Hakua Kangasalla

Pääsimme harjoittelemaan betonitehtaalle Kangasalle. Tehtaan alue on laaja ja täynnä erilaisia betonimöhkäleitä. Alue oli tosi kiinnostava. Lunta oli varmaan parikymmentä senttiä, joten aina ei tiennyt, mitä seuraavan askeleen alta löytyy. Pakkasta oli pari astetta, ja lunta tuprusi koko ajan lisää.

Koiralle tehtiin hajuharjoitus, jossa harjoittelin koiranlukutaitoa. Päätin tehdä sen hihnassa kulkien, vaikka odotin täydellistä nelivetoa varsinkin alussa. Ennakko-odotukseni nelivedosta ei mennyt ihan nappiin, sillä meno oli kohtuullista ja itse asiassa koko treenin ajan se vilkuili minua käsittämättömän paljon. Se ilmeisesti odotti enemmän ohjeita, joka yllätti allekirjoittaneen. En ole nähnyt ihan vastaavaa aiemmin.

Sen verran täpinöissään koira oli aluksi, että se kulki ilmeisesti nenä kiinni. Säpinöinti kävi ilmi myös siitä, miten koira singahti selvästä reaktiosta ja lähetyksestä takavasemmalle noin sataan metriin ihan kummalliseen suuntaan. Olin ensin ihan pihalla, saiko se hajun jostain, mutta palattuaan karkuretkeltä ja uuden lähetyksen jälkeen, se alkoi tehdä töitä osoittamassani suunnassa. Auton lavetin alla oli maalimies hyvässä piilossa. Ilahduin, kun koira nosti etujalatkin ilmaan ja tarkisti lavetin päällipuolenkin, olisiko siellä jotain. Toinen maalimies haettiinkin sitten hyvin, jälleen oikealta. Palasimme sitten takaisin päin, joten tiesin, että alkutäpinöissä oli jäänyt maalimies tai reaktio bongaamatta. Reaktio tuli tuuleen nähden suunnasta, joka oli odottamaton. Olimme kiertäneet alussa alueen juuri toisesta suunnasta kuin mistä koira nyt sai hajun. Sittenkin koira joutui etsimään hetken aktiivisesti. Pienen rämpimisen jälkeen pääsin minäkin paikalle hakemaan koiran pois. Viimeinen maalimies oli taas vasemmalla, ja se nostettiin hyvin.

Treeninä harjoitus oli tosi hyvä ja opettava. Poitsun reaktiot olivat ohjaajankin mielestä nopeat. Vaikka olin varautunut siihen, minun oli vahvistettava jokainen niistä maalimiehen sijainnit tietävältä, koska en ollut niistä aivan varma. Kävi nimittäin ilmi, että ainakaan heti koira ei kiinnittynyt hajuun oletetulla tavalla, vaan vilkaisi vaan nopeasti maalimiehen suuntaan. Jälkipohdinnaksi jäi, johtuivatko erilaiset vaikeudet siitä, että koiran työliivi jäi autoon vai siitä, että uusi työskentelytapa oli Rommille vaikea. En muista varmaksi, olenko käyttänyt hakuliiviä pelastuksen työskentelyssä, mutta oletettavasti olen. Mistäpä pikku koira olisi voinut tietää olevansa töissä, jos ei ole työkamppeet päällä. Joka tapauksessa näitä hajuhakuja on tehtävä lisää.

Yksi pisto ja tottiskamaa

Pirkkalassa harjoiteltiin hakumetsälle menoa. Teemana oli siis hallinta. Autolta lähestyimme aluetta "täällä"-käskyllä huonolla menestyksellä, kun Rommin mielestä lähestyminen olisi pitänyt tehdä juosten. Jotenkin pääsimme puoleenväliin lähestymistä. Koira jätettiin odottamaan narun päähän, ja minä marssin valmiin kaistan alkuun rintamasuunta kaistaan päin. Takana seisoi kaksi ihmistä, joten arvatenkin luoksetulo-käsky johti siihen, että ensin rynnättiin katsomaan, ketä muita ihmisiä metsässä on. Sitten kyllä tultiin enempää kyselemättä sivulle ja odotettiin hienosti pistotusta. Pisto 50 metriin onnistui tutulla tavalla, ja hain Rommin maalimieheltä pois. Yritin vielä keskilinjan lähestymisessä tehdä jotain hallittua, mutta se meni säätämiseksi osin mun kipeän selän ja osin ohjauksen puutteiden takia.

Tottishallissa kipeällä selällä tein kaksi kierrosta. Yhteisharjoittelussa teimme asennonvaihtoja (istu-seiso-maahan) naksulla, joissa haasteena on edelleen mun ajoitus ja palkan heiton epätarkkuus. Koira kyllä vaihtelee asentoja ihan mukiinmenevästi. Toisella jaksolla koitin harjoitella seuraamista, mutta siihen ei nyt oman kipeän selän vointi riitä, kun hommassa pitäisi olla menoa ja meininkiä. Henkilöryhmässä pari pysähdystä oli ihan jees.

Harjoituksesta kävi myös halliin tulo ja poistuminen, kun muille koirille piti räyhätä ja näyttää, missä on kaapin paikka. Talvitakkiakin meinattiin käyttää tyttöystävänä, joten pojan hormonit ovat selvästi palanneet hormonihoitoja edeltävälle tasolle. Kun joku koiran ohitus ei oikein onnistunut, niin tepastelimme halliin ja takaisin paremmalla menestyksellä toisen kerran, jolloin homma sujuikin hyvin.

Pikkujoulutottis

Pikkujoulutottikseen oli tehty houkutuspöytä, joka notkui herkkuja - ihmisille. Hallissa tehtiin tottispyörähdyksiä, ensin ryhmätreenissä, sitten yksitellen. Ryhmätreenissä suuri osa treenin keskittymisestä menee siihen, kun katsoo, ettei kompastu vaikkapa paikkamakuussa olevaan koiraan. Hyvin Rommi seuraili siinäkin.

Yksilöreenissä menimme seuraamista kääntymisillä, pysähtymisillä ja vauhdin muutoksilla. Pari kertaa koiran ote herpaantui, mutta sitten taas palattiin tekemiseen. Vauhdin muutokset olivat minusta erityisen hyviä. Omat käännökset ovat vieläkin liian lepsut ja muutenkin saa piiskata itsensä tottishenkeen. Sivulletuloissa koira hakee jo kontaktia niin tiivisti, että sivuttaissiirtymisissä olen välillä lentää kumoon, kun koira tekee tyylillä: "hei mä hyppään täältä sivusta sun reiteen kiinni, jooko!?".

Toisessa setissä koitimme leikkiä hieman, mutta se oli juuri sellaista kuin odotinkin. Narulelu oli kiinnostava, mutta ei mikään ihku. Ulkona toiset koirat olivat taas Rommin mielestä ikäviä, mutta sisällä ei ehdi haukkua, kun on koko ajan tekemistä.

Voitaisiin taas kuulemma laajentaa treeniä muihinkin asioihin, kun tuota seuraamista on nyt menty niin paljon. Se on kyllä totta. Asentojenvaihdot, noudot, paikkamakuut jne. ovat olleet nyt hieman vähemmällä, joten muistetaanpa pitää nekin valikoimissa.

Sähköinen tunnelma

Pakkanen on paukkunut koko viikon, ja ulkotreenit ovat olleet tauolla. Lenkit ovat olleet lyhyitä, ja silloinkin lenkeillä on pidetty takkia. Sitä riisuttaessa kuivasta turkista sinkoilee sähköiskuja, ja joka karva sojottaa eri suuntaan. Takki on tainnut olla osasyynä siihen, että välillä on pitänyt hetki neuvotella, lähdetäänkö tuulikaapista pakkaskeliin. Rommi tuntuu olevan joistakin pienistä asioista tosi herkkä. Nyt kun on vähän lauhempaa, ilman takkia mennään taas iloisesti. Pitänee pysyttäytyä takinkäytössä vain, kun koira odottelee pitkään autossa.

Sisällä on harjoiteltu lelujen noutoa ja näkkileivän piilotusta. Lelujen etsintä on koiran mielestä tosi mukavaa, ja se tarjoilee sitä muutenkin huvikseen. Jossain vaiheessa hoksasin, että koiran kanssa on tehty tosi vähän hajuhakuja. Parina päivänä piilottelin sitten näkkileivän paloja. Haut ovat olleet aika haastavia, mutta juuri sopivasti. Niitä täytyy tehdä lisää.

En tiedä, uskallanko sanoa ääneen, mutta koiran selkä vaikuttaa nyt tosi hyvältä. Pari päivää on menty ilman kipulääkettäkin, jonka pieni annos ei ilmeisesti vaikuttanut oloon sitä eikä tätä. Heiluttaessaan häntää se heiluttaa nyt koko takapäätään. Pahimpina aikoina näin ei ollut, vaan koko kroppa oli jäykkä. No, katsotaan taas vointia parin päivän päästä, kun menin tässä laukomaan, että on ollut parempi vaihe.

Jälleen tiukka intensiivitreeni

Hiihaa! Kirpeässä pakkastreenissä (-12 astetta) Särkänniemen parkkiksella oli kolme koiraa, joilla otettiin kolme tiukkaa kierrosta. Meillä oli ohjelmassa lempilajimme seuraaminen, jossa on nyt uutta vauhtia. Rommin treenissä on alkanut hahmottua tahti ja tapa, jolla intensiivisyys pysyy yllä. Tiukoissa treeneissä tehdään käännöksiä, harhautuksia ja nopeuden vaihdoksia.

Rommi kestää perusasennon jälkeen hyvin viivettä ennen liikkeellelähtöä. Samoin saimme settiin yhden oikein hyvän hitaan seuraamisen. Nopeissakin oli ihan hyvää pätkää välillä. Poitsu oli minusta hyvin hereillä. Se otti vähän häiriötä uudesta paikasta ja vieraista henkilöistä, mutta korjasi itse kontaktinsa. Perusasentojen siirtymisissä koira oli myös tarkkana.

Palkkauskäsi ei vielä liiku, ja sekin pitäisi välillä muistaa, että palkkauksessa ja vapautuksessa ei tarvitse aina hypähtää sivulle. Mutta hitaan pään (=ohjaajan) pitää saada aikaa prosessoida itselleen uusia ohjeita.

Seuraa, seuraa

Tottistreenissä ei ollut kuin kaksi koiraa, joten treeni oli intensiivinen. Teimme ensin yhteistreenin ja kaksi omaa settiä. Vaihdomme vuoroa vauhdikkaasti ja 40 minuutissa olivat jo koira ja ohjaaja valmista kauraa.

Treeni meni suurimmaksi osaksi seuraamista harjoitellessa. Pidettiin yllä kovaa vauhtia ja etsittiin liikkumisen riemua. Tein muutamia sivuttaissiirtoja ja yritin yllättää koiran, mutta se tiivisti hyvin takaisin seuraamiseen, vaikka kokemusta ei ole vielä paljoakaan. Olin tyytyväinen myös niihin hetkiin, kun seuraa-käsky oli annettu, mutta emme vielä liikkuneet paikaltamme. Palkkasin välillä niistäkin. Roo venyi kummasti ja keskittyi hyvin. Hieno pikkuinen!

Ohjelmassa oli myös vähän luoksetulon loppuasentoa, pari pitkää luoksetulon lähestymistä, pari eteenmenoa alustalle, leikkiharjoittelua ja hassuttelua namin kanssa. Kääntymisiä ja sivulletuloja ei otettu nyt juuri ollenkaan, mutta niitäkin olisi voinut ripotella väliin.

Pikkuhaukku hakumetsässä

Pirkkalan Pakkalankulmassa harjoiteltiin hakua pirteänä talvipäivänä. Iltapäivällä oli pilvistä ja noin 3 astetta pakkasta. Alueen lähestyminen oli tuttua ja tavallista. Nelivedolla yritettiin eteenpäin. Pari kertaa namia seurattiin pieni pätkä, mutta vastaavasti kerran lähdettiin karkuun ja moikkaamaan treenikavereita, jotka odottivat keskilinjan päässä. Hinkkaamisella päästiin perille.

Ensimmäinen maalimies saateltiin paikoilleen oikealle. Rommi kääntyili katsomaan monta kertaa mm:n perään ennen kuin pääsimme keskilinjalle. Muistikuva jäi siis hyvin mieleen. Lähtö oli hyvä ja mm löytyi sieltä, mihin hänet oli viety. Hain koiran pois ja muistin jopa tulla hieman edeten takaisin keskilinjalle. Toinen maalimies oli valmiina vasemmalla. Lähetin koiran liikaa oikealle, mutta Rommi teki kovasti töitä löytääkseen mm:n. Maalimiehen riittävän kovaääninen kehu opasti minut oikeaan paikkaan, kun lähdin hakemaan koiraa pois. Kolmas ja viimeinen maalimies oli myös valmiina. Koira kaarsi vasemman kautta perille. Mm saattoi pojan takaisin.

Kun hommat olivat ohi, vapautin koiran liivistä ja yritin leikittää sitä hieman. Ei sitä paljoa kiinnostanut pallo, kun koira toiveikkaana kiersi vielä ihmiseltä toiselle nakin toivossa. Kulku autolle oli taas hienoa ja rauhallista. Sivulla pysyttiin hienosti, "odota"-käsky meni perille ja etenimme yhdessä eteenpäin. Voi kun saisi sen saman mallin myös alueen lähestymiseen.

Pikku pikku tottista

Apukoululainen sai pika-apua seuraamisen harjoitteluun. Otimme Pirkkahallin luona seuraamisen perusteet ja mietimme, miten koiran kanssa tulisi seuraavaksi edetä harjoittelussa. Muutaman suoran verran teimmekin töitä, ja koira paransi suoritustaan koko ajan eli pääsi kärryille siitä, mitä haetaan. Minä olin ottanut onkeeni sen, että etenemisen täytyy olla riittävän vauhdikasta ja se auttoi. Hyvänä havaintona tuli myös se, että namikäsi on pikkuhiljaa siirtynyt eteenpäin ja koira sen myötä. Käsi palautettiin taas sivuun. Kerran otimme myös pysäytyksen perusasentoon, ja sekin onnistui. Kyllä se taas tästä.

(Jos saisimme apunaksuttelijan tähän, niin tästä tulisi tosi hyvä!)

Malttia hakuilussa

Viikonlopun peräkkäisten treenipäivien jälkeen jäi epäilys kunnosta, kun maanantai oli taas hankalampi päivä. Lenkillä tuli taas seisoskeluja, joista kaikista kuitenkin selvittiin ja alun hankaluuksien jälkeen kävely maistui. Tänään Mustanvuoren valloitus sujui hyvin. Rinteessä tehtiin nousuharjoitus, ja palatessa käynti sujui silti mukavasti. Iltapäivällä tehtiin sitten päätös lähteä treeniin.

Raunioradalla laitettiin maalimiehiä ketteryyskentän ympäristöön, jossa on enimmäkseen tasaista. Päädyin ottamaan kaksi maalimiestä, joiden sijoitusta en tiennyt. Tulin alueen laidalle ja otin Rommin lähistölle irrottaakseni remmin. Se odotti nätisti, kunnes sanoin: "Mennään". Sitten se jo säntäsi vauhdilla pitkin aidanviertä kohti ensimmäistä maalimiestä. Juoksun kanssa olisi pitänyt mennä mukana. Siellähän se mutusteli palkkaansa maalimiehellä.

Toinen maalimies olikin aika lähellä kummun alla olevassa piilossa. Rommi lähti ensin kiertämään kumpua, mutta kutsuin sitä takaisin, koska toinen ryhmä harjoitteli taka-alueella. Roo ei kuitenkaan tullut, vaan kiipesi kummun päälle. Tajusin kohta, että sillähän on haju. Se pyrki alas rinnettä, jonka alla oli piilossa maalimies.

Maalimieheltä tultuaan poitsu olisi jatkanut vielä hommia. Se singahti taas kohti toisen porukan treenialuetta, mutta sain pysäytettyä sen. Paluusta tuli tietysti palkkaa.

Nöyryyttävä tottistreeni

Hallitreeni oli vuorossa. Yhteistreenissä otimme sivulletuloja ja yhden maahanmenon. Sivulletulot sujuivat mukavasti, vaikka joka puolella hääri koirakoita. Sukkuloimme koirien välissä ja vaihdoimme paikkaa muutaman kerran. Koira pysytteli riittävällä etäisyydellä "täällä" käskyllä, jota oli hyvä treenata häiriössä, kun menimme hallin poikki suuntaan jos toiseenkin. Olin tosi tyytyväinen koiraan tässä vaiheessa, kun se ei nostanut meteliä kenellekään.

Yksityistreenissä otimme seuraamista. Ensimmäisellä jaksolla koitimme ensimmäistä kertaa seuraamista pidempään ilman imutusta. Eihän siitä mitään tullut. Koira ei tiennyt yhtään mitä pitää tehdä, ja minä tein kommenttien perusteella kaikki mahdolliset virheet: kävely on liian hidasta, hartiat ovat kyyryssä, vasen käsi ei liiku ja palkkaus myöhässä. Etenemme kuulemma harjoittelussa liian hitaasti, ja tavoitteeni eivät ole realistisia. Koitimme huseerata jotain myös henkilöryhmässä yhtä huonolla menestyksellä.

Toisella jaksolla meille oli tehty valmiiksi henkilöistä neliö, jota kiersimme seuraamista jäljitellen. Tarkoituksena oli tehdä kirpakoita käännöksiä, joista pari taisi jotenkuten onnistuakin. Silloin tällöin koira haki ilmeisesti oikean kontaktin, koska käskettiin palkata. Kun kehuin koiraa ja liikuin nopeasti ruudusta poispäin, koira ilmeisesti seurasi miltei paremmin kuin varsinaisessa liikkeessä. Se nosteli etutassujaan korkealle eteen vähän niin kuin kouluratsastuksen passagessa. Näytti kuulemma hyvältä, mutta valitettavasti kouluratsastuksen käyntilajeista ei taida saada tottiksessa pisteitä.

Pitäisiköhän laittaa tottis kokonaan tauolle tai palata areenoille, kun osataan jotakin, ja liikkeet on hiottu jossain muualla harjoittelemalla kuntoon. Mietteissä on se, pitäisikö laittaa oikeasti pillit pussiin muutenkin hankalan syksyn jälkeen. Toivoimme ehkä turhaan, että voisimme aloittaa alusta kolmen kuukauden tauon jälkeen. Omasta mielestäni olimme edenneet jatkuvasti pienin askelin eteenpäin, ja se olisi riittänyt minulle.

Illalla tehty noutotreeni piristi hieman. Ensin haettiin kasa leluja ja harjoiteltiin luovutusta. Sitten motskari maahan minun ja koiran väliin ja siitä tuonteja. Ne menivät hyvin.

Eiku vielä yksi pisto

Viimeinen pisto oli liikaa, kun kävimme Niihamassa testaamassa hakukuntoa. Oli hienoa lähteä treeniin, kun koira on ollut tällä viikolla reipas ja on kävellyt mukavasti. Emme oikein tiedä, mikä on saanut positiivisen muutoksen aikaan. Ehkä paprikan ja porkkanan vitamiinit ovat alkaneet purra. ;-) Jos sairastaminen on ollut mystistä, niin sitä on myös paremmat vaiheet.

Keli oli mitä mainioin, n. -2 astetta, pieni tuulenvire pohjoisesta ja maa hieman kuurassa, ei sadetta. Paikka ja suurin osa maalimiehistä oli uusia, joten otettiin helpohko treeni. Alueelle oli tallattu neljä kaistaletta.

Alueelle tultiin taas innolla, mutta ei ihan pahimmalla vedolla - olihan alla jo tunnin lenkki. Ensimmäinen pisto vasemmalle tehtiin oksan risahduksella ("koputus"). Rommi lähti innolla viiteenkymppiin ja tuli kuulemma maalimiehelle melkein suoraan syliin. Maalimies toi komeasti pojan takaisin keskilinjalle, ja saattonakki hävisi vauhdilla.

Toinen pisto oikealle oli noin 30 metriä. Jälleen mentiin nopeasti maalimiehelle. Kun mm palkkasi koiraa, menin paikalle. Kun koira oli nauttinut kostutetut nappulat ja vähän nakkia, kutsuin koiran luo, kytkin sen ja poistuimme keskilinjaa kohti. Matkalla selvittelin solmussa ollutta nailonhihnaa, ja hämmästyksekseni koira malttoi odottaa sen hetken hienosti. Kolmas pisto oli samanlainen kuin toinen, mutta vasemmalle.

Neljäs pisto oli taas valmis oikealle. Mm oli tiheän kuusikon takana. Hyvä paikka siis. Koira ei saanut kuitenkaan heti hajua, vaan teki laajan kaarroksen vasemmalla, tuli kohti keskilinjaa, ylitti sen ja haahuili missä sattuu. Kutsuin luokse, mutta ei mitään vaikutusta. Koira lähti työskentelemään takaisin kohti kuusikkoa. Se tuntui saavan hajun, mutta ei lähtenyt lävistämään kuusikkoa, vaan kiersi sen ympäri. Hetken päästä tultiin maalimiehen kanssa takaisin linjalle. Otin vielä luoksetulon maalimiehen palatessa linjalle.

Sen verran väsynyt koira oli uurastuksesta, että päästäessäni sen vapaalle, se ei juurikaan lähtenyt pomppimaan pitkin mättäitä. Hyvä treeni. Jatkossa keskiössä hallinta ja suorat pistot.