remmillä. Kun sitä ei sallittu, alettiin pyöritellä kiveä. Huh hei, rauhoittumista pitää alkaa harjoitella.

Sitten pitämisharjoituksia noutoa varten naksutellen. Muutama oikein hyväkin pito saatiin mukaan, mutta parempikin olisi voinut olla. Toisessa satsissa tehtiin ensin odottelua. Koira kiinni pylvääseen ja minä kävelin kauemmas selkä koiraan päin. Koira kuulemma nousi ensin seisomaan, mutta kun palasi istumaan, käännyin palkkaamaan. Lopuksi reviteltiin kaverin koiran pallolla, joka oli niin paljon parempi kuin oma. Taitaa tulla taas rahanmenoa...

Hämmentävä jälkitreeni

Oli kiva lähteä uuden porukan kanssa jälkitreeniin Vehmaisiin. Kyse oli Pirkanmaan Pelastuskoirien treenistä, johon ajeltiin Vehmaisiin nurmikentälle. Ilmakin oli aurinkoinen ja suhteellisen lämmin, yli 15 astetta.

Kävimme ensin läpi välineitä ja perusteita. Sitten pääsimme asiaan. Lähdin tekemään Rommin jälkeä kauemmas nurmikentälle. Tallasin loivasti kiemurtelevan jäljen myötätuuleen nurmikentälle, jossa oli runsaasti lokkien sulkia. Laitoin kokeeksi paljon liotettua nakkia. Linnut taisivat ilmestyä jäljelle heti, kun hävisimme riittävän kauas. Ohjaaja kertoi hyvistä nameista, jotka eivät kiinnosta luonnoneläviä niin paljon. Tosiaankin, sehän oli tuttua kamaa, mutta en ole muistanut hankkia niitä Rommille lainkaan. Täytyykin ottaa taas niitä tällekin koiralle.

Kun lähdimme jälkeä kohti, poitsu oli aika levoton. Nostimme jäljen lennosta ja poitsu lähti etenemään oikeaan suuntaan ripeästi. Tai vähän liiankin ripeästi. Vaikka Rommilla on ollut tapana mennä lujaa, niin ei se niin lujaa sentään normaalisti vedä. Ohjaaja kehotti askeltamaan hitaasti perässä, mutta kiihkeä meno vain jatkui. Syykin selvisi, sillä kohta koira astui jäljeltä sivuun ja oksensi. Ööö. Olin tosi ihmeissäni, koska se ei juuri koskaan oksenna. Rommi nosti urheasti jäljen uudelleen, mutta oksensi vielä tyhjää mahaansa kaksi kertaa. Keskeytimme jäljen (joka olisi pitänyt älytä tehdä heti), ja hain sille loppupalkan kannustukseksi. Se pysyi sisällä, mutta palatessakin poitsu oli levoton. Olin vähentänyt jo muutenkin pienestä aamuruoasta jonkin verran, mutta se ei tosiaankaan tainnut ollut hyvä ajatus, koska koira oli joko liian nälkäinen tai sitten joku muu oli vialla.

Kotiin tultuamme Rommi pääsi taas kakkalenkille ja kakkasi pian. Samat asiat oltiin hoidettu tosin juuri ennen treeniäkin. Sen jälkeen koira sai iltaruoan, mutta sekin tuli kokonaan ylös kahdella yökkäyksellä. Laitoimme hetken päästä vähän eläinlääkäristä ostamaamme kosteaa energiaruokaa kippoon. Se pysyi sentään sisällä ja heti kun masu asettui, koira urvahti uneen.

Tästä jälkikerrasta tuli sitten tämmöinen.

Kaasua!

Hakualue oli tällä kertaa uusi ja tuntematon. Harjoittelimme etsintää, ja päätin riskillä ottaa avut mukaan vain tarpeen mukaan. Lähetin koiran ensin oikealle ja se painoi kai innoissaan maalimiehestä ohi 60 metriä, kunnes veti liinat kiinni ja palasi yhtä pikaisesti takaisin suoraan maalimiehelle. Vasemmalla maalimies oli myös syvällä, mutta löytyi toisella lähetyksellä. Ensimmäisellä tehtiin aika laaja kaari oikealle ja meinattiin ylittää keskilinjakin. Kutsulla sieltä tultiin kuitenkin kiltisti takaisin ja lähdettiin osoitettuun suuntaan. Sitten löytyi. Kolmannelle koira meni taas hyvin. Neljäskin sujui samanlaisella rutiinilla. Koira oli pitkistä pistoista, uudesta radasta ja neljästä valmiista maalimiehestä ilman apuja aika puhki. Pallokaan ei enää jaksanut kiinnostaa.

Olin vaihteeksi hyvin tyytyväinen treeniin. Keskilinjakäyttäytyminenkin oli korrektia ekan piston jälkeen (siihen saakka käytettiin nelivetotekniikkaa ja korvat olivat hukasssa). Treenin jälkeen keskustelimme ilmaisuistakin. Oli puhetta, että haukku voisi vaikka irrotakin ilman suurempia puristeluja.

Agiliitää...

Torstai-illan hämärään oli taas kokoontunut joukko agiliitäjiä. Kun Rommi pääsi radalle, otimme ensin yksittäisiä hyppyjä, hop! Kun tämä sujui, otimme pari hyppyä peräkkäin, hop, hop! Ja kun tämäkin sujui, otimme putkea yksinään. Putki oli hieman vasemmalle ässä-mutkalla, joten se oli vaikea erityisesti, kun koira oli vasemmalla puolella. Koitimme yhdistää hyppyä ja putkea, mutta siinä tulikin tenkkapoo. Lopulta kuitenkin ainakin jonkinlainen yhdistelmä onnistui. Täytyy tarkistaa videolta, miten se oikein meni. Isäntä ilmestyi nimittäin kentälle ja otti todistusaineistoa siitä, että koira on ainakin joskus ollut agilitykentällä. Minusta treenitapa oli kuitenkin hyvä, koska siinä varmistetaan, että koira osaa osaset kunnolla ja edetään yhdistelmiin vasta sitten. Toiseksi kierrokseksi tehtiin kepit ja varmistuin siitä, että koira muistaa jo esteen. Sen verran sukkelasti se pujotteli avustetusti tikkurivistä. Poistuimme kentältä nopeassa yhteisessä ilotteluravissa. Palkinnoksi hyvästä työskentelystä poitsu pääsi vielä lopussa kentälle neljän naisen kanssa, kun purimme esteitä. Yhdellä tytöistä oli jopa juoksu, mutta ei tuo vauva vielä näyttänyt mitään ymmärtävän.

Tiistaitottis

Tänään tiistaitottiksessa alkuun sivulletuloharjoituksia, taas. Olemme yrittäneet korjata vinoa perusasentoa, joka on parantunutkin. Paikkakin on kuulemma hinasen liian edessä. Tänään kun oli apua naksuttelussa ja ylimääräinen silmäpari katsomassa treeniä (kiitos!), varmistuin siitä, että molemmat virheet johtuvat liiallisesta yksin treenaamisesta. Vikapaikka on nimittäin se, mistä vielä itse näen, mitä koira tekee. Kun paikka korjataan oikeaksi, jää koira rintavarustukseni taakse piiloon. Seuraamisissa luonnollisesti oli mukana edellä mainitusta virheestä johtuva takaa avautuminen, koska koira etsii taas paikan, josta näkee naamani ja päinvastoin. Vinoa kulkemista korjattiin kaarroksella vasemmalle.

Otettiin vielä muutama istu-maahan-kaukokäskyharjoittelu. Kun mukana oli apuri, saatoin vain keskittyä käskyihin. Jostain syystä näin ei koira odottanut tueksi käsiapuja, kuten olin luullut. Positiivinen yllätys siis. Asennonvaihtoja ei nyt kauheasti mietitty ja paikkakin pysyi hyvin. Tämä on Rommille jotenkin luontainen liike.

Tauon jälkeen tehtiin myös noudon esiharjoitteluna pitämistä. Muutama kerta (erityisesti viimeinen) saatiin pari sekunttia kestävä pitokin. Koira pääsi myös ottamaan ensikontaktia kapulaan, kun treenikaveri härnäsi sitä kapulalla mukavasti. Eihän sillä koiralla ole mitään sen kantamista vastaan - koko ongelma on mun korvien välissä.

Tänään saatiin ilahduttava viesti Pirkanmaan Pelastuskoirilta. Pääsemme mukaan alkeiskurssille, joten Rommin kanssa on luvassa viiden viikon intensiivikurssi myös sillä saralla. Kohti uusia seikkailuja!

Pelastuskoirayhdistyksen testiradalla

Pelastuskoirayhdistys piti alkeiskurssinsa karsinnan raunioradalla, ja me ängettiin tietysti mukaan, kun kokemuksesta tiedän, että päivä on todella antoisa. Monipuolisella radalla testattiin koirakoitten ominaisuuksia. Testin tilanteet ovat aina niin erilaisia kuin mitä arkielämässä tai muissa treeneissä saa aikaiseksi. Opin taas päivässä koirastani enemmän kuin olisin osannut arvata. Olin ihan tyytyväinen sekä eri osa-alueisiin että koiran käytökseen testien välissä, kun odottelua eri rastien välillä oli jonkin verran. Päivä sujui hienossa kesäkelissä mukavasti mm. muiden aussieihmisten kanssa jutellessa ja kuulumisia vaihdellen.

Kuuma kostea hikinen haku

Hakutreeni pitkästä aikaa (melkein kuukauden tauko) oli kuuma, kostea ja hikinen. Matkaan lähtiessä oli 23 astetta lämmintä.

Tarkoituksena oli kokeilla paria uutta juttua, mutta kuten usein, sotkeuduin sukkiini ja liian monien yksityiskohtien hieromiseen. Ensin maalimies meni valmiiksi ja kävimme bongaamassa sen avopiilon ovelta yhdessä Rommin kanssa yhdessä. Sitten tämä idiootti ottaa ja lähettää koiran ihan vika suuntaan vinon sivulletulon seurauksena. Toinen etukulma oli tehtiin koputuksena ja tuttuna saattona keskilinjalle. Kolmas maalimies oli metallihäkissä todella lähellä keskilinjaa. Menin hakemaan koiran maalimieheltä, otin koiran sivulle ja siirryin sitten jokseenkin vaivalloisesti viimeiseen lähetykseen. Viimeinen vieras maalimies oli noin 25 metrissä ja saattoi taas koiran takaisin. Koira toimi ihan hyvin, mutta itseä harmitti, kun en saanut toteutettua suunnitelmaani, vaan kuulemma tahkoan liikaa lähetyksen sivulletuloa. No, ensi kerralla taas parannellaan...

Vauhdikas mökkijälki

Paahteinen iltapäivä mökillä ja Rommi pääsi ajamaan tuoretta jälkeä nurmella. En olisi vielä ajanut koko jälkeä, mutta piti ehtiä saunomaan. Koko runsaan 50 metrin jälki vedettiin vauhdilla alusta loppuun. Haju oli ilmeisesti osin vielä ilmassa noin metri jäljeltä sivussa. Silti mentiin nenä ihmeen hyvin maassa. Matkalla oli muutama nakinpala, ja niitä pysähdyttiin toki välillä etsimään. Jatkoon lähdettiin kuitenkin itsenäisesti ja nopeasti. Kerran pari olin jo aikeissa muistuttaa, mitä ollaan tekemässä, mutta en koskaan ehtinyt korjaukseen, kun jo taas mentiin. Jatkossa pitää jälkiä selvästi vanhentaa ja miettiä muitakin keinoja vauhdin hillitsimiseen intoa vähentämättä.