Unohtunut haku

Hakumetsän salaisuudet ovat jo hieman unohtuneet tältä koirakolta. Teimme majan aluetta 100 metristä nurinpäin. Ilmoittautuminen sujui melkein ok. Kerran koira kävi haistamassa tuomaria, mutta lähti siitä vielä melko hallitusti ensimmäiselle lähetyspaikalle. Siihen se hallinta sitten loppuikin.

Ensimmäinen pisto oikealle lähti takaviistoon alueen ulkopuolelle, jossa oli kuitenkin kävelty, joten siellä oli varmasti hajuja. Koira oli hetken hukassa, ja kun huusin sitä takaisin, se ei tullut, mutta kuulin sen räiskivän maastossa, kun oksat paukkuivat. Hetken päästä se oli löytänyt tiensä maalimiehelle umpipiiloon ja ilmaisi hyvin. Kutsuin koiran luo, kun jo kuulin, että se lähti itsenäisesti keskilinjalle.

Toinen pisto suuntautui hieman paremmin, mutta keskeytyi, kun koira sai hajun edelliseltä koiralta maastoon jääneistä nameista. Sain onneksi koiran luopumaan niistä, ja se lähti taas tekemään hommia. Se palasi umpipiilolle ja ilmaisi hyvin. Ehdin piilolle, ja maalimies palkitsi hyvällä hetkellä.

Saatoin koiran keskilinjalle ja laitoin sen kolmannelle pistolle avomaastoon. Koira löysi hyvin ja sai palkan nopeasti. Koira huohotti taas kovasti treenin jälkeen, mikä jaksaa ihmetyttää mua jatkuvasti siihen nähden, kuinka paljon se nykyään saa lenkkiä. Tämmöinen oli siis treeni pienen tauon jälkeen.

Agility nro 4 uudella ohjaajalla

Taitaa pikku hiljaa rutiini löytyä uudelta koirakolta agilityn parissa. Ilmeisesti harjoittelu on kohtuullisen mukavaa, koska kiinnostusta jatkaa myös talvitreeneissä löytyy.

Käsi pakettiin

Tiistai-illan ratoksi lähdimme iltakävelylle. Otin koiran flexiin. Alkulenkillä isäntä kommentoi minulle outoa tapaani palkata koiraa ajoittain siten, että pidän flexin koteloa polvieni välissä, ja kaivelen palkkoja molemmin käsin. Tämä kävi kohtalokkaaksi eräässä koirakohtaamisessa, joka ensin näytti menevän hyvin. Palkkausvaiheessa Rommi oli kuitenkin sitä mieltä, että se lähtee jo ohi menneen koiran perään, jolloin mulle ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin yrittää hillitä menoa flexin ohuesta narusta, mikä on tuhoontuomittu juttu. Sana ei siis mennyt perille, kun koira oli jo tempaissut nollasta sataan sadasosasekunnissa.

Naru poltti vasempaan käteeni viirun koko kämmenen leveydeltä ja vasemmasta etusormesta puuttuu nyt nahka nivelen kohdalta vereslihaan asti. Onneksi kenellekään muulle ei käynyt mitenkään, vaikka toisen koirakon isäntäkin pyllähti hässäkässä maahan. Rommi ymmärsi väistää tilanteesta, kun saavuin karjuen paikalle ja ei yrittänytkään toistamiseen mitään, vaan tyytyi ihmettelemään kauempaa, että mitähän tuo emäntä huutaa.

Käsi oli uskomattoman kipeä koko illan, ja peitin sen useammalla rakkolaastarilla, mikä helpotti hieman kipua. (Myöh. huom. Vaikka rakkolaastari oli loistava homma kivun ja kosketusherkkyyden takia, kohta oli parin päivän hautomisen jälkeen vain pahemman näköinen. Koska kohta vielä neljänkin päivän jälkeen on auki ja tihkuu kudosnestettä, on se kuitenkin suojattava jollakin. Leveä haavalaastari estää mukavasti niveltä taipumasta, joten eiköhän se tästä. Flexit, argh!

Agilitytreenistä raportoitua

Minulle raportoitiin, että koira toimii agilityssä hyvin, mutta kaikki ongelmat juontavat ohjaajasta. Niinhän se on toki aina. Koirat on hyviä, ja me ihmiset estämme niiden kehittymistä! ;-)

Keskikorvan tulehdus

Rommi vietiin näytille eläinlääkäriin, kun se on puistellut korvia hieman liian tiuhaan ja ollut ääniherkkä jo jonkin aikaa. Diagnoosina oli keskikorvan tulehdus (konjuktiivan turvotus), ja lääkitykseksi tuli 9 päivän antibioottikuuri. Lääkkeiden piti olla hyvän makuisia, mutta eivät kyllä maistuneet meidän ahneelle koiralle. Sitten painetaan tabut alas perinteisin menetelmin.

Koira painaa nyt 26,3 kiloa, joten näille tietämille paino on nyt vakiintunut jo pidemmäksi aikaa.

(Myöh. huom. Masu ei reagoinut antibioottiin lainkaan. Hieno homma.)

Rommi lammasfarmilla

Olipa kerrassaan uusi ja mahtava kokemus päästä katsomaan lammasfarmille, miten oikeat ja aidot lammaskoirat toimivat. Samalla pääsi joukko ausseja harjoittelemaan paimennuksen saloja kahdessa koulutusaitauksessa. Ensimmäisten koirakoitten menoa seuratessa oli vielä hieman hukassa se, mitä aitauksessa pitäisi koiran kanssa tehdä. Koirat suhtautuivat lampaisiin kukin hyvin omalla tavallaan, joten oli vaikea ennustaa, miten oma otus käyttäytyisi tosi paikan tullen. Lammasaitauksen reunalla kävellessä se suhtautui isoon laumaan suurella mielenkiinnolla, ja katseli niitä kummissaan, mutta uteliaana.

Rommi pääsi tosi toimiin kolme kertaa. Ensin näytti siltä, että se innostui asiasta hieman liikaa, jolloin kouluttaja tuli auttamaan meitä, ja laittamaan koiraa ruotuun. Sitten pääsimme kokeilemaan hommaa kahdestaan. Ajatuksena oli mennä lauman toiselle puolelle, kävellä takaperin (!) ja opastaa koiraa pysymään lauman perässä. Koira kuitenkin pyrki kohti ohjaaja, josta sitä kiellettiin kepillä maahan napsauttamalla. Rommikin kokeili tätä erityisesti ensimmäisessä satsissa koko ajan, ja oli hämmentyneen näköinen, kun ei päässytkään ohjaajan luo. Autoin koiraa koko ajan kääntymällä lauman kanssa siten, että koira jäi lauman taakse. Tuntuikin siltä, että se olin kyllä minä, joka sitä laumaa vei, eikä koira.

Isäntä otti koko komeuden videolle, joten sieltä pitäisi vielä oikein ajan kanssa purkaa nauha ja katsoa, mitä eri satseissa oikein tapahtui. Kaksi ekaa kertaa oli pienemmässä aitauksessa ja kolmas oli isossa, jossa oli vielä selvästi vaikeampaa ohjata koiraa ja pitää homma jonkinlaisessa ruodussa. Mutta päivä oli aivan loistava, ja taas on korkattu yksi harrastus lisää. Harmi, kun mikään näistä lajeista ei ole sellainen, että heti voi sanoa, ettei ole mun juttu. Niin näitä jää sitten roikkumaan tuonne takaraivoon, että tuotakin pitäisi tehdä. Siinä käy sitten niin, että vapaa-aikaa ei ole enää ollenkaan. Pakkohan tässä on alkaa jostain reunasta karsimaan näitä tekemisiä, että tässä pysyy joku tolkku.

Rommi agilityssä

Rommi kävi taas agilityssä uuden ohjaajan kanssa, ja emäntä ei ollut mukana ollenkaan. Raportissa kuvattiin tarkkaan, millainen rata oli ollut vuorossa, ja mitkä kohdat olivat olleet haastavia. Sama jälkipuinti on auttanut itseäni ohjaamisen opettelussa.

Hiekalla maustettuja nameja

Alkutohinoissa laitoin kentän laidalla koiralle namia pussiin. Joku toinen treenaava koira meni meistä ohi, ja Rommi päätti nykäistä siihen suuntaan. Näin koko varasto levisi pitkin kenttää. Oli vähän hiekkaisia nameja tarjolla. Paljon muuta ei tästä treenistä jäänytkään mieleen. Jäävistä liikkeistä seisomaanjäänti taisi sujua hyvin ja muutenkin meno oli normaalia meidän tasoa.

Rommi agilityssä uuden ohjaajan voimin

Rommi pääsi agilitykoitokseen uuden ohjaajan voimin. Aluksi se vilkuili koko ajan radalta emäntänsä suuntaan, mutta loppua kohden tyytyi kohtaloonsa, ja alkoi yhä tiiviimmiin seurata uutta ohjaajaa. On se kumma, miten jotkut oppivat ohjaamista vain seuraamalla sitä ajoittain kentän reunalta. Taustat nopean pallopelin parissa auttaa varmasti asiaa, kun reaktionopeus on jotain aivan muuta kuin mihin koiran aiempi ohjaaja pystyi.

Tottelevainen AVO EH

Rommi esiintyi tänään AVO-luokassa Valkeakoskella. Päivä oli kuuma ja aurinkoinen, mutta onneksi aussit esiintyivät aivan päivän aluksi. Serbialainen Suncica Lazic saneli näin:

"Good proportions. Typical head. Ears could be better set on the head. Excellent topline and tail position. Deep chest. For his size bones could be a little stronger. A little bit shorter upper arm. Movement a little bit soft on the hocks."

Kiitokset händlerille!

Illalla poikkesimme vielä toko-treenissä. Ei muuten mitään erikoista, mutta olen kiinnittänyt huomiota siihen, että sivulle tulo on ollut välillä vähän nihkeää. Täytyy palkata siitä useammin.

Agilityn plussat ja miinukset

Pelonsekaisin tuntein lähdin taas agilityradalle kipulääkkeiden voimin. Oma selkä on ollut pitkään huonossa kunnossa, ja treenin jälkeiset päivät ovat olleet tuskaa. Täytyy jättää tämä laji mun osalta joksikin aikaa tauolle, mutta varaohjaaja on jo rekrytoitu.

Tehtiin porukalla kiva rata, jossa oli sekä teknisiä kohtia että lujaa etenemistä. Se oli tosi kiva rata. Meillä meni tekniikkaosuuksissa pitkään, kun en ymmärryksestä huolimatta saanut kroppaa toimimaan, kuten olisi pitänyt. Koira toimi kyllä tosi hyvin. Aloitin treeniin tosin hinkkaamalla lähtöä, ja se oli tällä kertaa ehkä virhe, koska muutakin opeteltavaa oli. Alun hyppykääntelyiden joukossa oli kimurantti putki-puomi-syöttöhaaste, koska putki kulki puomin nousun molemmin puolin. Siitä selvittiin jotenkuten. Alakontakti oli kohtuullinen, jonka jälkeen vastakkaiseen suuntaan nopea hyppy-hyppy-rengas-yhdistelmä meni kivasti. Kepit väärältä puolelta menivät suht ok. Keppien jälkeinen pituus-hyppy takaa yhdistelmää piti hieman miettiä, mutta kun siitä oli päästy, niin lopun puomi-hyppy-yhdistelmä meni taas kivasti.

Halusin ottaa ilman muuta saman setin uudelleen, jotta rata olisi syöpynyt liikemuistiini. Heti alussa kävi kuitenkin niin, että kaverin koira ulahti kentän laidalla häkissään, ja jostain syystä se oli tällä kertaa Rommille liikaa. Se ryntäsi kentän laitaan, pysähtyi kuitenkin, ja palasi kierrellen ja kaarrellen luokseni. Olisi pitänyt kantaa se niskavilloista heti autoon, mutta käskin sen maahan (josta se yritti nousta) ja jäin jauhamaan tilannetta paikoilleen. Vein koiran viimein autoon, ja koitimme kohta samaa uudelleen. Tälläkin kertaa tuttu koira ohittaessaan radan oli sille liikaa, ja TAAS se säntäsi matkoihinsa. Näin ei ole sentään aiemmin käynyt, kun koiralle on otettu kurinpalautusta. Menin kuitenkin takaisin radalle, ja rämmimme radan alkuosan läpi.

Koiran viime aikainen korostunut ääniherkkyys (myös imuri, telkkari, paukuttelu) oli tullut kuitenkin esille. Takana oli myös se, että mennessämme radalle vein koiran tarkoituksella molemmilla kerroilla sellaisen auton ohi, josta nousi kova meteli. Se ei näyttänyt reagoivan siihen juurikaan, mutta ehkä sekin paineisti kuitenkin koiraa just sen verran liikaa, että sen mitta tuli täyteen. Täytyy taas miettiä myös ruokajuttua uudelleen. Sillähän on nyt lisätty hieman uutta ruokaa kuvioon, ja palkkauksessakin ollaan oltu höveleitä eli kaikenlaista on mennyt. Korvatkin on varmaan jääneet huuhtelematta, kun ne eivät yhtään rähmi eivätkä kutise. Takana oli myös edellisillan pitkä ja erikoinen treeni, mutta eihän noin tietenkään saisi käydä. Ja viikkoa aiemmin koira venäytti hieman oikeaa etujalkaansa, mutta se aristi sitä vain hetken, joten sen vaikutukseen en ainakaan uskoa. Mutta mietityttää. Olisihan treenitauon voinut aloittaa muunlaisissakin merkeissä.

Jokseenkin kisanomaista

Pitkän illan viimeisenä suorituksena tein Rommin kanssa jokseenkin kisanomaisen hakutreenin. Treenivalmistelut eivät olleet täydelliset: koiraa ei oltu lenkitetty ko. päivänä tarpeeksi, ja se näkyi heti alueen lähestymisessä. Olemme nimittäin edistyneet lähestymisissä pikkuriikkisen, ja aina alueelle ei tarvitse vetää nelivetoa, vaan sinne voi mennä ihan vähän pienemmässäkin vireessä. Tällä kertaa oli kuitenkin taas turbo päällä.

Ilmoittautuminen meni hienosti, vaikka mulla ei ollut apunameja ja tuomari teki isoja "vartaloapuja" ilmaistessaan, mihin suuntaan alue kulkee. Kun irroitin koiran hihnasta, se ilmaisi heti mulle, että se haluaa oikealle. Se meinasi lähteä sinne ilman eri komentoa, joten heti siinä alkoi meidän hallintataistelu. Lähetys sujui vielä ok, jonkin aikaa oli hiljaista, mutta sitten alkoi kuulua ilmaisu - ei ihan etukulmasta, mutta läheltä. Pahin skenaario siitä, että oikean puolen ukko on 100 metrissä ja koira menee heti sinne, ei siis toteutunut. Otin koiran haltuun maalimiehellä, ja sitten rämmimme takaisin keskilinjalle. Rämmimme, koska koira halusi malttamattomana eteenpäin.

Sain väliin muistaakseni muutaman tyhjän, kunnes yhdeltä oikean puolen tyhjältä palatessaan koira oli saanut jo hajun vasemmalta. Se ylitti keskilinjan ilman lupaa, ja huiteli menemään. Edes karjumiseni ei auttanut. Ärräpäitä alkoi päästä siinä vaiheessa, koska olimme perusongelmamme äärellä. No, ei siinä mitään, äijä nousi. Toisella maalimiehellä koira alkoi epäröidä tuloani, ja ennakoi luoksetuloansa. Ei muuta kuin takaisin, ja palkka vasta oikeasta paikasta.

Teimme vielä oikealle yhden surkean piston, jossa koira ei edennyt riittävästi. Laitoin sen takaisin alueelle melkein samasta paikasta, ja sitten se irtosi oikeaan takakulmaan. Siellä umpipiilolla meillä oli kaikkein vaikeinta. Koira pyrki piiloon sisälle, ilmaisu katkoi ja se jätti maalimiehen. Meidän Rommi! Jouduin lähettämään sitä uudelleen, ja kun en saanut ajoitettua palkkaa oikeaan kohtaan, niin sitä jouduttiin hieromaan tarpeettoman paljon.

Loppusummeeraus: 3 ukkoa löytyi ALO-luokan alueelta kahdeksassa minuutissa. Koira ei hallinnassa, ja ohjaajalla meni hermo. No, tavoite tuli saavutettua: taas tiedetään, mitä erityisesti treenata. Ei sillä, ettei olisi tiedetty muutenkin, mutta tuossa kokeilussa se vain vahvistui. Saimme mielenkiintoisen kommentin, että koiran maalimiesmotivaatio (joka on kuitenkin se tärkein) tuli selväksi jo koiran ensimmäisen kolmen treenin aikana. Olemme siis paukuttaneet tuota puolta noin 50 treeniä "liikaa", koska nyt olemme päätyneet janan toiseen äärilaitaan. Mutta toisaalta, kaikki lohduttavat, että helpompi näin päin. Toivottavasti.

Telineillä kikkailua

Pelastuspuolen treenissä mentiin vaihteeksi raunioille telineille. Mukana oli kaksi juoksussa olevaa narttua, joiden vaikutusta koiraan voitiin näin tarkkailla. Autot olivat ihan vierekkäin, joten hajut varmasti levisivät siinä somasti.

Otimme ensin pöydät autojen lähistöllä, mutta siinä en huomannut koirassa mitään erikoista. Vaikka teimme niitä pentumalliin (ilman merkkiä, läheltä ja isoilla ohjausliikkeillä), olin tosi tyytyväinen suoritukseen. Koira kiipesi mieluusti ja meni pöydällä kiltisti makuuasentoon sekä myös pysyi siellä. Se seurasi ohjaustani vasemmalle ja oikealle ja oli muutenkin kuulolla.

Telineillä teimme tikapuut, keinun, tynnyritason ja putken. Tikapuut aiheuttivat edelliseen kertaan verrattuna paljon päänsärkyä, kun pöydillä esiintynyt herkkyys oli jo vähän kadoksissa. Kun jalat eivät heti oikein osuneet kohdilleen, niin tuli muutama kolahdus, ja sen jälkeen teline meni puristamiseksi. Ei hyvä. Keinua tehtiin auttaen muutama kerta. Tynnyritasolle ei heti noustukaan, kun tikapuiden kokemus taisi vaikuttaa pohjalla. Se alkoi kuitenkin sujua jotenkuten. Putkessa ei sitten mitään ongelmaa ollutkaan. Nousujohteisesti siis kuitenkin.

Lopussa pyörimme vielä pikkutottikset juoksunarttujen tehdessä henkilöryhmää lähistöllä. Se oli hyvin mukava kokemus, koska siinä koira oli taas kivasti kuulolla ja hyvässä vireessä. Se tuntui uskomattomalta, koska lenkeillä esiintyvä tyttöjen hajujen tutkiskelu olisi antanut odottaa jotain aivan muuta.

Vallaton hakutreeni

Edellisen kerran sekoilun jälkeen oli tarkoituksena tehdä helppo treeni, jossa tulee tiheästi löytöjä. Tarkoitus oli mahduttaa sataan metriin jopa kuusi löytöä. Suunnitelma oli kirkkaana mielessä ja paperilla, mutta epäonnistuin sen viestimisessä maalimiehille, mikä ei ollut ensimmäinen kerta, joten mun täytyy edelleen hioa tätä. Löydöt tulivat osin muihin paikkoihin kuin mihin olin ne tarkoittanut, mutta se oli kuitenkin pientä siihen nähden, että koira oli lähdöissä ja erityisesti piiloilla aika vallaton.

Vasemmalle otettiin kaikki kolme löytöä samalla tavalla eli lyhyt, hyvä haukku, mm palkkaa itsenäisesti, mm nouse ylös ja minä otan luoksetulon keskilinjalle. Nämä sujuivat kohtuullisesti. Toiselta puolelta otettiin toiseen tyyliin eli menin aina itse paikalle ja annoin luvan palkata. Koira taisi tulla osasta näistä vastaan, kun sillä puolella oli umpipiiloja, joten pitäisi pysyä itse näistä vielä pois ja antaa maalimiesten hoitaa nämä.

Hapuilua hakuilussa ja ruokakokeilussa

Illan hakutreenin piti olla tyhjien kokeilu. Etukulmista tuli löydöt, vaikka lähetykset ja lähdöt olivatkin löysät ja suunnat enemmän koiran itsensä valitsemia. Sama jatkui tulevilla kolmella tyhjällä, joista kaikilla työskenneltiin taaksepäin. Koira kyllä irtosi hyvin sivurajalle, mutta lähti etenemään aina väärään suuntaan. En pystynyt tekemään selviä etenemisiä keskilinjalla, koska alue oli niin lyhyt. Näin ollen loppuun sopi enää yksi löytö, josta siltäkin minusta näytti, että koira haukkuu ihan maalimiestä päin pylly pystyssä. Jäi hieman epäselväksi, mikä koiran haukkuasento oikein oli, mutta kokonaisuutena treeni antoi taas ajattelemisen aihetta. Samasta suunnasta löytyi parempikin maasto, johon saisi pidemmän radan, joten paikkaa kannattaa kokeilla uudelleen.

Koirulin masu on ainakin pysynyt terveenä, vaikka olemme muutaman päivän syöttäneet sille osin uutta ruokaa. Meneillään on taas kokeilu siirtyä rasvaisesta uninary-ruuasta pikku hiljaa kevyempään vaihtoehtoon. Urinary on tosin käynyt koiralle hyvin, ja se on syönyt sitä yhtäjaksoisesti ainakin vuoden. Tänä keväänä aloimme lisäillä parempia herkkuja joihinkin treeneihin, ja hyvin se on niitä sietänyt. Kesällä koira on saanut myös nakertaa luita, kun hampaat meinaavat tällä menolla kellertyä. Nyt olisi kiikarissa ruoka, joka sisältää mielestäni sopivan suhteen proteiinia ja rasvaa sekä sopivasti muitakin tarvittavia apuaineita. Jatkamme kokeilua ainakin pikkupussillisen verran, ja saapa nähdä, miten käy.

Loma-agi takkuaa

Tauon jälkeen agility taas takkuaa. Emme päässeet radalla montaakaan estettä eteenpäin, kun mun möhelöintien takia homma piti keskeyttää ja koira piti palkata urheasti suoritetuista yrityksistä. Puomi ja sen alakontakti toimivat kuitenkin vauhdistakin, mutta muita mukavia yllätyksiä ei ratoihin sisältynytkään. Kepit olivat yhtä levällään kuin edellisellä yrityksellä, ja erityisesti oikean puolen ohjauksessa näkyi, että tokoa, tottista ja pk-lajeja oli puserrettu edellinen viikko. Koira ei sitten millään halunnut pysyä oikealla puolellani, ja vastapäivään kierretty rata oli meille vaikea. Myötäpäivään suoritettu reitti oli selvästi helpompi.

(Myöh. huom.: Kun hommaan lisätään vielä treenistä äkäiseksi ärtynyt selkä, niin kokonaisarvosana himmentyi varsin alhaiseksi.)

Palauttavaa hakutreeniä

Menimme Vesilahden maastoihin etsimään ukkoja. Tarkoituksena oli tehdä mukava nostattava treeni, ja sellainenhan siitä tulikin. Ehdin jo epäillä, jaksaako koira työskennellä, kun muilla 28 asteen helle (tai uusi maasto) tuntui tekevän tepposiaan. Haamuilla ja huhuilulla saatiin kuitenkin meidän poika semmoiseen vireeseen, että kahden ensimmäisen kohtuullisen piston jälkeen homma hajosi käsiin. Poika varasti kolmannelle pistollekin ja vielä myös neljännelle, joka piti ottaa korjaussarjaksi sikailulle. Kuumuudesta huolimatta motivaatiota tuntui kuitenkin olevan, ja haukkukin kesti hyvin. Olin kuitenkin hyvin tyytyväinen pikkupossuni suoritukseen, koska treenin tavoite oli saavutettu.

Mahtoiko hyvä vire johtua siitä, että koira oli ollut hoidossa koko päivän. Olimme koko päivän puuhanneet vierailulla olevien kummipoikien kanssa Särkänniemessä, ja koira pääsi mamman kanssa hommiin vasta myöhemmin illalla. Onneksi aikataulu oli sellainen, koska päivä oli ollut niin kuuma. Kun olemme porukalla kotona koira näyttää nauttivan olostaan kummipoikien kanssa, koska se saa jatkuvasti näiltä positiivista huomiota. Toivottavasti se saa myös riittävästi lepoa, vaikka nukkumisjärjestelyt ovat vierailun ajan poikkeukselliset, kun pojat ovat vallanneet Rommin normaalin unipaikan.

Tiivis tahti jatkuu

Maaseutumatkailun jälkeen vuorossa oli kaupunkikävely. Mentiin taas pitkin poikin Hämeenpuistoa sekä lenkki keskustorille. Kun alla on riittävästi aktiviteettia, mukavan rauhallista koiraa on kiva viedä vaikka ihmisten ilmoillekin.

Illalla totesimme hieman järkyttyneinä, että vast'ikään punkinestoaineen saadusta koirasta löytyi kuitenkin yksi tuollainen ilkeä otus. Punkki oli kiinnittyneenä varvasväliin, joten ehkäpä ihoa pitkin levittäytyvä aine ei kuitenkaan ollut yltänyt ihan sinne saakka. Aussileirillä ehdimme jo monta kertaa huokaista helpotuksesta, kun meidän koira selvisi punkkitarkastuksesta puhtain paperein, kun muista kavereista oli löytynyt noita ilkeitä otuksia. Nyt oli kuitenkin meidänkin vuoro.

(Myöh. huom.: puremakohta parani pienestä punoituksesta ja turvotuksesta hyvin muutamassa päivässä)

Marjaisat maastot

Kävimme porukalla katsomassa, missä mallissa hakumaastot makaavat. Siellähän ne olivat, tutussa paikassa ja timmissä kunnossa. Lisäksi ne olivat mustikoita pullollaan. Onneksi olimme varustautuneet pikkuämpärein (ruudun merkit), joten ryhdyimme lenkkeilyn lisäksi poimimaan satoa. Koiruli pyöri enimmäkseen lähistöllä ja maisteli marjoja suoraan varvuista. Välillä se taisi käydä morjenstamassa tuoretta tuttavuutta eli marjametsästä löytynyttä labbismummoa kahden rouvan seurassa. Tunnissa keräilimme alueelta litrasen marjoja, ja omat poimimat marjat maistuivatkin varsin makoisilta.

Tokoterapiaa

Kiireinen viikko huipentui sunnuntain tokoiluun kivassa kesäsäässä. Treeniin oli ilmestynyt harvinaisen iso määrä harjoittelijoita, joten välillä jakaannuimme kahteen ryhmäänkin. Rommille se oli taas hyvää keskittymisharjoitusta, vaikka koko viikko oltiin jo oltu koiraporukoissa. Sinänsä tekeminen oli jälleen perussettiä. Sinne mahtui huono luoksetulo (koira törmäsi) ja hyviä jääviä liikeitä (ainakin istumista).

Koko joukko Hazelmooreja

Rommi 16.7.2011, copyright Noora Saros
Perinteinen Hazelmoor tapaaminen oli tänäkin vuonna Koiramäellä Valkeakoskella. Koska alla oli edellispäivän rankka ajomatka, tyydyimme enimmäkseen loikoilemaan nurmella ja tuijottamaan muiden treenisuorituksia tokossa ja agilityssä. R-sarjasta olivat paikalla tällä kertaa vain Rommi ja siskonsa Unna. Koiria kuvattiin pöydällä, ja Rommi pääsi vuorollaan kuvattavaksi. Poitsu seisoi pylly tuuleen päin, joten housut ja jalkojen hapsut vain heiluivat tuulessa, kun kamera kävi. Poitsu näytti saaneen tuulessa myös mahtavan irokeesin, mutta tämä kuva oli pakko valita, kun se lienee ainoita, jossa uroolla on suu kiinni. Välissä kävimme ikuistamassa Rommin seuraamiskontaktin, joka vaatikin useamman otoksen, sillä ihan jokaisesta kuvasta kontaktia ei löydy. Yhdessä kuvassa on kuitenkin kuusi jalkaa ja kontakti.

Kuusi jalkaa ja kontakti
Päivän kruunasi, kun koko joukkio (tosin ilman nuorimmaisia) laitettiin paikkamakuuseen nurtsille. Rommi oli ensin sitä mieltä, että rivissä oli koiria, joille piti murista ja nostaa karvat pystyyn, mutta kun homma tehtiin toko-tyyliin, ei sillä ollut mitään ongelmaa maata paikoillaan. Tilannetta helpotti, kun koira laitettiin riviin viimeiseksi. Pääsimme jopa rivistä poiskin rauhassa, vaikka alku näytti ensin haastavalta. Tilanteesta saatiin mahtavan näköisiä kuvia, joita joku ehti jo epäillä tekaistuiksi. Höpö, höpö, livenäkin tuo näytti ihan mahtavalta.

Koko joukko Hazelmooreja, copyright Noora Saros

Rotuyhdistyksen pk-leiri

Rotuyhdistyksen pk-leiri järjestettiin tänä vuonna Kaavilla (ei siis Kaavissa) Raukun toimintakeskuksessa 10.-15.7. Raukku on Koillis-Savon Kennelkerhon omistama entinen koulu, jonka pihamaalta löytyivät (tottis)kenttä, sauna, mökit ja grilli eli käytännössä kaikki, mitä leiripaikalta vaaditaan. Paikkaan oli jälleen kokoontunut iloinen joukko ihmisiä koirineen. Viikko oli täynnä treeniä, mutta välillä muistettiin syödä ja saunoakin. Untakin saatiin jonkin verran.

Haku

Hakutreenit olivat ehdottomasti leirimme kohokohdat, ja ohjaajana urakoi Samuli Juntto. Lähdin leirille hakemaan vinkkiä pariin haasteeseen eli tyhjiin ja piiloihin. Kun metsässä ei ollut luontaisia piiloja ja irtopiiloja ei ollut mukana, tuli selväksi, että leirillä tahkottaisiin tyhjiä.

Ensimmäinen alue oli haastava, koska sen oikeassa sivussa metsä vaihtui ylämäkeen syväksi heinikoksi. Tämä tuotti useille koirille haastetta, mutta Rommi haki sieltäkin hyvin alkuhaahuiluista huolimatta. Treeniin sisältyi yksi tyhjä vasemmalle (toinen pisto), mutta koira tuli sieltä pois kohtuullisen hyvin. Alueelle ei oltu tehty hajuapua tai muutakaan vinkkiä, mikä ilmeisesti helpotti koiran ratkaisua jättää homma kutsusta kesken.

Rommi hakee Kaavilla 2011
Kaksi seuraavaa treeniä tehtiin hyvin selkeässä ja hyväpohjaisessa maastossa, joten maastossa näkyi hyvin, mitä koira teki (ja päinvastoin). Toisessa treenissä koira sai neljä löytöä (kaksi alussa ja kaksi lopussa) ja kolmannessa treenissä maalimiehiä oli kolme (yksi alussa ja kaksi lopussa). Molempiin tuli tyhjiä sellainen määrä, että menin laskuissa sekaisin. Homman idea oli saada Rommille kunnon pistoja, joissa tehdään kunnon laatikko. Laatikot paranivat toistojen myötä ja sain myös hyviä vinkkejä etenemisen ajoitukseen. Hain osasta pistoja koiran itse pois, joten hallintaakin tuli harjoiteltua. Koira lopetti haukun hyvin, ja tuli kiltisti sivulle. Leirin viimeisenä kokonaisena päivänä pidetyssä treenissä koira osoitti jo hiipumisen merkkejä, kun se ei millään olisi jaksanut enää aloittaa haukkua viimeiselle maalimiehelle. Se teki sen kuitenkin urheasti.

Koira toimi tyhjillä hyvin, joten jälleen kerran tuli osoitettua, että tämän koiran kanssa sujuu, kun vaan uskaltaa treenata ja edetä rohkeasti.

Jälki

Teimme koirulille pari jälkitreeniä. Ensimmäinen treeni tehtiin hyvässä säässä melko jyrkästi laskevaan mäkeen. Merkkeinä olivat isot pyykkipojat naruineen.
Koiralle laitettiin nakinpaloja jäljelle, mutta muurahaiset ehtivät vallata namit. Rommi yritti ottaa ensimmäistä namia suuhun, mutta todetessaan mustat viholliset, se sylkäisi palan vihaisena suustaan, ja jatkoi jäljestystä äkäisesti. Jokainen nami, jonka ohi sen piti mennä, nostatti koiraa aina vaan parempaan suoritukseen. Koko ajan koira jäljesti nenä maassa, ja nenä ei noussut edes silloin, kun himmasin liinasta sen vauhtia. Liina kulki kulkusten kautta, mutta se ei tuntunut haittaavan. Jäljellä oli rajujakin kulmia molempiin suuntiin, mutta hyvin poika veti.

Toinen jälki oli aivan edellisen vastakohta. Koira nosti kuonoaan maasta usein, ja se haahuili jäljen molemmin puolin. Tällä viimeisenä päivänä tehdyllä jäljellä ei nyt ollut namia, vaan ainoastaan pari keppiä, joista se sai palkan. Se ei nostanut keppejä ennen kuin pyydettäessä, mutta merkkasi ne tosi hyvin. Jäljen merkkaus oli liian selvä (muovit), koska korostetun isoa merkkiä koira yritti jopa kuonollaan tavoitella. Perinteemme tehdä leirillä hyvä "loppujälki" romutettiin tässö.

Tottis

Tottis ei ollut meidän juttu tällä leirillä. Olemme jumiutuneet seuraamiseen, ja kaikki muut liikkeet ovat vain treenamista vailla, joten meillä ei ollut oikein mitään ongelmiakohtia esittää hyvälle kouluttajalle, joka oli tällä kertaa Teija "Tytti" Juntto. Nautiskelimme sitten vaan enimmäkseen muiden suorituksista.

Yhtenä päivänä veivasimme seuraamista, ja vire oli hakusessa. Alku oli ihan kaamea, mutta koira piristyi loppua kohden, kun teimme kahdeksikkoa ruutumerkkien ympäri. Myös lopun pikkuliikkeet sujuivat. Saimme ohjeen hidastaa vauhtia, missä ehtii paremmin tarkistaa, mikä mättää. Välillä pitäisi tehdä myös pidempää sarjaa, jotta näkisi, missä oikeasti mennään. Ja neuvo itselle on: treenaa enemmän!

Esineruutu

Koiran työskentely esineruudussa on sinnikästä, mutta meillä ei ole vielä oikein rutiinia lajiin ja ongelmana on koiran himo ensin etsiä kaikki esineet ja vaihdella niitä kesken piston. Meidän tulee siis pitäytyä edelleen yhdessä esineessä, merkitä ne hyvin, tehdä kaistoja ja ohitusharjoituksia niissä.

Kahdesta harjoituksesta ensimmäisessä teimme 5 pistoa kolmella vieraalla esineellä. Koira toi alkuun esineet jolkotellen, mutta vauhti parani loppua kohden. Luovutukset eivät ole valmiita, joten hinkkasin vain yhtä tuontia, kun koira pudotti esineen.

Toisessa treenissä oli sama ruutu ja 10 kuumaa paikkaa, joita muut olivat hinkanneet. Koira haki tosi paljon tallausjälkiämme pitkin ja jäljesti ruudussa muutenkin. Töitä se tosin teki koko ajan. Tässä treenissä haettiin viittä esinettä, alkuun yksittäisiä ja sitten "häiriöesineellä". Häiriöt eivät vaikuttaneet tuontiin tällä kertaa, vaikka hyviä luovutuksia ei saatukaan. Koira mälväsi esineitä liikaa ja pudottikin välillä.

Muuta

Ekana iltana Rommi pääsi parin hurmaavan neidon kanssa läheiselle tielle ravaamaan, mutta muutoin riehumahdollisuudet olivat vähissä. Koira saikin paljon lepoa, joka tosin oli usein avoimen mökin oven läpi vahtimista. Koira pysyi mökissä, vaikka välissä oli vain kangashäkki ja hyttysverkko. Pelkkä hyttysverkko ei sitä pidätellyt - sekin tuli kokeiltua, kun yhtenä tottispäivänä ihmettelin, että tuleepa tuolta tutun näköinen koira irrallaan. Omahan se tietty oli, kun olin unohtanut nostaa häkin tulpaksi ovelle. Muutoin koiran kanssa oli kiva olla leirillä. Rommi rauhoittui huoneessa hyvin, nukkui kiltisti ja ei pitänyt mekkalaa yksin ollessaan.

Leirin lopuksi pirkanmaalaiset leiriläiset ajelivat karavaanina takaisin kotia kohti, minne palattiin jälleen kerran väsyneinä, mutta onnellisina. Meille ei onneksi tullut isompia haavereita itseemme, koiraan tai autoon, vaikka tämäkään leiri ei säästynyt kokonaan ilman vahinkoja. Koirista ja ihmisistä löytyi leirillä iso kasa punkkeja, yhtä koiraa "pisti" ilmeisesti oksa, yhteen laukkuun pissattiin kai kahdesti ja yhden ihmisen varpaan muljautti sijoiltaan kotimatkalla hidastusvalli. Kaikkea voi sattua ja tapahtua. ;-)

Samaa rataa agilityssä

Tänään agilityn treenirata oli sama kuin viimeksi. Oli kiva mennä samaa rataa toistamiseen, koska tarvittavat ohjausliikkeet olivat muhineet aivoissa viikon verran. Muutoin meno sujui hyvin paitsi että kepit eivät sujuneet alkuunkaan. Erityisesti alun hyppysarja, ohjaus putken väärään päähän, vauhdikas putki-muuri-hypyt-osuus ja lopun eteenmeno olivat kivassa mallissa. Jonkin verran piti tahkota sitä yhtä vaikeaa kohtaa takaperinmenoineen ja yliheittoineen, mutta sekin sujui, kun löysi esteet. Ne olivat nimittäin sen verran eri paikoissa, että liikemuisti (ai, mulla onkin sitä) vei väärään paikkaan.

Keppejä piti ottaa erikseen toisellakin kierroksella, ja siinä on nyt yhteinen tahti jotenkin hukassa. Me melkein löydettiin se keväällä hallissa, mutta nyt se on kadonnut. Tuli jotenkin mieleen se yksin tehty keppiharjoitus jossain vaiheessa kesällä, joka meni ihan pyllyn alle. Silti koko treeni oli voittopuolisesti positiivinen.

Hieman hallitumpaa menoa

Hakutreeni pidettiin samassa paikassa kuin edellinenkin. Koira veti hakumetsään tutulla tavalla, ja se pisti vieraiden maalimiesten silmään. Ilmassa oli pientä naljailua siitä, että koira taitaa inhota harjoitusta, kun se ei millään meinaa tulla paikalle. Setti oli perusmallia ilman tyhjää viidellä pistolla. Mukana oli kaksi vierasta maalimiestä, jotka sujuivat hyvin.

Ensimmäinen pisto oikeaan etukulmaan sujui hyvin. Koira löysi, menin paikalle ja palkkasin itse koiran. Seurasimme kolmoselle etenevää maalimiestä hetken ja palasimme sitten keskilinjalle ja alkuun. Toinen maalimies löytyi kuusikosta, ja otin sieltä luoksetulon. Kolmas maalimies oli sama kuin ensimmäinen paitsi että mm oli piiloutunut umpipiiloon. Koiraa piti palauttaa ruotuun, kun se meinasi tulla piiloon. Haukku katkeili tässä enemmän kuin ensimmäisellä pistolla, mutta pääsin kuitenkin viereen ja palkkaamaan. Nelospiilolta maalimies toi pois, ja vitospiilolla mm palkkasi itsenäisesti umpipiilosta, kun lähestyin. Sielläkin koiraa oli pitänyt vähän toppuutella. Koiran oli pitänyt myöskin vetää henkeä ennen kuin ilmaisu alkoi. Keli oli taas normaali eli lämpöinen ja täynnä ötököitä.

Saatiinpa ainakin purettua neljän maalimiehen taika. Siinä luvussa tulee tehtyä aivan liikaa treenejä, kun pitäisi vaihdella enemmän esim. kahden ja kuuden välillä.

Pihatottista etäpalkan voimalla

Romppu-pomppu oli kotona, mutta hoidossa viikonlopun, kun isäntä ja emäntä olivat matkoilla. Koira oli kiukutellut ja mm. pysähdellyt ja hypännyt jotakuta juoksijaa kohti. Viikonloppu oli ollut kuuma, ja koira kyllä reagoi siihenkin.

Maanantai-illan pihatottis sujui etäpalkan voimalla taas mukavan motivoituneessa olotilassa. Pitäisi muistaa siirtää tuota etäpalkkaa autolle muuallekin, mutta aina se vaan unohtuu. Saattoipa koira olla motivoituneempi myös edeltäneen poissaolomme johdosta. Perusasiat sujuivat kivasti, mutta jouduimme silti hinkkaamaan liikkeestä seisomaan jääntiä, joka ei meinannut luonnistua millään, vaan koira meni aina istumaan. Jouduimme ottamaan tosi monta toistoa, kunnes homma toimi oikealla tavalla. Koira vaan tarjosi väärää tapaa monta kertaa.

Myöhäistä agilityä

Olin poikkeuksellisesti mukana illan myöhemmässä ryhmässä. Radan reunalla oli kotiväkeä yleisönä. Kenttä oli rakennettu tulevan Agirodun tasoituskentän malliin. Muokkasin siitä meille helpotetun version, josta oli poistettu radan kontaktiesteet. Radalla oli sittenkin vielä:
- kolme hyppyä, joista toinen oli 180 asteen kulmassa ensimmäiseen ja kolmanteen: koira totteli kuitenkin työntöäni keskimmäiselle hypylle hyvin
- kepit: tehtiin "väärältä" puolelta, joten takkusi
- kaksi putkea vastakkain, joista ensimmäiseen mentiin kauimmaisesta aukosta, joten tarvittiin vahvempaa ohjausta
- kaarteessa muuri ja kolme hyppyä, jonka jälkeen ympyrä sulkeutui hyppyyn, josta koira työnnettiin yli. Tämän alkuosa oli vauhdikas, mutta loppua tankattiin kunnolla, koska ympyrä päättyi liikkeeseen, jossa ensin käännettiin yläkroppaa, sitten liikuttiin takaperin, heitettiin koira hypyn yli, käännettiin koiralle selkä, ja koiran piti kiertää siiveke, jonka jälkeen koira otettiin ohjaukseen toiselle puolelle. Suomeksi tämä tarkoittaa, että kohdassa oli liikaa liikkuvia osia.
- lopussa jatkettiin 180 astetta vastakkaiseen suuntaan, jossa oli pitkä etenemissarja: hyppy, pituus ja kaksi hyppyä. Eteenmenossa ei Rommilla ollut nytkään vaikeuksia, vaikka takkusin välillä väärillä käskyillä ja mitä milloinkin.

Tämä rata on luvassa myös ensi kerralla. Hyvä päästä harjoittelemaan sama juttu pari kertaa.

Hukassa tyhjällä

Sääksjärvellä treenattiin hakua, ja sekä helle että hyttyset olivat myöskin löytäneet paikalle. Vasemmalle tehtiin umpimetsään ensin peruslöytö, jolta huusin pois luoksetulolla. Oikealle piti sen jälkeen tehdä tyhjä, joka oli tallattu valmiiksi kaistaleeksi. Koira ei tehnyt kunnon pistoa, vaan eteni alueella pitkälle eteenpäin ja piut paut välitti kutsustani. Se kulki välillä nenä pystyssä kuin kertoen, että kyllä minä sen maalimiehen täältä vielä löydän. Välillä koira palasi luokseni vain ampaistakseen itsenäisesti takaisin alueelle ja ties minne pois näkyvistä (vaikka näkyvyyttä ko. metsässä on kyllä riittämiin). Tehdyn tyhjän alueella oli hämypiilo, mutta se ei häirinnyt koiraa, koska häröily tapahtui jossain sadassa metrissä ja siitä eteenpäin. Hallinta ei onnistunut ollenkaan, joten olimme juuri sen asian ytimessä, mitä osaan tuolta koiralta odottaakin. Toivottavasti saamme tämän demottua myös leirillä, missä hommaan tulee toivottavasti kunnon apuja.

Pitkän ajan kuluttua koira luovutti ja tuli luokseni ja oli taas ohjattavissa. Lopun kompuroimme vielä huonolla mallilla, vaikka sekä vasemmalta että oikealta tuli löydöt. Viimeinen piilo oikealla oli umpipiilo. Treenin jälkeen oli ohjelmassa riekkumista aussietyttöjen kanssa, jota poika ei todellakaan ollut ansainnut.

Koirakohtaamisia ja seuraamisen korjaussarjaa

Saimme lenkillä tosi paljon koirakohtaamisia, joissa oli ehkä havaittavissa jotain parannusta aiempaan äijistelyyn. Muutoksen moottorina on ollut erikoisherkku, jota saa vain kun toimii oikein koirakohtaamisissa. Herkkua olisi tarvinnut tänään paljon, koska joka suunnasta vilisti koiria. Myös pyöräilijöitä oli liikkeellä paljon hienossa säässä, joten saalistusvietin hallintaa saatiin harjoitella kunnolla.

Pihassa oli pakko ottaa eilisen tokoilun jälkeen seuraamisen korjaussarjaa, jossa puututtiin lähdön kontaktiin. Kontakti on kohtuullinen myöhemmin seuraamisessa, mutta alussa se on taas luokattoman huono. Joka kerta sanoessani "seuraa", koira laskee kuononsa, vilkaisee ympärilleen, mutta palauttaa kontaktin sen jälkeen. Mistähän se on tuonkin keksinyt. Sivulletulot ovat taas puolestaan parantuneet, vaikka paikassa olisikin toivomisen varaa.

Mallinäyttöjä tokossa

Lämpöisessä ja aurinkoisessa kesäsäässä päästiin taas tokon pariin. Alkuun tehtiin luoksepäästävyys ensin vuorotellen treenaajien kesken ja sitten pääsi myös yhden treenaajan siippa tekemään kierroksen.

Paikkamakuussa edellisen treenin liinaharjoitus oli tehnyt tehtävänsä. Kahden ja puolen minuutin harjoituksessa minun ei tarvinnut korjata Rommin asentoa kertaakaan. Kävin palkkaamassa sitä kerran välillä, koska liike meni niin hienosti. Tosin tällä kertaa koirien välimatkan olivat normaalia suuremmat. Toisaalta koirat olivat tosi syvällä puskassa, jotta ne saatiin varjoon liikkeen ajaksi, kun oli niin kuuma.

Paikkamakuun inspiroimana teimme myös liikevaihdoksia maahan ja istumaan. Rommi meni maahan kohtuu nopeasti, mutta sen istumaannousu on aina yhtä sähäkkä ja näyttävä. Pääsimme jopa näyttämään muille, miten nopea nousu tehdään.

Seuraamisessa teimme käännöksiä, ja koiran seuraaminen oli kammottavaa. Käännöksissä minä maltoin vaihteeksi tehdä liikkeet tokomaisen pehmeästi, kun olemme tottuneet paljon rivakampaan tahtiin. Täyskäännöksessä piti käyttää hihnaa apuna, kun käännös ei sujunut alkuunkaan riittävän nopeasti.

Lopussa tehtiin luoksetulo sekä kokonaisena liikkeenä ja myöskin vauhtia lelulla luoden. Taas Rommi pääsi mannekiinikin vauhdinluonnissa. Tosin sen luoksetulo ei ollut niin sähäkkä kuin olisi voinut toivoa. Aika riensi, ja treenikerta oli taas loppu.

Tekniikkatreeniä agilityssä

Kun emännän selkä on kipeä, niin isäntä saa viedä koiraa. Treenissä oli hauskan oloinen tekniikkaharjoitus, jossa kentän neljällä laidalla oli kepit ja välissä muutama hassu hyppy tai putki. Jokaisen keppisarjan perässä oli namialustalla palkkio. Vaikka isäntä ei ole tainnut koskaan ohjata koiraa agilityssä, hänellä oli ilmiselvästi jäänyt jotain selkäytimeen, kun käsissä oli selvästi ohjauksen yritystä ja muutenkin harjoitus meni mukavasti. Koira oli tosin varsinkin eka kierrosella hieman hämmentynyt ja pyrki pari kertaa luokseni. Toinen kierros meni jo paljon paremmin varsinkin, kun isäntä oli hoksannut ottaa vinkulelun mukaan. Pienessä vesisateessa saatiin vaihteksi toisenlainen treeni.

Hakua, kokousta, lenkkiä ja kipua

Hakuilimme Majalla, minkä jälkeen kokoustelimme hakuilijoiden kesken. Treenissä käytimme radan alkuosaa, menimme "sekametsää" melkein sataan metriin. Ensimmäisenä Rommi pääsi etsimään maalimiestä "tiipiistä". Hetken harkittuaan, se aloitti haukun. Se oli yrittänyt sisälle telttaan, mutta kun tuli porttikielto, se tyytyi ilmaisuun. Hain koiran pois teltalta.

Toinen pisto "ilotalolle" johti hienoon haukkuun. Kun lähdin hakemaan koiraa piilolta, näin, kuinka se rapsutti etujaloillaan piilon seinää. Tällä kertaa se ei sentään kiivennyt piilon katolle, jonka se myöskin kerran meinasi tehdä. Ihan hyvä näin.

Kolmas piilo oli avomaalla hyvässä paikassa lähetyspaikkaani nähden. Pistossa oli ollut tuuria siltä osin, että maalimies oli auttanut hieman koiraa, kun läheisellä tiellä oli lenkillä kaksi uroskoiraa. Koira löytyi syömästä maalimiehellä, joten maalimies oli onnistunut houkuttelemaan koiran oikeaan suuntaan.

Kokouksen jälkeen lähdimme vielä koirakaverin kanssa lenkille. Malinarttu piti nuoren kukon hyvin kurissa, vaikka sinnikäs nuori mies yritti saada naisesta tyttöystävää monin keinoin. Lopulta se kuitenkin luovutti, ja tyytyi juoksentelemaan kanssani tarkistelemassa kreppauksia ja piiloja.

Toinen hakutreeni peräkkäiselle päivälle oli selälleni liikaa. Kun lihakset lämpenevät, pystyn touhuamaan tauotta jonkin aikaa, mutta kun vauhti pysähtyy ja kone jäähtyy, tulee kipu ja hammasten kiristys. Hyvä alku juhannusviikon lopulle.

Lisää hyttysmyrkkyä

Sääksjärvelle oli kerääntynyt parvi hakuilijoita ja muutama tuhatkertainen määrä hyttysiä. Sai ihan tosissaan laittaa myrkkyä, jotta saattoi keskittyä tekemiseen.

Jouduimme odottamaan hetken ennen kuin pääsimme alueelle. Poitsu oli harvinaisen rauhallinen alueelle mennessä, mutta silti reput kiinnostivat kovasti. Aloitin alueen keskeltä tallausta, mikä ei välttämättä ollut kovin reilua koiralle. Ensimmäinen pisto vasemmalle sujui rutiinilla.

Toisella pistolla oikealle koira hävisi kumpareen taakse, pois näkyvistä, mutta ilmestyi sitten kaukaa oikealta etunlinjan ja reppujen luota. Kaverit ehtivät nähdä, että se kävi kaappaamassa lelun jonkun toisen repusta, ja viipotti sen kanssa kohti ykköspiston piiloa. Lopulta koira tuli luokseni, mutta ilman lelua. Se oli siis jäänyt johonkin matkan varrelle. (Pallo löytyi maalimiehen ansiosta myöhemmin.) Laitoin koiran uudelleen oikealle kakkospistolle, ja taisin joutua uusimaan sen vielä kolmannenkin kerran. Koira löysi maalimiehen lopulta häkkimäisestä piilosta. Menin hakemaan koiran, otin sen sivulle, ja palkkasin vaihteeksi itse.

Kolmaskin pisto oli piilolle, johon koira tietty yritti sisään. Kun koira ilmaisi selvästi irti piilosta, annoin luvan palkata koiran. Neljäs maalimies oli avomaalla. Koira (sika) karkasi haamuilevalle maalimiehelle, eikä myöskään palannut takaisin omatoimisesti, joten jouduin hakemaan sen maalimieheltä asti uudelleen keskilinjalle. Eipä tuo tuntunut etsintäintoa lamaannuttavan, vaan metsään sännättiin jälleen samalla tutulla innolla. Menin jälleen itse palkkaamaan koiran. Ihan kohtuullinen treeni, vihdoinkin piilojen kera.

Tokossa ruudun alkeet

Tokossa tehtiin taas vakiosettiä. Mukaan oli tullut uusi uros, mutta se ei häirinnyt Rommia paljoakaan, vaan harjoitus tehtiin paljolti tutuissa merkeissä. Jotain uuttakin pääsi kuitenkin mukaan, koska otin paikkamakuuseen liinan, jolla korjasin Rommin taipumusta kääntyä lonkka-asentoon. Nykäisin hihnasta aina, kun se meni lonkalleen, ja kehuin, kun se korjasi asentonsa. Se hoksasi heti, mitä haluan siltä. Hieno juttu.

Pujottelu suoritettiin sekä koirien välistä että seuraten ruutukartioiden välistä. Jälkimmäinen olikin sitten hankalampaa, kun koirat ovat seuraamisessa tottuneet, että siinä joko kuljetaan suoraan tai sitten käännytään. Tämmöistä täytyy kyllä tehdä enemmän, koska siinä tulee hyvin testattua koiran etäisyys seuraamisessa.

Lopussa tehtiin vielä ruudun alkeet. Kun käytännössä viedään namialusta kartioiden keskelle, ja päästetään koira syömään namit, ei siinä ainakaan meidän koiralla ollut mitään haastetta. Se tietty juoksi hakemaan namit joka kerta. Se, mikä tässä oli hienoa, oli se, että koira malttoi seurata hienosti ennen ruutua tehdyissä sulkeisissa.

Esineitä metsäaukealta

Lenkin lomaan laitettiin vaihteeksi esineruutu. Metsätien päässä oli aukea, joka nousi sopivasti kohti takarajaa. Tallasin siihen (kipeällä selällä) ehkä toistakymmentä metriä pitkän soiron. Tarkoitus oli tehdä useita kaistoja, mutta tehtyäni yhden, en pystynyt enää useampaan. Sovelsin treeniä vielä silläkin tavalla, että vein laiskuuttani kapealle saralle kaikki kolme esinettä yhtä aikaa.

Koira lähti hakemaan todella innoissaan, ja löysikin ensimmäisen esineen. Se otti sen suuhun, mutta kuljettikin sitä perällä, ja kävi ryökäle vaihtamassa esineen toiseen. Koira toi lopulta kuitenkin kaikki esineet, myös sen, josta se oli kerran luopunut. Ohjasin sitä tuulen alapuolelta, josta se poimi hajut hyvin. Kaikki pistot tehtiin alueen vasemmalta reunalta, ja kaikki esineet päätyivät käsiini. Yksi pudotettiin maahan parin metrin päähän minusta, mutta lopulta sekin tuotiin. Kaksi muuta luovutusta oli ihan ok. Niin vähän kuin olemme tehneet esineruutua, niin se sujuu yllättävän hyvin.

Tönkköä agilityä suoraan eteen

Ohjaajan selkäkipu ylitti jo sietokyvyn siten, että treeni piti sopeuttaa sen mukaiseksi. Vuorossa oli suoran eteenmenon harjoittelu, jossa oli muistaakseni kaartavan putken jälkeen hyppy - pituus - 3 (vai kaksi?) hyppyä. Minä jäin putken jälkeen paikoilleni seisomaan (kun en paljon muuhun olisi pystynytkään) ja vain ohjaamaan koiraa eteenpäin. Apuohjaaja piti lelua viimeisen hypyn jälkeen, ja sinnehän koira meni. Rommi irtoaa näissä kyllä, kun minä muistan vain sanoa oikeita sanoja ja ohjata "eteeeeeeeen." Apuohjaaja leikitti Rommia kovasti, ja Rommi oli ihan liekeissä, kun sai kerrankin retuuttaa kunnolla lelua. Lelun tuomisessa on edelleen sama haaste kuin aina, mutta toisella patukalla saadaan kiinnostus tuomiseenkin heräämään. Milloinhan tuon leikkimisenkin saisi kohdilleen?

Haku painostavassa ilmassa ja sateessa

Rommi pääsi hakuilemaan kuivana, vaikka jo silloin ilma enteili tulevaa sadetta. Meidän pitäisi tällä hetkellä tehdä erityisesti piiloja, joten olin tuonut alueelle kevythäkin, josta löytyi yksi maalimies (nro 3). Haukku alkoi siinäkin ok. Muuten treeni oli aika perussettiä. Yksi maalimiehistä oli vieras, ja siinä mielestäni haukku oli ujoa. Taisi jälleen kerran olla neljä maalimiestä, jota rutiinia olen hangannut liikaa.

Maalla, kahvilla ja metsässä

Vuorossa oli hakuharjoitus lämpöisessä säässä. Ensin saatiin nauttia hakua emännöivän henkilön terassilla kahvit, jonka jälkeen lähdettiin hyttysiä kuhisevaan metsään. Maasto oli mukavan haastavaa, kun vasemmalla oli kosteikko, jonka toisella puolella oli rinne, ja toisella puolella taas oli toinen rinne, jonka huipulla (lähellä sivulinjaa) alkoi hakkuualue. Alueella (varsinkin oikealla puolella) oli runsaasti kiviä, joiden taakse pääsi piiloon.

Itse treeni taisi sujua rutiininomaisesti, koska siitä ei ole ihmeempiä mielikuvia. Ensin taisin tehdä piston vasemmalle, jonka aikana oikealle mieheni pisteli tyhjän piston polun. Otin Rommin ykköseltä luoksetulolla, ja lähetin oikealle tyhjälle. Se meni kohtuullisesti. Kolmas maalimies oli jälleen vasemmalla, ja neljäs oikealla. Ainakin viimeistä pistoa otimme useampia kertoja, kun löytöä ei meinannut tulla. Lämmin kuitenkin tuli, kun ulkona varjossa oli +23 astetta.

Agilityä hiekkakuopalla punaisten kanssa

Lämpöisenä viikonloppuna oli kokoontunut iso joukko australianpaimenkoiria agilitykentälle hiekkakuopalle Janakkalaan. Treenasimme neljässä ryhmässä siten, että kukin ryhmä pääsi kaksi kertää päivän aikana kentälle.

Lauantaina meillä oli ensin vuorossa hyppytekniikkaharjoitus. Aloitimme hyppysuoralla, jossa välit olivat tasaiset. Rommille tämä tuotti hieman vaikeuksia, koska sen hyppytekniikka on vajavainen, ja se kompensoi tekniikka mielettömällä vauhdilla ja voimalla. Toisessa harjoituksessa hyppyjen väli kasvoi loppua kohti. Toisena treeninä lauantaille oli rata, jossa oli mm. sivuttaisia hyppyjä, joista tuli sopivasti työntöjä ja vetoja eli ohjausharjoituksia kerrakseen.

Sunnuntaina harjoitusten malli oli taas toisinpäin eli ensin mentiin rataa ja sitten tekniikkaharjoitusta. Radalla oli monta kinkkistä kohtaa, ja me ei päästy alkua pidemmälle, kun aidan takaa meni nuori uros, jota piti käydä morjenstamassa äristen. Siihen kohtaa saimmekin heti tauon, kun koira kävi vähän miettimässä tekosiaan häkissä. Sitten palasimme areenalle, ja teimme mm. ohjauksia hypyillä, mielenkiintoista putki-putki yhdistelmää, jossa piti ohjata puomin takaa sekä loppusuoran eteenmenon. Tekniikkaharjoituksessa meillä oli työntö-vetoharjoituksia hieman uusilla tekniikoilla. Tuntuivat toimivan, kun ne vaan saatiin ohjaajan päänuppiin.

Molemmat päivät olivat tosi aurinkoisia ja kuumia. Hakeuduin aina varjoon, kun mahdollista, mutta kaikki eivät malttaneet tehdä näin. Näin ollen varsinkin sunnuntaina mukana oli paljon punaisia naamoja ja olkapäitä. Ihmeen hyvin jaksoivat ohjaajat ohjata porukkaa kovassa helteessä.

Tokossa tahaton tapaturma

Kävin vierailemassa oudossa porukassa tutun ohjaajan ohjatessa tokoa. Treeni oli ilmeisesti varsin keskinkertainen, ja siitä ei ole mitään erityistä sanottavaa. Treenin sisältö pyyhkiytyi viimeistään siinä vaiheessa pois, kun viimeisen liikkeen palkkauksessa mulle sattui moka. Leikitin poikaa pallolla luoksetuloliikkeestä, ja heittelin palloa sivun nurmikolla. En muistanut ollenkaan, että ohjaajan koira odottaa metsikössä puuhun kiinni sidottuna. Heitin tietenkin pallon sinne liian lähelle, ja molemmat koirat taisivat pelästyä toisiaan, ja hetken aikaa puuston seasta kuului tappeluärinää. Olin parissa sekunnissa paikalla, ja vedin Rommin irti nujakasta. Kummassakaan koirassa ei ollut mitään jälkiä, mutta kuolaa oli sitäkin enemmän. Kaikki pääsivät siitä siis säikähdyksellä, vaikka ainakin Romppu tuntui olevan ärtyneellä päällä. Purimme vielä tilanteen siten, että molemmat koirat olivat lähellä toisiaan (tosin kiinni) ja tutustuivat toisiinsa nenät vastakkain ja saivat namia, kun olivat kunnolla. Lopulta ne söivät namia toinen mun jalan vasemmalla ja toinen oikealla puolella melkein nenät vastakkain. Lähdimme tilanteesta pois, kun koirat olivat varmasti rauhoittuneet.

Helatorstain agilityssä

Rakas päiväkirja, nyt on niin pitkä aika treenistä tätä kirjoittaessa, että ohjaajalla ei ole mitään mielikuvaa siitä, mitä on treenattu. Ilmeisesti ollaan oltu taas treenissä enemmän fyysisesti kuin psyykkisesti.

Fyysisesti läsnä tottiksessa

Jos olen ollut tänään tottiksessa, niin hyvä niin. Treenin sisällöstä ei ole mitään mielikuvaa. Homma levähti omalta ja ilmeisesti vähän muidenkin osalta kasaan, kun juhlittiin treenikaverin kisaonnistumista _ennen_ treeniä. Siinä sitä sitten oltiin sokerihumalassa hetken aikaa, jos en nyt päivästä erehdy.

Sellainen mielikuva olisi treenistä, että Rommi olisi tehnyt ainakin paikkamakuuta, ja että toinen koira olisi käynyt metrin päässä moikkaamassa, mutta poitsu ei lähtenyt mihinkään. Hurraa! Sillä on kyllä hyvä paikkamakuu, vaikkakin lonkka-asentoa pukkaa vielä välillä. Se olisi ikään kuin yksi liike melkein valmiina.

Kävin treenin jälkeen Rommin kanssa hakemassa juna-asemalta lippuja seuraavan päivän reissua varten. Lipunmyyjä ihasteli koiraa, ja minä punastelin vieressä. Koira odotti tosi hienosti maassa sillä aikaa, kun ostin lipun. Toisaalta emme nähneet asemareissulla muita koiria, joten se ehkä selittää onnistumisen tunteen.

Tuurissa satoi

Tuurissa satoi koko ajan aussien kehän aikana, mutta se ei paljoa menoa haitannut. Itse en nähnyt kehäesiintymistä lainkaan, kun nautin kauniin nartun seurasta näyttelyteltassa, mutta kuulemani mukaan ihan mallikkaasti oli mennyt. Roo oli malttanut sekä ravata kauniisti että seisoa hienosti. Kiitos taitavalle händlerille! Rommille tänään seuraava kuvaus Elena Ruskovaaran muotoilemana:

AVO ERI/1 SA PU3 (eli suomennettuna avoimen luokan voitto, laatuluokka: erinomainen ja sertifikaatin arvoinen, uroksista kolmanneksi paras)

"Jäntevä, erinomaista tyyppiä edustava, hyvin mallikas uros. Erinomainen maskuliinen pää. Huippu ilme. Vahva kaula. Maltilliset kulmaukset. Kokoon sopiva luusto. Liikuu hyvällä askelpituudella tarpeeksi yhdensuuntaisesti."

Rommi oli alkuun taas aika täpinöissään touhuista, mutta rauhoittui mukavasti ennen kehään menoa. Koira on silminnähden paremmassa kuosissa nyt saadessaan masua löysentävää ainetta. Se tuntui muuttuvan vuorokaudessa siitä, kun ruokaan alettiin taas lisätä löysentäjää. Olisiko sillä tosiaan ollut masu ummella. Olimme reissussa viikonlopun, ja koko ajan sai ihailla, kuinka coolisti se otti jälleen kaiken: kissat, naapurin koiran, joka tuli morjenstamaan, vierailun ukin luona jne. Koko loppuviikon ovat koiraohituksetkin selvästi parantuneet ja muutaman kaverin kanssa on voinut leikkiäkin.

Tiukkoja käännöksiä ja pintaa agilityssä

Agilitytreenissä poitsu oli taas rentoa jätkää, vaikka radalla oli kimurantteja käännöksiä, vetoja ja suunnanvaihtoja. Emme edistyneet montaakaan estettä kerrallaan, mutta pikku hiljaa pääsimme kohti maalia. Silti oli kiva puuhata sen kanssa, kun keskittyminen pysyi tekemisessä, ja uudet makupalat kiinnostivat kovasti.

Lopussa otimme vielä puomilla kontaktia (eli pintaa), joka meni niin hyvin, että otimme koko estettä parikin kertaa. Rommi oli tosi hieno jätkä näissä. Lopussa oli pakko vielä koittaa lopun kolmea hyppyestettä, jossa oli meille haastetta kerrakseen, kun tehtiin mm. 180 asteen käännöstä siten, että hyppyeste toimi kiertopaikkana.

Haussa tai alussa on kaikki hankalaa

Kun tuli Rommin vuoro päästä hakumetsälle, sen mielentila oli kaikkea muuta kuin toivotunlainen. Se veti pitkästä aikaa alueelle kuin pieni sika, ja tempoli sinne tänne. Mikään ei tuntunut saavan sitä rauhoittumaan. Koitin ottaa normaaleja lähestymisrutiineita, joista äänenavaus sujui hyvin, mutta tottikset eivät alkuunkaan.

Ensimmäiseltä pistolta vasemmalle maalimies toi koiran keskilinjalle. Toiselta maalimieheltä otettiin luoksetulo pienen nyppylän päältä. Kolmas maalimies oli vaihteeksi tosi lähellä keskilinjaa, mutta se ei hämännyt poitsua. Pisto neloselle oikealle oli kuulemma erinomainen pisto pitkin menolinjaa, syvälle, ja sitten hajulta nopea käännös maalimiehelle. Sieltä otettiin vielä luoksetulo ja yliheitto vasemmalle, mistä tuli puolinainen, koska palkkasin välissä. Koira lähti kuitenkin syvälle, vaikka nenä oli juuri silloin maata kohti, kun lähetin sen alueelle. Treeni oli kokonaisuutena ihan kauhea, vaikka etsinnät ja ilmaisut olivatkin siedettävät. Keskilinjalla tehdyt hallintaharjoitukset eivät ottaneet onnistuakseen, vaikka niissä on viime aikoina edistytty hienosti.

Treenin jälkeen otettiin riski, ja päästettiin poitsu riehumaan tyttöjen kanssa. Toisella oli ollut vasta juoksu, ja Rommia tietysti kiinnosti se kovasti. Sen oli kuitenkin pakko taipua naisen tahtoon, koska lähelle ei päässyt.

Poitsu on muutenkin ollut jotenkin taas haluton tai sitten vaan turhan terävä vajaan viikon verran. Se reagoi turhan voimakkaasti asioihin, ja rentoutuminen on vaikeaa. Kaikki hajut kiinnostavat älyttömästi, ja koiraa saa vetää perässään lenkeillä. Treeneissä se on saanut parempia herkkuja, kun aina tulee urputusta siitä, kuinka onnettomat eväät sillä on. Koiran masu on kuitenkin ollut taas turhan kovalla, joten taas laitettiin makupalat vaihtoon, ja alettiin lisätä löysentävää ainetta ruokaan, joka on ollut jonkin aikaa nyt tauolla. Poitsu on näyttänyt välillä tosi tuhdilta, vaikka sen paino on kuitenkin pysynyt samana (n. 26,5 kg).

Hengailua ja seuraamisen arviointia

Maanantaitottiksesta odotin kunnon ryhmätreeniä, jossa olisi paljon koiria ja jossa pääsisi puuttumaan asiattomaan käytökseen. Porukkaa oli kuitenkin sen verran vähän paikalla, ettei kunnon sirkusta saatu aikaan. Pientä pyöritystä kuitenkin saatiin, mutta koirakin käyttäytyi asiallisesti.

Treenissä leikittiin sirun hakemista ja ilmoittautumista. Ilmoittautumisessa toinen koira teki lähentymisyrityksen, johon Rommi vastasi välittömästi. Rommi palasi kuitenkin käskystä paikoilleen, ja pysyi siinä, vaikka toinen koira palautettiin ruotuunsa takanamme. Saimme tehdä vielä samaisen koiran kanssa hyvät seuraamisohitukset ja uuden ilmoittautumisen, jotka olivat jo paremmat.

Lopussa arvioitiin vielä seuraamistamme, jossa ei ilmennyt suurempia ongelmia. Hyvä niin. Rommin lähdöt ja pitkät seuraamiset ovat parantuneet selvästi. Minusta käännöksistä pitäisi tehdä vielä äkäisempiä, mutta ihan ok ne ovat nykyiselläkin mallilla. Nyt voisi siirtää treenaamisen painopistettä muualle, ja jättää seuraaminen hautumaan.

Totista tokossa

Illan tokotreeni sujui suurimmaksi osaksi normaaliin malliin. Vuorossa oli luoksepäästävyyttä, paikallamakuu, seuraamisen käännöksiä, kaukokäskyjä, hyppyä ja luoksetulo. Varsinainen treeni sujui ihan ok, mutta viimeisen luoksetulon loppuleikki meni poskelleen. Leikitin poikaa pallolla, ja en muistanut, että ohjaajan koira odottaa läheisen metsän siimeksessä kiinnitettynä puuhun. Se oli jälleen kerran odottanut paikoillaan niin hiljaa, ettei siitä tiennyt mitään. Heitin pallon liian lähelle koiraa ja metsikköä, ja molemmat otukset taisivat säikähtää toisiaan perinpohjaisesti. Siitä syntyi äänekäs taistelu, mutta kumpaankaan ei tullut kuolaa kummempaa. Olin nopeasti paikalla, ja revin koirat irti toisistaan. Siinä sitten purettiin tilannetta jonkin aikaa, ja loppujen lopuksi ärhentelijät söivät nameja käsistäni: toinen toisesta ja toinen toisesta metrin päässä toisistaan. Ei niistä ylimmät ystävät tullut, mutta ainakin Rommi poistui paikalta jo rentoutuneena.

Mitä tästä opimme: vaikka koira hakee kyllä pallon mistä tahansa, ohjaajan pitäisi opetella heittämään tarkemmin. Harmillinen ja turha virhe meikäläiseltä.

Hurmaantunut hakukoira

Tänään hakualueen tallauksessa ja kreppauksessa oli Rommin lisäksi ihana nelikuinen nuori neiti. Rommi oli ihan rakastunut, ja kaverukset painivat innoissaan pitkin aluetta. Vuorotellen oltiin alimmaisena ja sitten taas päällimmäisenä. Vähän piti pitää paria silmällä, etteivät ne vyöry pitkin rinnettä alas puuhissaan.

Varsinaisessa treenissä pisteltiin 3 pistoa. Vasemmassa etukulmassa oli ensin haamu, joka pisteli pitkälle ja eteni alueella. Se löydettiin kyllä. Sitten oli oikeassa etukulmassa avoimessa piilossa maalimies (ja pieni poika). Haukku alkoi sielläkin. Kolmas maalimies oli jälleen vasemmalla. Erehdyin hieman paikasta, joten etsinnästä tuli takapainotteinen. Löytö tuli kuitenkin, ja koira ilmaisi ihan hyvin.

Kaunis ilta oli komea treeni lukuunottamatta sitä onnetonta tapaturmaa, jonka koin maalimiehenä alittaessani kelottunutta puuta. Kumarruin mielestäni tarpeeksi, mutta puu oli eri mieltä. Päähän tuli reikä, josta alkoi vuotaa verta poskelle. Vuoto loppui nopeasti, mutta myöhemmin illalla alkoi paria muutakin paikkaa särkeä, joten ruhjeita oli useita. Kelossa oli liian monta lyhyttä oksantynkää tarjolla. (Myöh. huom. Vielä viikkoa myöhemmin päänahka oli arka.)

Tarkkaa seuraamista ja henkilöryhmää

Tänään aurinkoisella kentällä vedettiin kimppakivassa seuraamistreeniä. Hain tarkennusta sekä perusasentoon, lähtöihin ja myös pitkään seuraamiseen rytminvaihdoksineen. Väkisinkin mukaan tuli myös muutamia käännöksiä, mutta ne eivät nyt olleet niin syynissä. Olin tyytyväinen poitsun otteisiin, mutta näkyy selvästi, että poitsulle ei pidä sallia esim. sitä, että se tulee ensin hieman huolimattomasti perusasentoon ja korjailee sitten asentoaan. Se alkaa tyrkyttää semmoista mallia joka kerta. Sinänsä tietty kiva, että se osaa korjata asentonsa ilman eri käskyä, jos ei heti tule palkkaa.

Koitimme myös ryömimistä, mutta siihen täytyy kysellä hieman vinkkiä millaisia eri tapoja olisi aloittaa tuon harjoittelu.

Toisessa satsissa otimme henkilöryhmän BH-tyyliin eli ensin hihnalla ja sitten ilman. Poitsu oli tosi skarppina siinä, ja suoritti tehtävää hyvin. Sen jälkeen mentiin paikkamakuuseen, jossa olimme häiriökoirana noutoa hanskalla suorittavalle koiralle. Kun hanska lensi eka kerran, niin en ollut enää varma, kumpi oli häiriönä kummalle, kun poitsu reagoi siihen aika voimakkaasti, mutta pysyi kyllä paikallaan. Vieläkin saan korjata sen asentoa, mutta nyt se jo osaa korjata itsensä käskyllä oikeaan asentoon eli se alkaa tietää, mistä siinä on oikeasti kyse.

Treenissä saimme myös tarkistettua, että koiralta löytyy siru eli jonkinlaista ilmoittautumistreeniä oli sekin.

Onnellista aussieta leipomassa

Sitähän sanotaan, että väsynyt aussie on onnellinen aussie. Tänään veivattiin onnellista aussieta peräti kahden treenin voimin, ja kovat treenit niistä tulikin.

Majan radalla 100 metristä eteenpäin oli kaavalltu kolmea maalimiestä. Kaksi ensimmäistä maalimiestä oli piiloissa, eka ummessa ja toinen avossa. Umpipiilo oli vaikea ja koira palasi etsintäreissultaan tyhjin käsin. Se oli käynyt piilolla, mutta ei joko saanut hajua tai empi piiloa. Jouduin viemään sen puoleen väliin ennen kuin päästiin ilmaisuun. Koira nosti yläkroppansa piilon päälle, ja haukkui siinä vimmatusti. Avopiilolla haukku irtosi paremmin.

Kolmas pisto olikin sitten tyhjä, mutta kommunikaatiokatkoksen vuoksi en tiennyt tarkkaan mihin se oli tehty. Lähetin koiran oikeasta paikasta, mutta otin sen pois ihan väärästä paikasta. Lähetin koiraa neljännelle pistolle piilolle, ja ajattelin, että ottipas se nokkiinsa tyhjästä, kun se ei meinannut mennä millään perille. Painostin sitä kohti piiloa pitkän aikaa, ja vasta ihan piilon vieressä mulle valkeni, että maalimies ei ollut siellä mihin hänet tarkoitin. Onneksi näitä sattuu harvoin. Palasin keskilinjalle ylimääräisen porukan luo, ja neuvottelimme hetken, mitä tehdään seuraavaksi.

Otimme ääniavulla yhden piston vastakkaiselle puolelle, ja hei-huutooni kuului vastaus myös jostain kaukaa. Nostimme ylimääräisen maalimiehen numero kolme ja suuntasimme vielä neljännelle maalimiehelle, joka löytyi 100 metriä tarkoittamaani paikkaa edempää. Olin kysynyt, saatiinko mun treenisuunnitelmasta selvää, ja vastaus oli tietty, että "joo". Siinä vaiheessa ei kellot soittaneet, että olimme kuitenkin siitä eri käsityksessä. Ensi kerralla teen tarkemman piirroksen, ja varmistan paremmin, että ohjeet on ymmärretty. Kesä on vasta alussa, ja uuden ryhmän termit hioutuvat yhteiseksi vasta ajan kanssa.

Koira oli aika poikki vaikean treenin jälkeen. Illalla kävimme palauttelemassa tokotreenissä, josta ei jäänyt mitään ihmeellistä mieleen. Uutta oli se, että teimme parin askeleen seuraamissiirtoja eri suuntiin.

Varsin ketterä koira

Tänään treenailtiin raunioilla ketteryyttä. Tämäkin tekeminen on ollut tauolla pitkään, ja liikkeet ovat niin vieraita, että jokaisen kohdalla piti ensin miettiä, miten se pitäisi tehdä, sitten kokeilla, mitä mieltä koira on mun ajatuksista ja sitten korjata, mitä korjattava on. Onneksi ei mennyt ihan hinkkaamiseksi, vaan parilla kolmella toistolla tehtiin hyvä treeni.

Kaikki liikkeet sujuivat hallinnaltaan aivan toisenlaisissa tunnelmissa kuin mitä viimeksi olemme treenanneet. Koira on hyvin kuulolla, ja alkaa suorittaa, vaikka se on liikkuvalla alustalla tynnyreiden päällä. Jopa keinu, joka on sille käytännössä aivan vieras liike, meni ok, kun koira himmasi vauhtiaan mun ohjeiden mukaan. Pituus ei ollut koiralle mikään ongelma, kun palkka on edessä ja palkkaa "suojaa" apuohjaaja. Otin pituuden jälkeen maahanmenon. Samaa käytin myös putken jälkeen. Epätasainen alustakin meni kivasti seuraillen.

Vain tikapuut ja kantaminen tuottivat jonkinlaista ongelmaa. Tikapuilla koiran takajalkoja piti pari kertaa auttaa matkalla, mutta se "löysi" ne aika nopeasti. Tähänkin tarvittaisiin toistoja, niin varmuutta tulisi lisää. Kantamisessa koira vängersi minunkin sylissä, ja ei antanut siirtää itseään sylistä toiseen. Toinen henkilö nosti itse koiran ja palkkasin koiraa hänen syliinsä. Enempää sitä ei kiusattu.

Temppuilimme vielä telineellä, jossa oli eri levyisiä tasoja eri korkeuksilla. Matkalla oli metallia, ritilää ja hetekan pohjaa. Siinä hieroimme muutaman kerran, ja hienosti meni. Tästä rohkaisuneena päätimme kiivetä konttien toiseen kerrokseen ritiläportaita pitkin. Hieman koiraa huimasi ylhäällä, mutta se lähti tulemaan kanssani alas ilman kummempia koukeroita. Ketterä koira, nääs.

Kaaviota pukkaa

Koimme kaamean järkytyksen kentällä, kun koko kenttä oli "varattu" meille ja käsky kävi, että nyt pitää suorittaa BH-kaavio. Siis ei siinä mitään, ensin ilmoittautumaan, joka on perusasennon osalta parantunut, mutta vieläkin piti vähän häröillä. Sitten mentiin kaavioon, joka ei ole vielä(kään) oikein syöpynyt päähän, mutta reunalta tuli ohjetta, mitä tulee seuraavaksi. Vedimme koko setin pienillä välipalkoilla. Pysähdykset ja jäävät liikkeet menivät oikein. Luoksetulo oli just niin vajavainen kuin missä vaiheessa nyt ollaan. Kokonaisuutena kuitenkin ihan ok suoritus sanoisin ja samaa kommenttia tuli kentän reunalta.

Videotokoa ja matolääkettä

Esiinnyimme tänään tokotreenissä videolle. Ensin menimme luoksepäästävyyteen, ja koira meni heti kyykyssä olevan ohjaajan luo, ja pukki itseään tätä vasten. Kun otin namin käteen, se kääntyi minuun päin, istui odottamaan sitä ja antoi rapsuttaa itseään.

Siitä mentiin sitten riviin, jossa oli kuusi koiraa. Olimme laitimmaisena, ja koira alkoi heti tarjoamaan maahanmenoa. Rivi tiivistettiin kolmen metrin väleihin, jossa tehtiin normaali perusasento- ja luoksepäästävyysharjoitus. Koira istui namin avulla omalla paikallaan tosi nätisti. Kokeilin laittaa käden selän taakse, mutta koira veti päätään käden perässä taaemmaksi. Jos perusasennossa ei hetkeen tapahdu mitään (palkkaa tai uutta käskyä), niin koira alkaa tarjota eri asentoja (maahan, istuu jne.), mitä pitää edelleen rauhoittaa.

Maahanmeno oli hieno ja nopea. Hieman pää pyöri paikallamakuussa, ja tuli myös heitto lonkka-asentoon, mutta koira ei reagoinut, vaikka kaksi koiraa vierestä lähti paikaltaan pois. Rommi on kyllä ollut aina hyvä tässä liikkeessä eli alun kärsivällinen harjoittelu kannatti.

Kun välissä kuuntelimme ohjaajan opastusta, koira mammi rauhassa ja odotti kärsivällisesti, että joko tehtäisiin jotain. Se ei kuitenkaan piipannut eikä ollut muutenkaan huonossa vireessä tai hermostunut. Näin se sai jopa harvinaisen silityshetken kesken treenin. Se tapitti koko ajan mua silmiin, ja tarjosi mammimista ahkerasti. Naapurikoirakin kävi pyörimässä meidän vieressä hajujen perässä, mutta sekään ei Rommia häirinnyt.

Rivissä pujottelu sujui tänään myöskin hyvin. Palkkaa sai vasta, kun toinen koira oli selkeästi ohittanut meidät JA kontakti oli pysynyt. Otin tämän systeemin käyttöön, kun ensimmäinen ohitus tuntui niin hyvältä. Kun meillä oli laitapaikka, niin vapautin koiran välillä. Koira koiralta vaikeutin hommaa, ja tein myös 90 asteen käännöksiä paikalla koirien ohittaessa. Omassa ohitusvuorossa teimme laajat kaarrokset. Ohjaaja kommentoi sitä, että suurimmalla osalla koirakoita koira seuraa paremmin ohjaajaa pujottelussa kuin varsinaisessa seuraamisessa, mutta meille hän kommentoi, että meillä se on päinvastoin. Huh, tulipa helpotuksena, kun koira ei pujottelussa ollut edes käskyn alla.

Seuraamisessa huomio kiinnittyi lähtöihin, joissa koiran kontakti kyykkää. Otetiin tavoitteeksi, että lähtö otetaan uusiksi, jos kontakti ei pysy. Ja kas, koira ei sitten enää laskenutkaan sitä. Saimme parit naksautukset just lähdön jälkeen ja se tepsi heti. Fiksu mies.

Sitten vielä oli yhteisessä ohjelmassa luoksetulo. Koira jää hyvin paikoilleen, otin kävelyn jälkeen namit käteen ja ohjasin niillä koiran luoksetulossa eteen. Pyysin sen myös edestä sivulle, vaikka liike ei ole vielä valmis.

Lopussa treenasimme kepon avustukselle maahanmenoa, joissa koira jättää kyynärpäänsä ylös. Hinkkasimme sitä takapalkalla ja joitakin onnistumisiakin tuli. Mielenkiintoista, kuinka jäävissä liikkeissä maahanmeno on niin huono, vaikka paikkamakuussa se on hyvä ja nopea.

Kaiken kaikkiaan ysin suoritus vaikka itse sanonkin... ;-)

Rommille aloitettiin tänään matokuuri, joka kestää kolme päivää.

Tampere KV 2011

Rommi debytoi tänään AVO-luokassa ja ei yhtään pienemmässä näyttelyssä kuin Tampereen kansainvälisessä näyttelyssä Pirkkahallissa. Tuomarina oli Elisabeth Megginson Etelä-Afrikasta. AVO-luokan saldo oli tänään rutkasti käyttäytymistreeniä ja EH seuraavalla kuvauksella:

"Un typical head and expression. Nice neck. Good shoulder. He tends to rise little too much over the loin. He is little long in the back. Hindquarters are adequate with reasonable drive. He tends to turn his feet out too much in front with a little weakness in pasterns."

Suhtautuminen tuomariin oli "rodunomainen lähestyttäessä". Kiitokset händlerille!

Agilityssä A:ta ekaa kertaa

Radalla oli meille uusia ja kinkkisiä hyppyesteiden siivekkeiden kiertoja, työntöjä, puolenvaihtoja (useita peräkkäin). Saimme hieroa montaa kohtaa useampaan kertaa, mutta lopulta kaikki kohdat saatiin ainakin jotenkin mentyä.

Toisessa setissä teimme A-esteellä kontaktia, joka sujui heti mainiosti. Koira tarjosi nenäkontaktia hyvässä paikassa, kiipesi itse esteelle (ja välillä ylikin) ja laskeutui taas kontaktille. Melkoista aaltoilua tekemisessä, kun muutama viikko sitten asia oli unohtunut muka kokonaan, ja tänään oltiin taas niin täpäkkänä. Koira sieti liikkeeni hyvin molemmilta puolilta. Saimme käskyn ottaa koko este. Eka kerta meni häröilyksi, mutta toisella kerralla koira meni pinnalle hyvin. Siitä sitten bileet pystyyn.

Isäntäkin oli häiriönä mukana, mutta sekään ei tuntunut tänään koira liikuttavan. Kentän toisessa laidassa hääräsi toinen porukka, ja silti keskityimme molemmat omaan suoritukseen. No, okei, vähän katsoimme, mihin väliin menimme, ettei nyt ihan kovimpaan mekkalaan tungettu.

Nyt ei homma etene

Rommin jäävät liikkeet ovat vielä aivan vaiheessa. Tänään yritettiin korjata sitä, että koira jää maahanmenossa puoli-istuvaan asentoon. Tämän ongelman olen ilmeisesti saanut aikaan treenaamalla yksin, ja en ole nähnyt oikein asentoa edestäpäin. Ensin koira taisi jäädä vain sen verran ilmaan, että sen kyynärkarvat hipoivat maata, mutta se on hinannut itseään yhä ylemmäs. Nyt saatiin muutama onnistuminenkin, kun mukana oli riittävästi apusilmiä.

Tein kokeeksi harvinaisen pitkät seuraamispätät ja sitten sain huutia Rommin kontaktista, joka valuu. Sitten pidettiin tuumaustalkoot, miten siihen pitäisi puuttua. Pitää ruveta miettimään eläkkeelle jäämistä, että tekemään kaiken sen mitä pitäisi.

Mukavaa tokoilua

Tänään oli vaihteleva vappusää, kun välillä paistoi aurinko ja välillä tuli räntää tai rakeita. Kävimme vappupäivän kunniaksi kunnon lenkillä koirakavereiden kanssa, ja kastuttiin vain kerran. Rommin bestistytöt Fanni, Tirri ja Viivi kietoivat taas nuoren miehen pauloihinsa. Hauskaa näytti olevan, ja lenkki noudatti normaalia kaavaa: ensin päätöntä touhotusta, sitten hetki rauhallisempaa, välillä pientä tekomurria kivanpidon vuoksi, lukemattomat räpiköinnit kuraojissa, kaksi esineen merkkausta (joista ei kummastakaan kunnon tuontia) ja ei-millään-meidän-autoon-jos-nuo-muut-menevät-toiseen. Rommin korvakarvat saivat vielä kyytiä lenkin lopuksi tulossa olevan näyttelyn kunniaksi. Koirallahan on sievät pikkukorvat ilman niitä hippitöyhtöjä!

Illalla ajelin räntäsateisessa säässä tokotreeneihin. Perillä keli oli kuitenkin mukavan aurinkoinen. Hieman tuuli ja asteita oli noin 10, mutta keli oli juuri sopiva koiran kanssa touhuamiseen.

Alun luoksepäästävyydessä vapautin koiran sivulta ennen kuin ohjaaja tuli aivan viereen. Koira pompahti eteeni istumaan, mutta antoi siinä silitellä itseään mukavasti. Heti perään paikkamakuu sujui muuten hyvin, mutta koira kellisteli itseään tiiviiseen tahtiin lonkka-asentoon. Se pysyi paikallaan tosi hyvin, vaikka naapurissa kaverit nousivat istumaan ja liikkuivat paikaltaan. Jouduin tosin korjaamaan koiran asentoa monta kertaa. Ehkä muiden koirien levottomuus tarttui sen verran siihenkin.

Myös pujottelu ringissä sujui hienosti, kun palkkasin koiraa tiheästi, ja pidin makupaloja koukussa olevassa kädessäni. Yhteenkään koiraan ei tarvinnut tällä kertaa tehdä lähempää tuttavuutta. Yhtä mukavasti sujuivat myös vastakkaiset ohittelut läpi kentän. Seuraamista ja seuraamista pysähdyksellä tehtiin myös onnistuneesti. Koira ilmeisesti meinaa alussa hieman laskea kontaktiaan, joten tuohon pitää kiinnittää huomiota. Ohjaaja kiusasi meitä jo EVL:llä, mutta josko nyt pidettäis jäät hatussa ja oltais uneksimatta hyvästä päivästä huolimatta.

Haetaan koiraa ja henkilöitä

Paras tapa viettää vappuaattoa on tietysti henkilöhaku. Tutulle seuran hakualueelle oli tullut neljä muutakin hullua viettämään juhlapäivää.

Otimme alkuun viimeksi opitun luoksetulon lähestymisessä sekä ääneenavauksen. Avauksessa koira meinaa nousta kohti kasvoja, joten sain pyytää sitä alaspäin useita kertoja. Menimme alueelle, ja kuljimme sen ensin päästä päähän (tällä kertaa radan 100-200 metriä) siten, että maalimiehet kutsuivat koiraa sivulinjalta.

Päässä maalimiehet menivät piiloon, ja aloitin pistotuksen vasemmalle kohti uutta hakkuuaukeaa. Koira lähti ensin suoraan, mutta kaarsi heti oikealle kohti takajälkeä, mistä maalimiehet olivat tulleet. Se oli varmaan minuutin tai kaksi hukassa. Huhuilin sitä takaisin, ja ehdin jo miettiä, että mistähän päin lähtisin sitä hakemaan, jos se ei ilmaantuisi. Pitkän ajan päästä huomasin, kuinka se pyörikin jo umpipiilolla, ja mietti mitä pitäisi tehdä. Se aloitti kuitenkin ilmaisun, ja pääsimme jatkamaan.

Toisella puolella oli maalimies piilossa, mutta avosellaisessa. Sekin löytyi. Hain koiran pois. Saimme hyvän laatikkoleikit, etenemät ja hallintaharkat treeniin. Lisäksi treeni oli hyvää kuntoilua. Kolmas maalimies oli taas umpipiilo, ja neljäs avopiilo. Kolmas ja neljäs ilmaisu olivat parempia kuin eka ja toka. Silti piiloja täytyisi ottaa selvästi enemmän ja useammin, jotta niihinkin saataisiin rutiini. Meille ei edelleenkään kyllä mennä useampi maalimies yhtä aikaa tai siitä tulee ongelma.

Kauniin kevätpäivän kunniaksi otettiin kentällä pikkutottikset ja tottakai frisbeebileet. Hyvät treenit kaiken kaikkiaan.

Varaslähtöjä ja hyvää menoa

Koirulin kanssa mentiin agilitytreeniin sekaisin tuntein, kun edellinen kerta oli niin huono. Koira sai harjoitella mm. odottelua pylvääseen sidottuna, ja hienosti se siitä selvisikin. Se tarjosi yksinkin ollessaan lähinnä maahanmenoa, ja näytti rauhalliselta odottaessaan vuoroaan, vaikka reunalla oli jotain koirahäiriötäkin. Kerta kerralta näkee, kuinka koira tottuu pikkuhiljaa tähän tyttöseurueeseen, ja ilmeisesti nekin siihen.

Saimme muista edistyneemmistä koirakoista poiketen erilaisen radan, jossa oli 2 hyppyä, putki (joka meni puomin alta), pituus (joka oli puomin takana), hyppy, (hyppy), kepit, putki, rengas, kolme hyppyä.

Lähtöä piti harjoitella useita kertoja, kun kokeilin, mihin koira oikeasti reagoi lähdössä. Se reagoi ainakin siihen, että avaan suuni, vaikka sieltä ei tulisi ääntä tai vaikka sieltä tulisi joku muu sana. Lähtöjä hinkattiin pariin kertaan. Olin koiraa kaukana vastassa, kun se tuli luo kahden hypyn kautta. Siitä se ohjattiin puomin ali kulkevaan putkeen, joka kaarsi puomin alla kohti pituutta. Sieltä piti jotenkin keplotella itsensä puomin toiselle puolelle ja saada samalla koiran pituudelle. Meillä se onnistui hyvin, mutta uskallus ei riittänyt jatkaa heti siitä eteenpäin.

Edessä oli pari sivuttaista hyppyä, joista ensimmäisestä työnnettiin koira läpi, juostiin itse ottamaan koira toiselle puolelle vastaan, käännettiin koira toiselle hypylle ja työnnettiin se siitä yli toiselta puolelta. Siitä houkuteltiin koira siivekkeen takaa luo ja kepeille.

Keppien jälkeen tuli oikealla takana mutkalla oleva putki, jonka edessä oli käännyttiin 270 astetta renkaalle. Renkaan jälkeen oli kolme hyppyä siksakkina, ja reitin hakeminen ei ollut yhtään selvää, vaan koikkelehdin puolelta toiselle, mutta onneksi koira seurasi hyvin hölmöäkin ohjaustani ja selvisi lopustakin. Kun näytettiin, mistä oma linja kulkee, koirakin meni homman hienosti.

Uudet rutiinit, syvyys hukassa ja tyhjää

Nyt saa riittää tämä mahdoton touhotus, ja haun lähestymisrutiinit otetaan uusiksi. Meillä on saanut jonkin verran vetää alueelle, mutta rajansa kaikella. Nyt otettiin peräti kolme luoksetuloa lähestyttäessä aluetta: kaksi ensimmäistä meni mainiosti, kolmannella käytiin haistamassa leirin reput, mutta sitten tultiin kuitenkin luo. Äänenavauksesta kuuli, että alku ei ollut aivan samanlainen kuin ennen.

Alueella oli ensin yksi maalimies syvällä vasemmalla. Lähetin koiran sinne peräti kolme kertaa, kun se ei tavoistaan poiketen meinannut upota alueelle. Treenikaverit veikkailivat, että toisella kertaa koira olisi käynyt jopa viidessäkympissä, mutta meilläpä olikin ylisyvä alue. Koira kävi mielestäni myös vasemmalla alueen yli, joten en ollut ollenkaan varma sen nenänkäytöstä. Onneksi se maalimies sieltä kuitenkin löytyi, ja minäkin muistin kohta juosta hakemaan koiran.

Toiselle puolelle oltiin tehty tyhjä hajujälki, ja lähetin koiran perään. Se upposi paremmin kuin ensimmäisellä kerralla. Etenin, ja kun näytti, että koira oli riittävän syvällä (ei paras mahdollinen näkyvyys), kutsuin sen pois. Se tuli viistosti poikki alueen, joten kaunis laatikko se ei taaskaan ollut, mutta koiran ensimmäisiksi tyhjiksi ihan hyvä.

Kaksi muuta maalimiestä löytyi vielä, ja viimeiseltä löytyi frisbee. Hain kaikilta maalimiehiltä koiran pois, mutta en kytkenyt sitä, joten saimme hyvää hallintatreeniä. Lopussa tuli parantelukommenttia vähän yhteen, jos toiseenkin asiaan. Ilmeisesti treeni oli mun mielestäni parempi kuin muiden.

Hyvässä hakutreenissä myös tyhjää

Hakutreeni oli vaihteeksi uudella alueella, jossa oli hienoja maaston muutoksia: syvyyssuunnassa tuli muutos metsästä pelloksi ja metsästä kallioksi. Lähestyminen oli tällä kertaa suhteellisen asiallinen. Äänenavauksessa oli ensin joka toinen haukku vingahdus ja joka toinen haukku kunnon haukku. Parin yrityksen jälkeen ääni aukesi kunnolla.

Kaksi ensimmäistä maalimiestä näyttäytyi koiralle oikealla ja vasemmalla. Koira merkkasi hyvin molemmat. Poistuin hetkeksi alueelta, ja varmistin, että ensimmäinen maalimies tuli pois haamuilemasta, koska siitä tehtiin tyhjä. Sitten palasin alueelle, ja lähetin koiran tyhjälle. Se kaarsi ensin metsän kohdalla vasemmalle, meinasi jäädä jumiin metsän reunaan, mutta ylitti sitten ojan ja meni pellolle. Sitten se kaarsi mahdottoman kauas oikealle, selvästi alueen yli. Huusin sitä takaisin. Se lähti tulemaan, palasi hajustetulle alueelle, ja kiersi puukasan, jonka takaa haamuileva maalimies oli mennyt. Hyvä niin. Tyhjä onnistui, vaikka se olikin kaukana kauniista laatikosta.

Toinen maalimies on sillä aikaa edennyt syvemmälle alueella. Koira teki löydön, ilmaisu oli hyvä, ja maalimies saatteli koiraa takaisin kohti keskilinjaa, jolla olin edennyt jonkin matkaa. Otin koiran luo ja tartuin sitä kaulapannasta, vaikka olisin aivan hyvin voinut seurauttaa sitä linjalla. Kolmas maalimies odotti huutoani, ja lähti etenemään alueella tiuhassa risukossa, kun huusin "ukko". Koira merkkasi äänet, ja lähti etenemään hyvin. Ilmaisu oli jälleen hyvä, ja palkka ilmeisesti riittävä, kun koira ja maalimies tulivat yhdessä näkyviin. Otin taas koiran luo, etenin vielä alueella, ja lähetin ihan lopusta koiran vielä neljännelle maalimiehelle. Koira saikin pitkän haukun, kun rämmin kohti ääntä. Maalimies onneksi palkkasi jo ennen kuin ehdin aivan viereen. Siellä vielä hetki hengailtiin, ja varsin onnistunut treeni oli ohi.

Aallonpohjaa agilityssä

Agilitytreeni kentällä oli hyvin samankaltainen kuin edellisellä viikolla. Saimme tahkottua muutamaa estettä, kun treenikaverit vetivät pitkää sarjaa koko radalla. Mutta se on nyt pelin henki.

Ensimmäisen sarjan lopussa oli kepit väärältä puolelta ja keskivaiheilla oli vaikea kohta hypyissä. Menin ensin kepit, ja ne saatiin parin kerran jälkeen läpi jotenkuten. Sitten mentiin estekombo (veto, työntö, jonka jälkeen valssi). Muutama kierros tarvittiin siihenkin. Sitten yritettiin mennä alusta koko homma, mutta sujuvaa se ei ollut.

Toisella kiekalla otettiin kepin jatkot eli paluu 180 astetta ja kurvaus hypylle, jonka jälkeen oli toinen hyppy oikealla (ja putken suu hämyrinä edessä). Siinä tahkottiin myös tovi. Lopussa koitin saada jonkun kivan jutun tehtyä: putki ja jono hyppyjä. Lähetys putkeen oli kuitenkin hieman haastava, ja en meinannut ehtiä ohjaukseen. Kokeilimme alkua pari kertaa, kunnes koira päätti, että hän lähtee jo radalta. Se säntäsi portaille, missä oli pari pikkukoira, ja tilanne ei näyttänyt hyvältä. Ei siinä onneksi mitään ehtinyt tapahtua, mutta retuutin koiran niskakarvoista autoon jäähylle.

Jäähdyttelylenkki mentiin suhtkoht asiallisesti, vaikka siinäkin piti vielä pelotella tyttöjä ihme säntäyksillä. Koira käyttäytyi kuitenkin siinä nätimmin kuin edellisellä kerralla, joten ilmeisesti sitä hieman sapetti leikin loppu.

Tyhjää haussa

Metsätreeniin sijoitettiin yksi tyhjä pisto. Taisi olla poitsun ensimmäinen suunniteltu tyhjä. Me juutuimme ilmaisuvaiheeseen, kun se tuli aloitettua tämän koiran kanssa maastossa liian aikaisin. Oltaisiin edistytty varmaan paremmin, kun oltaisiin otettu hieman toisessa järjestyksessä asioita. Alun alueelle meno oli aivan mahdotonta kiskomista. Äänen avaus sujui kivasti.

Ensin oli löytöpisto vasemmalle etunurkkaan syvälle. Sieltä hain koiran pois, tulin keskilinjalle hallinnassa rämpien, kun koira veti edelleen. Toinen pisto oikealle oli tyhjä laatikko, jonka ensimmäistä sivua pitkin koira kyllä lähti hienosti, kääntyi hetkeksi oikeaan suuntaan, mutta laukkaili sitten pitkin ja poikin aluetta, kunnes sain sen pois alueelta. Aiotusta hienosta yliheitosta ei tullut mitään, vaan pysäytin koiran (ja itseni) hetkeksi ja sitten jatkettiin. Kaksi viimeistä maalimiestä löytyi hyvin.

Lopussa koira muisti lelun, jonka se oli ehtinyt bongata kaverin kassista. Se juoksi keskilinjaa leirille, poimi lelun vieraasta repusta, ja palasi ylpeänä saaliistaan. Se taisi tulla näyttämään, että "tällaisista leluista minä tykkäisin". Kyse on pehmeästä ja karvaisesta (ja pinkistä) retuutuslelusta, jollaisia meillä ei tosiaankaan ole. Pitäisköhän käydä kaupassa. Voisi saada koiran alueeltakin pois helpommin kuin tällä kertaa. Se oli sitä mieltä, että "mun vuoro ei loppunut vielä".

Mökkikoira tokoilee

Poitsu pääsi jälleen mökkilomalle. Tarkoituksena oli vetää mökillä jälki, kun tuolla tietyllä mökillä on ollut "aina" tapana vetää koiralle jälki ;-). No, ei tullut mietittyä asiaa loppuun, kun seudulla olikin vielä niin paljon lunta ja niin kosteaa, että sopivaa aluetta ei löytynyt ihan noin vain. Metsä olisi voinut olla ok, mutta sinne ei päässyt, kun välissä oli leveät ojat, jotka olivat täynnä vettä. Tulvakausi oli pahimmillaan.

No, ei se mitään. Saimme tehtyä monet hallintaharjoitukset, kun vaelsimme pihamaastossa ja alueen pikkuteillä. Kummipojista ja näiden leikeistä saatiin sopivaa häiriötä. Porukka leikki "petankki"-tyyppistä peliä, ja lelut lenteli, mutta me hengailtiin ihan vieressä. Koiralla tuntui olevan taas korvat tallessa, koska sitä ei tarvinnut muistuttaa käskyjen merkityksestä.

Viikonlopun lopuksi lähdimme vielä tokoilemaan. Luoksepäästävyys sujui. Paikkamakuu oli varsin mainio (yhdellä välipalkalla). Pujottelussa tuli yksi liian kiinnostava koira vastaan, jonka kohdalla koira ei malttanut seurailla. Liikkeestä maahan oli ihan hukassa, ja sitä piti avustaa luvattoman paljon. Olin silti ihan tyytyväinen treeniin, koska poitsu keskittyi mukavasti. Ainoa miinus oli treenin jälkeinen hetki, kun lähdettiin alueelta pois, ja koira oli turhan malttamaton muiden koirien kanssa.

Kesäkausi alkoi agilityssä

Lupaavassa kevätsäässä alkoi agilityn kenttätreenit. Kenttä oli jo kuiva, vaikka kentän perällä oli vielä parimetrisiä kinoksia. Hyvät on pohjat kentällä, kun oli niin kuiva. Kyllä kelpaa. ;-)

Meidän treenin teemoiksi tuli välistäveto ja esteen yli työntö. Emme siis päässeet etenemään pitkään radalla, koska väänsimme ohjaustekniikoita lyhyillä matkoilla. Välissä kokeilimme kontaktia puomilla, mutta se oli aivan hukassa. Edellinen kerta hallissa ja kotona olivat menneet hyvin, mutta ilmeisesti liike on sen verran kesken, että se oli päässyt unohtumaan. Kauko-ohjaus putkellekaan ei oikein sujunut, kun koira ei irronnutkaan totutulla tavalla. Putken jälkeistä kahta sivuttaista estettä hierottiin luvattomat pitkään, kun minä en osaa seisoa suorassa enkä kävellä suoraan. Erityisen vaikeuden mulle tuottaa kävellä optimaalista reittiä pitkin, koska yritän ilmeisesti koko kropalla ja myös jaloilla vetää ja työntää koiraa sen sijaan, että ohjaisin sitä enemmän yläkropalla. Lopussa päästiin sentään ottamaan kiva hyppysarja.

Huippuna treenille oli jäähdyttelylenkki isossa porukassa. Rommi pääsi kuuden nartun kanssa lenkille, ja pienen pojan pää meinasi seota. Vetämisestä huolimatta oli kyllä hienoa päästä ulos, kun kelikin oli varsin suotuisa.

Kuran kautta metsään

Tarkoituksena oli mennä hakumetsään ekaa kertaa tänä keväänä. Metsäpalstalle johtava tie oli kuravelliä, ja auton pohja otti kiinni korkeisiin mutavalleihin. Metsässäkin oli vielä jonkin verran lunta, mutta ei enää ylitsepääsemättömästi.

Palstalle mentiin aika rauhassa, ja koiran vire oli aika alhainen. Jostain syystä rutiinit pettivät, ja ääni jäi avaamatta. Lähetin koiran ensin pistolle oikealle, mutta koira päätti lähteäkin keskilinjan suuntaisesti syvemmälle alueelle. Se ei kuunnellut taas vaihteeksi mitään, mutta teki työt loppuun, vaikka kiljuin keskilinjan alussa kuin palosireeni. Tämän episodin jälkeen ilmaisu oli tosi onneton. Koira haukkui korkealta ja epävarmasti. Hain koiran pois maalimieheltä.

Toinen maalimies oli tarkoitus tehdä samaan kohtaan vasemmalle, edetä, ja ottaa luoksetulo syvemmälle alueelle. No, oli ilmeisesti kommunikaatiokatkos, kun kaksi seuraavaa maalimiestä olikin vastakkain pidemmällä. Molemmat menivät kyllä hyvin. Kakkonen toi koiran keskilinjalle ja kolmoselle menin perille. Loppuleikki oli taas hieman innoton, ja pallo ei kiinnostanut tarpeeksi.

Tottiksissa käännyttiin

Kenttätottiksissa tehtiin mm. täyskäännöksiä, jotka ovat nyt alkaneet sujua vähän paremmin. Tuli taas kerran todistettua, että "treenaaminen kannattaa aina" ja "kannattaa aina opettaa koiralle asia ennen kuin vaatii siltä enempää".

Treenaamisen sekoitti harjoitus, jossa hain hyvää luoksetulopaikkaa palkkaamalla koiran suusta. Vaikka koira on melko hyvä kopittelija, se ei voinut tajuta, että mun suusta voi tulla jotain syötävää. Suurempi ongelma (=mulle) oli se, että mulla ei ollut muita herkkuja mukana kuin koiran kuivapapanat, joten kokeilin sitä niillä. Ne maistuivat niin pahalle ja väkevälle, että muuta en sitte treenistä muistakaan. Tunnen vieläkin kielelläni sen karvaan maun. Hyi!

Pölyinen Match Show

Aurinkoinen sunnuntaipäivä tuli vietettyä pölyisessä parkkihallissa Match Shown merkeissä. Parkkeerasimme leirimme isojen koirien kehän viereen ja kävimme tutustumassa kehään pienen ulkoilun jälkeen. Onneksi kasvattaja tuli taas pelastamaan meidät yhteisesiintymiseltä, koska selkäni oli taas jumissa ja olin lähtenyt matkaan kipulääkkeen ja selkätuen turvin.

Ensimmäinen kehärundi meni totuttelun nimiin. Poitsu oli juuri ennen kehää "keskustellut" tutun aussiepojan kanssa, ja kierroksia riitti kuulemma vielä rinkiinkin. Koira väisti jonkun verran käsittelyä, vaikka sitä oltiin viikolla jopa pari kertaa harjoiteltukin. Minä sain olla kameran takana, ja liikkeet olivat kuulemma hyvät, kun menoa tarkasteltiin tallenteesta.

Toinen kierros oli Rommille selvästi parempi. Se oli paljon rauhallisemman oloinen, ja antoi asetella itseään enemmän. Tulos oli sen mukainen. Sinisissä sijoitettiin neljä koiraa, ja Rommi voitti kehän. Näin ollen se pääsi myös BIS-kehään, joten saatiinpas samalla rahalla kolmaskin kierros, kun kasvattaja suostui vielä kerran viemään koiran esiintymään. Menestystä ei loppukehästä tullut, mutta treeniä ja palkintoja sitäkin enemmän. Kun palkinnot olivat mm. puruluita, ruokaa ja turvaheijastin koirille sekä arpajaisista jokainen arpa voitti, oli tuomisina kotiin paljon pikkujuttuja. Koiran mielestä parasta oli tietysti se, että se sai painia ihanan pikku-Viivin kanssa. Painin temmellyksessä irtosivat koiran korvateippauksetkin, niin mukavaa oli. Kiitos jälleen kerran mukavasta päivästä!

Olin aivan varma, että koira on aivan puhki, kun tulemme kotiin. Mutta ei. Treenireppu oli tyhjennetty näyttelyä varten mm. esineistä ja leluista kodinhoitohuoneeseen, josta melkein koko sisältö on nyt kannettu keskelle olohuonetta. Täytynee ottaa vielä pieni treeni ennen iltaruokaa...

Ryhmätoko hallissa

Perjantai-illan ratoksi oli vuorossa ryhmätokoa hallissa oudossa porukassa. Treeni meni kokonaisuutena juuri niin kuin ajattelin: meidän äijälle on tässä vaiheessa liikaa se, että samassa tilassa puuhaa iso määrä muita koiria, ja pitäisi muka keskittyä siihen omaan tekemiseen.

Treenin rohkaisevin osuus oli paikkamakuu isossa rivissä, jossa Rommi oli keskellä. En mennyt siitä kauaksi. Saimme periaatteessa onnistuneen suorituksen kokonaisuudessaan siihen saakka, kunnes ohjaaja käski palata koiran luo, vaikkakin kävin kerran korjaamassa koiran asennon lonkka-asennosta kunnon paikkamakuu asentoon. Koira sai myös välipalkkaa, jonka jälkeen uskalsin ottaa siihen vähän enemmän etäisyyttä, kun se toimi niin hienosti.

Pujottelu ringissä olikin sitten toinen tarina, sillä siinä piti kerran äristä koiraparille ohi mennessä. Koira piti palauttaa ruotuun, ja jatkoimme edelleen harjoitusta. Loppu menikin "oikein" välirähinästä huolimatta. Harmittaa aina, kun muiden treeni menee pilalle meidän äijän takia. En ottanut pujottelua käskyn alla, koska en luota koiraan niin paljoa, mutta palkkailin sitä kontaktista.

Treenissä tuli paljon perusasento- ja seuraamisharjoitusta. Perusasentoa emme yleensä hinkkaa tässä määrin, joten taisi tulla tarpeeseen, kun koira mieluummin tarjosi mammimista ja muuta kontaktia perusasennon sijaan.

Lopussa tein vielä luoksetulon, josta en ollut ollenkaan varma. Koira oli jo väsyneen ja ärtyneen oloinen, joten en tiennyt, mihin päin se singahtaa, kun jätän sen istumaan. Jättäydyin tarkoituksella porukan loppuun, jolloin osa jengistä ehti jo mennä ulos, ja käänsin vielä luoksetulon suunnankin turvallisemmille vesille, kun aiemmassa suunnassa pienehkö koira haukkui taukoamatta. Koira tuli kuitenkin luo vauhdilla, ja vapautin sen lelulle ilman loppuasentoa. Lelukin tuntui taas maistuvan.

(Hinkkasimme joku ilta luoksetulon loppuasentoa kotona, ja se ei ollut siellä päinkään, joten en yhdistä sitä liikkeeseen vielä. Uh, näitä hommia riittää.)

Hyvä piilotreeni

Raunioille mennessä ei ollut vielä mitään hajua, mikä on tänään päivän teema. Aluetta tallatessa alkoi syntyä kuitenkin suunnitelma, että meillähän on vuorossa piilojen treenaaminen, joten niitähän me tietysti tehtiin. Sattuma puuttui peliin, ja treeniin saatiin vielä hyvä häiriö kahdesta palolaitoksen autosta ja "junnupalomiehistä". Hyppelehdimme omaan vuoroomme paloletkun yli ja kahden harjoittelevan tiimin välistä. Ei se mitään, oma äänenavaus sujui hienosti. Poika tuntui olevan hyvässä vireessä.

Ensimmäinen maalimies oli rummussa suoraan lähtöpaikan edessä. Ohjasin koiraa siihen suuntaan, mutta se sai hajun toisesta maalimiehestä, joka oli pitkällä vasemmalla. Vikkeline koipineen koira melkein ehti kakkos-piilolle, mutta huusin sitä takaisin ja se tuli! Kehut olivat toivottavasti riittävät, että koira tajusi tehneensä kerrankin oikein hallintamielessä. Ensimmäinen maalimies ei löytynyt ihan helpolla, vaan piiloa piti lähestyä oikein urakalla ja melkein mennä sen ohikin pienen kummun päälle. Sitten kun haju saatiin kiinni, siitä ei luovuttu. Koira kiipesi ketterästi betonikasan päälle ja melkein loikkasi maalimiehen tykö ylhäältä avoimeen rumpuun. Onneksi se kuitenkin valitsi rummun sivun, jonka aukosta maalimies löytyi. Vaikka koira ei päässyt ihan maalimiehen viereen, se aloitti ilmaisun hienosti. Hienoa, umppareissa on toivoa.

Toinen maalimies oli vaikeassa paikassa piilossa, jonka alta koira pääsi kävelemään putkessa. Koira meni putkeen päästä päähän monta kertaa, kiersi ja kiersi, mutta ei millään "löytänyt" maalimiestä, vain hajun. Lopulta se kiersi piilon ulkopuolelle, kiipeli piilon sivulle ja alkoi ilmaista kuono ylöspäin. Haju oli ilmeisesti vahvin juuri siinä. Jälleen ilmaisun onnistuminen piilolla, jossa koira ei päässyt maalimiehen viereen. Hyvä poika!

Märällä kentällä tahmeaa tottista

Tuulisella ja märällä ulkokentällä yritimme kehittää tottista. Vuorossa oli jäävistä liikkeistä istuminen, jonka toistot onnistuivat. Perusseuraaminen oli aaltoilevaa ja suurimmaksi osaksi tosi löysää. Pienet siirtymät taas olivat ihan hyviä. Kokeilimme hioa täyskäännöstä, mutta se ei ottanut onnistuakseen. Koira joko ei käänny tarpeeksi tai se ehtii istahtaa, jos liikun liian hitaasti.

Toisessa setissä otimme henkilöryhmää ja luoksetulon loppuasentoa. Henkilöryhmässä koira oli mielestäni mukavan tarkka. Luoksetulossa koira tuli "riittävän" suoraan, mutta fakkiutui aina jompaan kumpaan namikäteen sivulla, vaikka palkka tuli jatkuvasti juuri siitä toisesta. Olisi pitänyt palkata koira suusta, mutta ei niillä puolikosteilla koirannappuloilla. Ei kyennyt.

Kotona minulle kerrottiin, että koira oli ollut koko päivän tosi väsynyt tai haluton. Sillä on tosiaan ollut aika kova treeni- ja lenkkiputki alla kyläilyneen kaikkineen. Ehkä tuostakin duracellista loppuu joskus ylimääräinen virta. Onneksi en tiennyt tätä, koska kentällä sillä oli kuitenkin riittävästi virettä, vaikka ei ihan parhaimmillaan ollutkaan.

Pari kertaa treenaamassa

Vapaapäivän ratoksi treenattiin pariinkin otteeseen. Aamulla oli ilmaisutreeniä. Tutulla kentällä tehtiin neljä pistoa kahdella vieraalla maalimiehellä. Äänenavaus oli ok ja samoin ilmaisut. Keskimmäiset maalimiehet ottivat 20-30 haukkua, ja kyllä sieltä irtosi. Toisella maalimiehellä kävin kiertelemässä maalimiehen takana koiran ilmaistessa, ja sekin sujui.

Illalla oli vuorossa tokoa. Olimme oudossa koiraporukassa, mutta Rommi lähestyi laumaa uteliaasti, mutta hyvillä mielin. Ringissä tehtiin ensin luoksepäästävyys, jonka koira teki melkein hyppäämällä ohjaajan syliin. Varsinaisessa treenissä tehtiin märässä sohjossa sivulletuloa, pujottelua koiraseurassa, seuraamista, maahanmenoa. Kun oli tauon aika, Roo tarjosi maahanmenoa ihan kuin muka tehdäkseen jotakin. Koira keskittyi hienosti, vaikka oli outoja haukkuja lähellä. Jotkut nartut kiinnostivat tosin hieman sallittua enemmän, mutta niitäkin lähestyttiin ystävällismielisesti.

Kevät alkaa raunioilla

Olimme tänään ekaa kertaa raunioilla tänä vuonna. Tämäkin treeni enteilee maastokauden kunnollista alkua. Lunta oli tosin niin paljon, että liikkumaan pääsi vain polkuja pitkin, jotka nekin antoivat periksi.

Rommin äänen avaus oli reipas. Käskin sitä peruuttamaan kerran, koska se tuli mielestäni liian lähelle. Kun lähestyimme rataa, irrotin koiran hihnasta jo hyvissä ajoin. En ottanut sitä tällä(kään) kertaa lainkaan hallinnassa, koska ajattelin, että se saa pitää kivaa, jos haluaa. Koira lähti heti partioimaan aluetta (=juoksemaan pitkin kenturaa).

Ensimmäinen maalimies oli savunhajuisessa ja pimeässä kontissa. Koira kiersi konttia ja paikansi hajun kontin taakse. Koira meinasi jäädä sinne, mutta lähti onneksi liikkeelle, kun minäkin etenin. Se löysi avoimen oven, meni sisään, harhaili ensin lähellä ovea, mutta upposi syvemmälle ja löysi maalimiehen. Seuraava löytyi pienestä majasta. Koira oli peruuttanut itse maalimiehen nähtyään, ja maalimies jopa ajatteli, että nyt koira jättää hänet. Koira oli vain mennyt hieman taaemmaksi ja aloitti sitten haukun. Kolmas maalimies oli pidemmällä radalla. Kiersimme ketteryyskentän kautta sinne, ja koira selvästi epäröi edetessään pidemmälle. Maalimies kuitenkin löytyi putkesta, jossa haukkuminen oli Rommille hieman vaikeaa, kun putki kaikui.

Löydettyään maalimiehen koira sai häneltä narupallon. Maalimies saattoi koiraa pallon kanssa pitkän matkaa. Maalimies myöskin irrotti pallosta, ja koira toi sitä hänelle takaisin. Sen leikki oli harvinaisen hyvä Rommin leikiksi. Vaikka kaikki maalimiehet nousivat, niin leikki kruunasi rauniokauden avajaiset.

Viimeistä agin hallitreeniä viedään

Tänään oli agilityn viimeiset hallitreenit tälle keväälle. Kentälle viritelty rata oli oikein mukavan kimurantti. Treeni tehtiin osittain kisan omaisesti. Ensin annettiin viisi minuuttia rataan tutustumiseen. Sitten kukin koirakko sai tehdä radan ensin harjoituksena, sitten seuraava yritys kellotettiin ja tuomaroitiin. Meillä meni harjoitusrata kivasti, mutta liiallinen luottamus koiran menohaluihin kostautui: meille tuli pari kieltäytymistä, kun en ohjannut koiraa "perille saakka", vaan yritin oikaista liikaa mutkissa. Ohjaajat olivat oikein nähneet vaivaa, koska luvassa oli jopa palkintojen jako.

Rommin bravuuri tänään olivat kepit. Ne tehtiin varmaan ekaa kertaa suoraan rataan ilman välipalkkaa. Toisella kerralla koira suoritti esteen niin vauhdilla, että vaikka liikuin koko ajan koiran sivulla, koira sai etumatkaa ja kiisi hurjasti. Se oikein huhkui itsevarmuutta. Yhden kerran se jopa haukahti radalla innoissaan "oikean" agilitykoiran lailla. Muuten se oli oikein mukavassa mielentilassa, ja jätti varastamatta lähdöissä kuten sillä aiemmin oli aina tapana. Nyt se malttoi odottaa, mutta meni lujaa, kun oli sen aika.

Tottista ja hakua

Tänään ohjelmassa tottista ja hakua, tällä kertaa tässä järjestyksessä. Hallissa tehtiin pientä tarkkuusliikettä, jotka menivät ilmeisesti mukavasti, kun treeniä seurannut tarkkailija ei huomauttanut meille mistään. Hallitreenit tältä keväältä päättyivät näissä merkeissä.

Hakutreeneissä kahdella maalimiehellä homma ei sujunut lainkaan. Treeni oli jälleen kentällä, jonka reunojen lumikasoille meni kaksi maalimiestä. Ensimmäinen oli kentän päädyssä, mutta Rommi nousi kasalle kentän puolivälissä, eteni edelleen oikealle lumiselle metsäaukiolle, ja oli menossa ties minne. Kutsuin sitä takaisin. Ensin se lähti tulemaan, mutta sai sitten palatessa maalimiehen hajun, ja meni sinne kutsustani huolimatta. Hyvä ja huono juttu. Toisella maalimiehellä lumikasan alla olleet hajut edellisten koirien nameista olivat mielenkiintoisempi juttu kuin eteneminen maalimiehelle. Tuloksena saatiin käsky ottaa koiralle parempaa palkkaa. Tällä kertaa namit olivat tosiaan huonot, kun koiralla oli ollut vatsa hieman pehmeällä pari päivää.

Pöhinää ja pelastusta

Olipa mielenkiintoinen treeni. Pääsimme harjoittelemaan hakua varikolla, jossa oli laajalla alueella työkoneita ja useita erilaisia rakennuksia. Kun tuli Rommin vuoro, hain sen autosta, ja se oli jo ihan täpinöissään. Ennen kuin pääsimme harjoittelupaikalle, matkalla törmäsimme harjoitusta seuranneeseen katselijaan. Rommi lähestyi ensin henkilöä uteliaana, mutta juuri ennen kuin koira ehti ihan liki, henkilö kumartui ja pipon tupsu heilahti päälaella kohti koiraa. Tupsu tai joku muu henkilössä sai koiran aivan pois tolaltaan. Se peruutti rajusti ja pöhisi isoon ääneen. Meillä meni tovi ennen kuin tilanne oli purettu riittävästi ja sittenkään koira ei ollut aivan oma itsensä. Äänenavaus meni kuitenkin sen verran reippaasi, että päätin jatkaa harjoitusta.

Hakupaikalla koira lähti töihin hyvin, löysi heti ensimmäisen maalimiehen vasemmalta lumikasan päältä. Kuulin, kuinka se ei oikein uskaltanut heti haukkua, mutta maalimies onneksi odotti rauhassa ja henkisesti tuki koiraa ilmaisuun. Se aloitti vihdoin haukun, ja maalimies palkkasi koiran oikeaoppisesti vasta, kun ilmaisu oli hyvä.

Toinen maalimies oli heti oikealla, mutta kun en sitä tiennyt, lähdin kiertämään edessä olevaa kolmiota. Koira pyrki kovasti oikealle, mutta en lukenut sitä siinä oikein. Koira yritti päästä kohti hajua lumikasan läpi, mutta se oli liian kova urakka, ja lopulta se luovutti. Se lähti mukaani, teki kierroksen ympäri, ja palasi hakemaan toista maalimiestä sieltä, mihin se oli kierroksen alussa pyrkinyt. Maalimies oli korkealla työkoneen päällä, ja koira yritti ratkaista tilannetta. Se nousi koneen rengasta vasten, kiersi autoa, ja kipaisi kohti minuakin. Ohjasin sitä takaisin maalimiehelle. Sitten koira jäi maalimiehen luo edelleen miettien, että mitähän tässä pitäisi tehdä. Lopulta se ratkaisi homman itse, ja alkoi ilmaista, vaikka ei päässytkään ihan maalimieheen kiinni. Hieno koira.

Kolmas maalimies olikin vastaavasti työkoneen alla. Koira mönki sinne akselin alta, ja sai selkäänsä ihanaa, haisevaa rasvaa. Ilmaisu koneen alla oli myös hieman haastavaa. mutta hienosti se selvisi siitäkin.

Illan lopuksi teimme vielä hengailuharjoituksen Rommille samalla, kun purimme treeniä. Varmistimm tällä, ettei sille jäänyt mitään pöhinä-traumaa vierailijasta. Onneksi paikalle sattui myös tuttu pariskunta henkilöautollaan, joten saimme vielä BH-tyyppisen auto-harjoituksen samaan rahaan. Treenissä oli siis sopivasti haastetta ja sopivasti onnistumista.