Hakua Kangasalla

Pääsimme harjoittelemaan betonitehtaalle Kangasalle. Tehtaan alue on laaja ja täynnä erilaisia betonimöhkäleitä. Alue oli tosi kiinnostava. Lunta oli varmaan parikymmentä senttiä, joten aina ei tiennyt, mitä seuraavan askeleen alta löytyy. Pakkasta oli pari astetta, ja lunta tuprusi koko ajan lisää.

Koiralle tehtiin hajuharjoitus, jossa harjoittelin koiranlukutaitoa. Päätin tehdä sen hihnassa kulkien, vaikka odotin täydellistä nelivetoa varsinkin alussa. Ennakko-odotukseni nelivedosta ei mennyt ihan nappiin, sillä meno oli kohtuullista ja itse asiassa koko treenin ajan se vilkuili minua käsittämättömän paljon. Se ilmeisesti odotti enemmän ohjeita, joka yllätti allekirjoittaneen. En ole nähnyt ihan vastaavaa aiemmin.

Sen verran täpinöissään koira oli aluksi, että se kulki ilmeisesti nenä kiinni. Säpinöinti kävi ilmi myös siitä, miten koira singahti selvästä reaktiosta ja lähetyksestä takavasemmalle noin sataan metriin ihan kummalliseen suuntaan. Olin ensin ihan pihalla, saiko se hajun jostain, mutta palattuaan karkuretkeltä ja uuden lähetyksen jälkeen, se alkoi tehdä töitä osoittamassani suunnassa. Auton lavetin alla oli maalimies hyvässä piilossa. Ilahduin, kun koira nosti etujalatkin ilmaan ja tarkisti lavetin päällipuolenkin, olisiko siellä jotain. Toinen maalimies haettiinkin sitten hyvin, jälleen oikealta. Palasimme sitten takaisin päin, joten tiesin, että alkutäpinöissä oli jäänyt maalimies tai reaktio bongaamatta. Reaktio tuli tuuleen nähden suunnasta, joka oli odottamaton. Olimme kiertäneet alussa alueen juuri toisesta suunnasta kuin mistä koira nyt sai hajun. Sittenkin koira joutui etsimään hetken aktiivisesti. Pienen rämpimisen jälkeen pääsin minäkin paikalle hakemaan koiran pois. Viimeinen maalimies oli taas vasemmalla, ja se nostettiin hyvin.

Treeninä harjoitus oli tosi hyvä ja opettava. Poitsun reaktiot olivat ohjaajankin mielestä nopeat. Vaikka olin varautunut siihen, minun oli vahvistettava jokainen niistä maalimiehen sijainnit tietävältä, koska en ollut niistä aivan varma. Kävi nimittäin ilmi, että ainakaan heti koira ei kiinnittynyt hajuun oletetulla tavalla, vaan vilkaisi vaan nopeasti maalimiehen suuntaan. Jälkipohdinnaksi jäi, johtuivatko erilaiset vaikeudet siitä, että koiran työliivi jäi autoon vai siitä, että uusi työskentelytapa oli Rommille vaikea. En muista varmaksi, olenko käyttänyt hakuliiviä pelastuksen työskentelyssä, mutta oletettavasti olen. Mistäpä pikku koira olisi voinut tietää olevansa töissä, jos ei ole työkamppeet päällä. Joka tapauksessa näitä hajuhakuja on tehtävä lisää.

Yksi pisto ja tottiskamaa

Pirkkalassa harjoiteltiin hakumetsälle menoa. Teemana oli siis hallinta. Autolta lähestyimme aluetta "täällä"-käskyllä huonolla menestyksellä, kun Rommin mielestä lähestyminen olisi pitänyt tehdä juosten. Jotenkin pääsimme puoleenväliin lähestymistä. Koira jätettiin odottamaan narun päähän, ja minä marssin valmiin kaistan alkuun rintamasuunta kaistaan päin. Takana seisoi kaksi ihmistä, joten arvatenkin luoksetulo-käsky johti siihen, että ensin rynnättiin katsomaan, ketä muita ihmisiä metsässä on. Sitten kyllä tultiin enempää kyselemättä sivulle ja odotettiin hienosti pistotusta. Pisto 50 metriin onnistui tutulla tavalla, ja hain Rommin maalimieheltä pois. Yritin vielä keskilinjan lähestymisessä tehdä jotain hallittua, mutta se meni säätämiseksi osin mun kipeän selän ja osin ohjauksen puutteiden takia.

Tottishallissa kipeällä selällä tein kaksi kierrosta. Yhteisharjoittelussa teimme asennonvaihtoja (istu-seiso-maahan) naksulla, joissa haasteena on edelleen mun ajoitus ja palkan heiton epätarkkuus. Koira kyllä vaihtelee asentoja ihan mukiinmenevästi. Toisella jaksolla koitin harjoitella seuraamista, mutta siihen ei nyt oman kipeän selän vointi riitä, kun hommassa pitäisi olla menoa ja meininkiä. Henkilöryhmässä pari pysähdystä oli ihan jees.

Harjoituksesta kävi myös halliin tulo ja poistuminen, kun muille koirille piti räyhätä ja näyttää, missä on kaapin paikka. Talvitakkiakin meinattiin käyttää tyttöystävänä, joten pojan hormonit ovat selvästi palanneet hormonihoitoja edeltävälle tasolle. Kun joku koiran ohitus ei oikein onnistunut, niin tepastelimme halliin ja takaisin paremmalla menestyksellä toisen kerran, jolloin homma sujuikin hyvin.

Pikkujoulutottis

Pikkujoulutottikseen oli tehty houkutuspöytä, joka notkui herkkuja - ihmisille. Hallissa tehtiin tottispyörähdyksiä, ensin ryhmätreenissä, sitten yksitellen. Ryhmätreenissä suuri osa treenin keskittymisestä menee siihen, kun katsoo, ettei kompastu vaikkapa paikkamakuussa olevaan koiraan. Hyvin Rommi seuraili siinäkin.

Yksilöreenissä menimme seuraamista kääntymisillä, pysähtymisillä ja vauhdin muutoksilla. Pari kertaa koiran ote herpaantui, mutta sitten taas palattiin tekemiseen. Vauhdin muutokset olivat minusta erityisen hyviä. Omat käännökset ovat vieläkin liian lepsut ja muutenkin saa piiskata itsensä tottishenkeen. Sivulletuloissa koira hakee jo kontaktia niin tiivisti, että sivuttaissiirtymisissä olen välillä lentää kumoon, kun koira tekee tyylillä: "hei mä hyppään täältä sivusta sun reiteen kiinni, jooko!?".

Toisessa setissä koitimme leikkiä hieman, mutta se oli juuri sellaista kuin odotinkin. Narulelu oli kiinnostava, mutta ei mikään ihku. Ulkona toiset koirat olivat taas Rommin mielestä ikäviä, mutta sisällä ei ehdi haukkua, kun on koko ajan tekemistä.

Voitaisiin taas kuulemma laajentaa treeniä muihinkin asioihin, kun tuota seuraamista on nyt menty niin paljon. Se on kyllä totta. Asentojenvaihdot, noudot, paikkamakuut jne. ovat olleet nyt hieman vähemmällä, joten muistetaanpa pitää nekin valikoimissa.

Sähköinen tunnelma

Pakkanen on paukkunut koko viikon, ja ulkotreenit ovat olleet tauolla. Lenkit ovat olleet lyhyitä, ja silloinkin lenkeillä on pidetty takkia. Sitä riisuttaessa kuivasta turkista sinkoilee sähköiskuja, ja joka karva sojottaa eri suuntaan. Takki on tainnut olla osasyynä siihen, että välillä on pitänyt hetki neuvotella, lähdetäänkö tuulikaapista pakkaskeliin. Rommi tuntuu olevan joistakin pienistä asioista tosi herkkä. Nyt kun on vähän lauhempaa, ilman takkia mennään taas iloisesti. Pitänee pysyttäytyä takinkäytössä vain, kun koira odottelee pitkään autossa.

Sisällä on harjoiteltu lelujen noutoa ja näkkileivän piilotusta. Lelujen etsintä on koiran mielestä tosi mukavaa, ja se tarjoilee sitä muutenkin huvikseen. Jossain vaiheessa hoksasin, että koiran kanssa on tehty tosi vähän hajuhakuja. Parina päivänä piilottelin sitten näkkileivän paloja. Haut ovat olleet aika haastavia, mutta juuri sopivasti. Niitä täytyy tehdä lisää.

En tiedä, uskallanko sanoa ääneen, mutta koiran selkä vaikuttaa nyt tosi hyvältä. Pari päivää on menty ilman kipulääkettäkin, jonka pieni annos ei ilmeisesti vaikuttanut oloon sitä eikä tätä. Heiluttaessaan häntää se heiluttaa nyt koko takapäätään. Pahimpina aikoina näin ei ollut, vaan koko kroppa oli jäykkä. No, katsotaan taas vointia parin päivän päästä, kun menin tässä laukomaan, että on ollut parempi vaihe.

Jälleen tiukka intensiivitreeni

Hiihaa! Kirpeässä pakkastreenissä (-12 astetta) Särkänniemen parkkiksella oli kolme koiraa, joilla otettiin kolme tiukkaa kierrosta. Meillä oli ohjelmassa lempilajimme seuraaminen, jossa on nyt uutta vauhtia. Rommin treenissä on alkanut hahmottua tahti ja tapa, jolla intensiivisyys pysyy yllä. Tiukoissa treeneissä tehdään käännöksiä, harhautuksia ja nopeuden vaihdoksia.

Rommi kestää perusasennon jälkeen hyvin viivettä ennen liikkeellelähtöä. Samoin saimme settiin yhden oikein hyvän hitaan seuraamisen. Nopeissakin oli ihan hyvää pätkää välillä. Poitsu oli minusta hyvin hereillä. Se otti vähän häiriötä uudesta paikasta ja vieraista henkilöistä, mutta korjasi itse kontaktinsa. Perusasentojen siirtymisissä koira oli myös tarkkana.

Palkkauskäsi ei vielä liiku, ja sekin pitäisi välillä muistaa, että palkkauksessa ja vapautuksessa ei tarvitse aina hypähtää sivulle. Mutta hitaan pään (=ohjaajan) pitää saada aikaa prosessoida itselleen uusia ohjeita.

Seuraa, seuraa

Tottistreenissä ei ollut kuin kaksi koiraa, joten treeni oli intensiivinen. Teimme ensin yhteistreenin ja kaksi omaa settiä. Vaihdomme vuoroa vauhdikkaasti ja 40 minuutissa olivat jo koira ja ohjaaja valmista kauraa.

Treeni meni suurimmaksi osaksi seuraamista harjoitellessa. Pidettiin yllä kovaa vauhtia ja etsittiin liikkumisen riemua. Tein muutamia sivuttaissiirtoja ja yritin yllättää koiran, mutta se tiivisti hyvin takaisin seuraamiseen, vaikka kokemusta ei ole vielä paljoakaan. Olin tyytyväinen myös niihin hetkiin, kun seuraa-käsky oli annettu, mutta emme vielä liikkuneet paikaltamme. Palkkasin välillä niistäkin. Roo venyi kummasti ja keskittyi hyvin. Hieno pikkuinen!

Ohjelmassa oli myös vähän luoksetulon loppuasentoa, pari pitkää luoksetulon lähestymistä, pari eteenmenoa alustalle, leikkiharjoittelua ja hassuttelua namin kanssa. Kääntymisiä ja sivulletuloja ei otettu nyt juuri ollenkaan, mutta niitäkin olisi voinut ripotella väliin.

Pikkuhaukku hakumetsässä

Pirkkalan Pakkalankulmassa harjoiteltiin hakua pirteänä talvipäivänä. Iltapäivällä oli pilvistä ja noin 3 astetta pakkasta. Alueen lähestyminen oli tuttua ja tavallista. Nelivedolla yritettiin eteenpäin. Pari kertaa namia seurattiin pieni pätkä, mutta vastaavasti kerran lähdettiin karkuun ja moikkaamaan treenikavereita, jotka odottivat keskilinjan päässä. Hinkkaamisella päästiin perille.

Ensimmäinen maalimies saateltiin paikoilleen oikealle. Rommi kääntyili katsomaan monta kertaa mm:n perään ennen kuin pääsimme keskilinjalle. Muistikuva jäi siis hyvin mieleen. Lähtö oli hyvä ja mm löytyi sieltä, mihin hänet oli viety. Hain koiran pois ja muistin jopa tulla hieman edeten takaisin keskilinjalle. Toinen maalimies oli valmiina vasemmalla. Lähetin koiran liikaa oikealle, mutta Rommi teki kovasti töitä löytääkseen mm:n. Maalimiehen riittävän kovaääninen kehu opasti minut oikeaan paikkaan, kun lähdin hakemaan koiraa pois. Kolmas ja viimeinen maalimies oli myös valmiina. Koira kaarsi vasemman kautta perille. Mm saattoi pojan takaisin.

Kun hommat olivat ohi, vapautin koiran liivistä ja yritin leikittää sitä hieman. Ei sitä paljoa kiinnostanut pallo, kun koira toiveikkaana kiersi vielä ihmiseltä toiselle nakin toivossa. Kulku autolle oli taas hienoa ja rauhallista. Sivulla pysyttiin hienosti, "odota"-käsky meni perille ja etenimme yhdessä eteenpäin. Voi kun saisi sen saman mallin myös alueen lähestymiseen.

Pikku pikku tottista

Apukoululainen sai pika-apua seuraamisen harjoitteluun. Otimme Pirkkahallin luona seuraamisen perusteet ja mietimme, miten koiran kanssa tulisi seuraavaksi edetä harjoittelussa. Muutaman suoran verran teimmekin töitä, ja koira paransi suoritustaan koko ajan eli pääsi kärryille siitä, mitä haetaan. Minä olin ottanut onkeeni sen, että etenemisen täytyy olla riittävän vauhdikasta ja se auttoi. Hyvänä havaintona tuli myös se, että namikäsi on pikkuhiljaa siirtynyt eteenpäin ja koira sen myötä. Käsi palautettiin taas sivuun. Kerran otimme myös pysäytyksen perusasentoon, ja sekin onnistui. Kyllä se taas tästä.

(Jos saisimme apunaksuttelijan tähän, niin tästä tulisi tosi hyvä!)

Malttia hakuilussa

Viikonlopun peräkkäisten treenipäivien jälkeen jäi epäilys kunnosta, kun maanantai oli taas hankalampi päivä. Lenkillä tuli taas seisoskeluja, joista kaikista kuitenkin selvittiin ja alun hankaluuksien jälkeen kävely maistui. Tänään Mustanvuoren valloitus sujui hyvin. Rinteessä tehtiin nousuharjoitus, ja palatessa käynti sujui silti mukavasti. Iltapäivällä tehtiin sitten päätös lähteä treeniin.

Raunioradalla laitettiin maalimiehiä ketteryyskentän ympäristöön, jossa on enimmäkseen tasaista. Päädyin ottamaan kaksi maalimiestä, joiden sijoitusta en tiennyt. Tulin alueen laidalle ja otin Rommin lähistölle irrottaakseni remmin. Se odotti nätisti, kunnes sanoin: "Mennään". Sitten se jo säntäsi vauhdilla pitkin aidanviertä kohti ensimmäistä maalimiestä. Juoksun kanssa olisi pitänyt mennä mukana. Siellähän se mutusteli palkkaansa maalimiehellä.

Toinen maalimies olikin aika lähellä kummun alla olevassa piilossa. Rommi lähti ensin kiertämään kumpua, mutta kutsuin sitä takaisin, koska toinen ryhmä harjoitteli taka-alueella. Roo ei kuitenkaan tullut, vaan kiipesi kummun päälle. Tajusin kohta, että sillähän on haju. Se pyrki alas rinnettä, jonka alla oli piilossa maalimies.

Maalimieheltä tultuaan poitsu olisi jatkanut vielä hommia. Se singahti taas kohti toisen porukan treenialuetta, mutta sain pysäytettyä sen. Paluusta tuli tietysti palkkaa.

Nöyryyttävä tottistreeni

Hallitreeni oli vuorossa. Yhteistreenissä otimme sivulletuloja ja yhden maahanmenon. Sivulletulot sujuivat mukavasti, vaikka joka puolella hääri koirakoita. Sukkuloimme koirien välissä ja vaihdoimme paikkaa muutaman kerran. Koira pysytteli riittävällä etäisyydellä "täällä" käskyllä, jota oli hyvä treenata häiriössä, kun menimme hallin poikki suuntaan jos toiseenkin. Olin tosi tyytyväinen koiraan tässä vaiheessa, kun se ei nostanut meteliä kenellekään.

Yksityistreenissä otimme seuraamista. Ensimmäisellä jaksolla koitimme ensimmäistä kertaa seuraamista pidempään ilman imutusta. Eihän siitä mitään tullut. Koira ei tiennyt yhtään mitä pitää tehdä, ja minä tein kommenttien perusteella kaikki mahdolliset virheet: kävely on liian hidasta, hartiat ovat kyyryssä, vasen käsi ei liiku ja palkkaus myöhässä. Etenemme kuulemma harjoittelussa liian hitaasti, ja tavoitteeni eivät ole realistisia. Koitimme huseerata jotain myös henkilöryhmässä yhtä huonolla menestyksellä.

Toisella jaksolla meille oli tehty valmiiksi henkilöistä neliö, jota kiersimme seuraamista jäljitellen. Tarkoituksena oli tehdä kirpakoita käännöksiä, joista pari taisi jotenkuten onnistuakin. Silloin tällöin koira haki ilmeisesti oikean kontaktin, koska käskettiin palkata. Kun kehuin koiraa ja liikuin nopeasti ruudusta poispäin, koira ilmeisesti seurasi miltei paremmin kuin varsinaisessa liikkeessä. Se nosteli etutassujaan korkealle eteen vähän niin kuin kouluratsastuksen passagessa. Näytti kuulemma hyvältä, mutta valitettavasti kouluratsastuksen käyntilajeista ei taida saada tottiksessa pisteitä.

Pitäisiköhän laittaa tottis kokonaan tauolle tai palata areenoille, kun osataan jotakin, ja liikkeet on hiottu jossain muualla harjoittelemalla kuntoon. Mietteissä on se, pitäisikö laittaa oikeasti pillit pussiin muutenkin hankalan syksyn jälkeen. Toivoimme ehkä turhaan, että voisimme aloittaa alusta kolmen kuukauden tauon jälkeen. Omasta mielestäni olimme edenneet jatkuvasti pienin askelin eteenpäin, ja se olisi riittänyt minulle.

Illalla tehty noutotreeni piristi hieman. Ensin haettiin kasa leluja ja harjoiteltiin luovutusta. Sitten motskari maahan minun ja koiran väliin ja siitä tuonteja. Ne menivät hyvin.

Eiku vielä yksi pisto

Viimeinen pisto oli liikaa, kun kävimme Niihamassa testaamassa hakukuntoa. Oli hienoa lähteä treeniin, kun koira on ollut tällä viikolla reipas ja on kävellyt mukavasti. Emme oikein tiedä, mikä on saanut positiivisen muutoksen aikaan. Ehkä paprikan ja porkkanan vitamiinit ovat alkaneet purra. ;-) Jos sairastaminen on ollut mystistä, niin sitä on myös paremmat vaiheet.

Keli oli mitä mainioin, n. -2 astetta, pieni tuulenvire pohjoisesta ja maa hieman kuurassa, ei sadetta. Paikka ja suurin osa maalimiehistä oli uusia, joten otettiin helpohko treeni. Alueelle oli tallattu neljä kaistaletta.

Alueelle tultiin taas innolla, mutta ei ihan pahimmalla vedolla - olihan alla jo tunnin lenkki. Ensimmäinen pisto vasemmalle tehtiin oksan risahduksella ("koputus"). Rommi lähti innolla viiteenkymppiin ja tuli kuulemma maalimiehelle melkein suoraan syliin. Maalimies toi komeasti pojan takaisin keskilinjalle, ja saattonakki hävisi vauhdilla.

Toinen pisto oikealle oli noin 30 metriä. Jälleen mentiin nopeasti maalimiehelle. Kun mm palkkasi koiraa, menin paikalle. Kun koira oli nauttinut kostutetut nappulat ja vähän nakkia, kutsuin koiran luo, kytkin sen ja poistuimme keskilinjaa kohti. Matkalla selvittelin solmussa ollutta nailonhihnaa, ja hämmästyksekseni koira malttoi odottaa sen hetken hienosti. Kolmas pisto oli samanlainen kuin toinen, mutta vasemmalle.

Neljäs pisto oli taas valmis oikealle. Mm oli tiheän kuusikon takana. Hyvä paikka siis. Koira ei saanut kuitenkaan heti hajua, vaan teki laajan kaarroksen vasemmalla, tuli kohti keskilinjaa, ylitti sen ja haahuili missä sattuu. Kutsuin luokse, mutta ei mitään vaikutusta. Koira lähti työskentelemään takaisin kohti kuusikkoa. Se tuntui saavan hajun, mutta ei lähtenyt lävistämään kuusikkoa, vaan kiersi sen ympäri. Hetken päästä tultiin maalimiehen kanssa takaisin linjalle. Otin vielä luoksetulon maalimiehen palatessa linjalle.

Sen verran väsynyt koira oli uurastuksesta, että päästäessäni sen vapaalle, se ei juurikaan lähtenyt pomppimaan pitkin mättäitä. Hyvä treeni. Jatkossa keskiössä hallinta ja suorat pistot.

ELL:ssä: Paljon neuloja

Rommi kävi kolmannen kerran akupunktiossa parin viikon sisään. Lääkärin mielestä vatsan seutu ei arista enää lainkaan, ja rintarankakin on antautunut. Ristiluun etuosassa ja lonkissa tuntuu kuitenkin edelleen aristus. Selässä se oli juuri se kohta, jossa kuvassa oli jotain omituista. Nyt pääteltiin, että kyse voisi olla hermopinteestä, koska lihasjännitys on kadonnut, mutta kipuilu ei ole kokonaan pois. Se selittäisi myös jalkojen oireilun, kun kerran lonkat ovat ok. Päätös oli, että kuva otetaan uusintatarkasteluun, ja päätetään sitten jatkosta (tutkitaanko neurologilla vai mitä). PS: Nykyinen kipulääke ei auta hermosärkyyn.

Tummat utareetkin tutkittiin, ja niiden selitettiin olevan harvinainen Tardak-pistoksesta johtuva tissien aktivoituminen eli melko harmiton sivuvaikutus. Hyvä, ettei maitoa herunut. Oire on kuulemma väliaikainen.

Rommia neulotettiin myös kunnolla: hieman toistakymmentä akupunktioneulaa alaselkään ja jalkoihin sekä niskaan 1-vuotisrokotukset. Poika oli lääkärireissulla kuin enkeli. Painoa oli mittarin mukaan niinkin paljon kuin 24,6, vaikka poikaa on taas koitettu pitää kevyemmällä ruualla. Rasvainen urinary-ruoka lähtee nyt ja vaihtuu kevyempään ja proteiinipitoisempaan vaihtoehtoon.

Tottis jää väliin

Aamuyöstä heräsimme oksenteluun. Koira oksensi iltaruuan ja ison havunneulasen. Aamuruokakin tuli ylös. Treeni jää tältä päivältä. Huomenna pitäisi mennä kolmatta kertaa akupunktioon. Minusta se ei ole juurikaan auttanut, mutta isäntä oli hieman eri mieltä. Niin hiuksen hienoista muutoksista puhutaan. Vointi kuitenkin aaltoilee, joten täytyy tehdä suunnitelma C (A ja B on jo kokeiltu).

Hakutesti

Yli kahden kuukauden tauon jälkeen kokeiltiin hakua. Tarkoitus oli muistuttaa koiraa, mistä lajissa on kyse siltä varalta, että vielä joskus pääsemme treenaamaan. Santamäkeen oli neljän lämpötilan turvin (lumesta ei tietoakaan) tallattu neljä kaistaa.

Ensimmäinen pisto tehtiin oikealle taakse. Jos ei huomioida lähestymisessä tapahtunutta hillitöntä vetämistä, niin lähetys oli ok koputuksen jälkeen, irtoaminen moitteetonta, joten koira muisti kyllä mistä on kyse. Maalimies saatteli Rommin keskilinjalle, ja kertoi, että yksi lihapulla oli riittänyt pitämään koiran liki. Seuraava pisto oli 30metriä vasemmalle, outo maalimies. Näin, kun Rommi jahkaili, istuuko vai meneekö maate. Menin paikalle ja noudin koiran pois. Sivulletulon jälkeen koira lähti kuitenkin hillittömästi etenemään kaistaa syvemmälle, mutta pysähtyi kuin seinään kaistan lopussa. Kolmas pisto oli samanlainen kuin ensimmäinen, paitsi, että se oli valmis. Koira eteni kierroksilla ja lujaa, joten siellä ei ollut jälkeäkään selkäsärystä.

Kyllä koira näköjään muistaa, mistä on kyse. Palataan asiaan myöhemmin, treenit jäävät taas tauolle.

Illalla meillä oli vieraita. Koira käyttäytyi tosi hienosti myös lasten kanssa. Se väisti myös perheen pienimmäistä, hyvä niin.

Raunioilla kokeilemassa

Kävimme kokeilemassa raunioilla, missä mennään. Vuorossa oli ryhmätreeni muiden koirien kanssa. Menimme letkassa raunioilla, ja koirat olivat hihnassa. Rommilla tasapainoilu oli heti hieman hankalaa, ja yhdessä kohtaa se kieltäytyi hyppäämästä. Keskeytimme radan, mutta kuljimme helpommista paikoista yhdessä. Siinä Rommi kulki ja hyppäsi rennommin.

Toisena treeninä oli hakuharjoitus, jossa keskellä ihmisryhmää oli yksi henkilö piilossa betoniputkessa. Koira päästettiin vapaana ihmisten keskelle, ja katsottiin, miten se bongaa, että kaikki hajut eivät tule näkyvistä ihmisistä. Rommi kävi heti putken päässä, ja pimeässä luulin, että se paikansi hajun. Kehuin sitä, mutta eri kulmasta tilannetta katsonut ohjaaja sanoi, että ei ole vielä tarkentanut. Koira lähti vielä tarkennuskierrokselle, kävi putken toisessa päässä, ja kiersi laajahkoa kehää ihmisten ympärillä. Se tuli kuitenkin takaisin, ja lopulta työnsi kuononsa putkeen.

Seuraamista tottiksessa

Sunnuntaitottiksessa seurailtiin. Alkulämmittelyksi teimme taas paikallamakuuta takapalkalla. Rommi oli keskellä hallia, ja molemmilla puolilla puuhasi muita koiria. Kyllä poitsu tämän osaa. Sillä ei juurikaan ole taipumusta pompahtaa pystyyn paikkamakuusta. Pää kyllä pyörii vielä häiriön myötä, mutta maassa pysytään hienosti. Toisaalta maasta pompataan reippaasti istumaan tai vapaaksi käskyn käydessä. Lonkallekaan ei juuri mennä, joten teknisesti suoritus on ok.

Parissa yksilöharjoituksessa harjoittelimme seuraamista tai lähinnä lähtöä seuraamiseen. Käsky, tauko, lähtö liikkeelle tavoitteena se, että koiran kontakti säilyy. Rommi ei välttämättä osaa liikettä vielä, kun sitä on menty niin vähän, mutta tästä se lähtee. Jo muutamissa askelissa näkyi, että taipumuksena oli edistäminen ja löysyys. Täytyy siis olla tarkkana palkkaamisessa. Kokeilimme seuraamista myös henkilöryhmässä ensimmäistä kertaa, ja yllätyksekseni se meni kohtuullisesti. Ihan jokaista henkilöä ei tarvinnut haistaa eikä morjestaa, vaikka se on normaalisti meidän rutiini.

Siirtymisissä nostettiin kerran naapuriauton koiralle meteli, kun se oli tulossa autolle ja me vastaavasti lähdössä autolta. Takakoslassa odoteltiin, kunnes oli taas hiljaista ja koira rauhallinen. Sitten päästiin ulos ja treeniin.

Kovaa tekstiä

Kävimme eläinlääkärissä. Eturauhanen tuntui koskettelussa normaalilta: ensimmäistä kertaa rauhanen ei aristanut vatsan tai pyllyn kautta kokeiltaessa. Toinen antibioottikuuri jatketaan kuitenkin vielä minimiajan loppuun. Selkeää näkymää ei rauhasesta ultrassa saatu. Selkä ja lonkat aristivat melkoisesti. Keskustelimme pitkään Rommin mahdollisuuksista harrastuskoiraksi. Täytynee kirjoittaa tarkempi teksti, kun saamme epikriisin. Lopuksi Rommi sai satsin (17 neulaa) akupunktiota selkään.

Hyvää ja hieman huonoakin

Pelastuskoirien radalla harjoiteltiin ketteryyttä tiistai-iltana. Meillä oli jäänyt monta kertaa väliin harjoittelussa koiran ja oman sairastelun vuoksi, joten luvassa oli paljon uusia ketteryystelineitä. Jouduimme odottamaan vuoroamme, ja Rommille teki tiukkaa hengailla ja olla tekemättä mitään keskellä raunioita. Taisi poika luulla, että olemme menossa hakutreeniin, kun nenä kävi kovasti. Koira pongaili ihmisten hajuja ja teki vetospurtteja siihen suuntaan, missä porukka oli koolla. Vihdoin pääsimme sitten itse vuoroon.

Ensin mentiin tynnyrilautaa (ei mitään käsitystä, mitä esteet ovat oikeilta nimiltään), jonne kiipeäminen meni hyvin. Ennen lautaa koira tuli hienosti perusasentoon ja sitten kiipesi liikkuvalle alustalle. Vielä ei osattu odottaa ohjaajaa hypyn jälkeen, ja laskeutumisen jälkeenkään ei ollut hallinnasta tietoa. Välillä käytiin tekemässä kunniakierros ties missä. Vaakasuorilla tikkailla kokeiltiin ihan ensimmäisiä askelmia, mutta takapään hallinta tuotti ongelmaa. Poitsu kokeili kuitenkin edetä, mutta kun tasapaino ei riittänyt, se tipahti pari kertaa pahasti puolien väliin. Jatkoimme kuitenkin reippaasti. Vaikea alusta tuotti enemmän ongelmaa minulle kuin koiralle. Liukas tasainen alusta oli hieman jäässä, joten piti olla varpaat tarkkana, ettei kaadu. Ole siinä sitten reipas. Pituushyppy onnistui "target":n kanssa. Koira ei erehtynyt kiertämään estettä, vaan hyppäsi hienosti pituutta "hyppy"-käskyllä. Putki mentiin agility tyyliin, ja lopun seisahtumista ei vielä kokeiltu lainkaan. Vielä yhtenä treeninä oli kantaminen. Poika kiipesi pöydälle, mistä nostin sen syliin. Kouluttaja kaappasi sen sylistäni omaan syliinsä ja punnituksissa nostoihin tottunut koissu ei ollut kovinkaan kummissaan. Kannoin sitä itse vielä hetken, jotta varmistuin siitä, että koira ei reagoi sylissä myöskään liikkumiseen. Rauhallisena pysyi hän.

Lopussa tehtiin vielä yhteistreeni, jossa tehtiin ohituksia. Koirat ensin vastakkaisilla puolilla kuin ohjaajat, ja sitten samalla puolella. Ihan hyvin mentiin. Seuraamisessa tarvitaan vielä namiapua, mutta häiriö ei tuottanut tällä kertaa ongelmaa. Sitten mentiin vielä luoksetulo kujassa. Vaikka koiraa kiinnostavat tällä hetkellä kaikki toiset koirat, luoksetulo sujui hienosti. Käskyn jälkeen vapautin heti ja heitin lelun taakse. Se tuotiin hienosti riittävän lähelle. Muiden luoksetulot olivat haastavampia, ja mitä useammin koira kuuli käskyn "tänne" sitä enenmmän se reagoi siihen. Viimeisen koiran komento oli jo liikaa, ja jouduin nyppäämään aika kovasti.

Samana iltana ja seuraavana iltana liikkuminen lenkin alussa oli taas vaikeaa. Rasitus tuntuu aina vaikeuttavan oireita. Silti ei oikein päästä kiinni, miksi kunto aaltoilee. No, huomenna taas ELL:iin kontrolliin. Takana 10 päivää sulfakuuria ja kipulääkettä edelleen on-off. Eroon ei ole lääkkeistä päästy.

Hieman edessä

Kolmen kuukauden tottistauon jälkeen sunnuntain tottistreeni hallissa meni mukavissa merkeissä. Poitsu oli mukavalla mielellä, kun alussa treenasimme yhteisjuttuja. Poitsu teki kovasti töitä, kun otimme maahanmenoa ja maassa pysymistä. Poitsu oli melko rauhallinen, vaikka hallin meteli on kova, ja seuraamista harjoittelevia kavereita vilahti ohi. Maassa pysyttiin hyvin, mistä olin tosi ylpeä.

Omassa yksittäisvuorossa harjoittelimme ensin kapulan (=motskarin) pitoa. Teimme muutaman toiston, ei liikaa. Sitten harjoitteimme sivulletuloa. Treenikaveri naksutteli oikeat paikat. Tuomiona oli, että koira on ilmeisesti hieman liian edessä. Saimme kuitenkin muutaman hyvän suorituksen. Poitsu sai myös noutaa tennispalloleluaan. Välillä se jopa tuotiin melkein perille saakka. ;-)

Keskittyminen oli melko hyvää. Lenkeillä muut koirat ovat joskus liikaa, mutta hallissa ne eivät häiritse liian paljon. Parantamisen varaa toki on. Välillä piti käydä haistelemassa muita treenikavereita, jos vaikka heiltä saisi jotain namia kuten hakumetsässä. Kun tämä ei tuottanut tulosta, palattiin taas mamman luo, jolta herui hyvää.

Mustanvuoren valloittaja

Koira on voinniltaan ollut tällä viikolla paremmassa kunnossa. En tiedä, uskaltaako sitä sanoa ääneen, kun se on joka kerta johtanut voinnin huononemiseen. Maanantaina aloitettiin sulfakuurikin. Tällä viikolla on päästy lenkkeilemäänkin enemmän. Kaksi kertaa on käyty rinteessäkin treenaamassa takaosan lihaskuntoa. Pidemmistäkään lenkeistä ei ole nyt seurannut takapakkia. Enää ei tiedä, miksi vointi on parempi. Ehkäpä myös pitkäaikainen eturauhaseen vaikuttava hormonikuurikin tekee tehtäväänsä. Tai sitten urinary-ruoka vaikuttaa oloon. Montaa juttua on nyt kokeiltu, ja jossain vaiheessa niitä tietysti puretaan pois ja katsotaan, palaako oireilu. Koira on olemukseltaan kuitenkin iloisempi ja rennompi, ja se riittää nyt mainiosti.

Palomiehet on kivoja

Alkuviikko on ollut taas parempi, joten lähdettiin kokeilemaan treenikuntoa. Raunioilla oli vuorossa hakutreeni, joka suoritettiin tolppien päällä olevassa kontissa ja sen ympäristössä. Kontissa haisi savu, ja siellä oli pilkkopimeää. Treenitauko oli ollut todella pitkä, joten ei ollut oikein tietoa siitä, missä mennään ja kuinka paljon aiemmista treeneistä oli muistissa.

Ensin Rommille oli maalimies kontin takana. Päästin koiran etsintään tukemalla sitä "ukko"-käskyllä, jonka se ehkä muistaa aiemmista treeneistä. Koira lähti rohkeasti hakuretkelle. Nenä hakeutui maalimiestä kohti hyvin - olihan siellä purkillinen ruokaa odottamassa. Savunhajuisessa kontissa ollut maalimies tuli näyttäytymään ovelle ennen katoamistaan pimeyteen. Rommi paikansi hajun oviaukkoon, mutta ritiläportaat tuottivat pienen ongelman. Ne piti kiivetä yhdessä. Sivusta noustiin kyllä korkeimman portaan päälle, mutta yksin ei niitä uskaltanut kiivetä. Pimeä ja haju olivat sen jälkeen pienempi paha, kun nenään saatiin myös ihmisen haju. Yksi maalimies löytyi työmaakopista, jossa ei ollut ollut yhtään maalimiestä aiemmin. Rommi seurasi heti ilmavainulla hajuvanaa suoraan kopille. Siellä se söi suorapalkkaansa, kun vihdoin ehdin paikalle. Olin jo ehtinyt kuvitella, että koira oli karannut taas katsomaan palomiehiä, jotka harjoittelivat samalla alueella ja joita oli pitänyt käydä morjenstamassa kesken hommien. Vähän oli siis hakusessa, että mitä siellä alueella ollaan tekemässä, mutta ihan kohtuullisesti meni siihen nähden, kuinka pienellä treenillä on oltu.

Jälleen vaikeaa

Alkuviikosta näytti, että luvassa olisi taas parempaa, mutta loppuviikkoa kohti on vointi taas huonontunut. Minusta koira on ollut koko viikon melko apea, mutta alkuun liikkuminen sentään sujui. Tänään sunnuntain aamulenkki meni mukavasti, mutta sen jälkeen käveleminen on ollut taas vaikeaa. Kotikadullekin on menty vaivalloisesti namin avulla, aina ei oikein silläkään. Yhdeltä lenkiltä palattiin 50 metrin jälkeen, kun homma ei edennyt. Sinertävä läikkä "utareissa" löytyy nyt molemmilta puolilta. Kontrolli olisi vasta ensi viikon lopulla, mutta tuskinpa odottelemme sinne asti.

Takapakki ottaa täällä kaksijalkaisille taas todella koville, kun terveet ja iloiset päivät kaikkoavat taas johonkin hamaan kaukaisuuteen. Periksi ei kuitenkaan anneta. Kävin toiveikkaana ilmoittautumassa talven tottistreeniin, vaikka varmuutta osallistumisesta ei ole.

Samalla otsikolla jatketaan

Eli taas eläinlääkärissä. Poitsu on ollut taas huonompi, joten vaimme varmuudeksi torstaiaamuna pissanäytteen, jonka pikatesti oli kaikilta osin ok (myös ph). Siinä näkyi kuitenkin runsaan siittiömäärän lisäksi eturauhasvaivaan liittyvää kertymää, joten koira kiikutettiin palpoitavaksi ja ultrattavaksi. Arvion mukaan eturauhanen olisi hieman suurentunut, mutta aiemmin näkynyttä kystaa tai muuta tosi hälyttävää ei ollut. Rommi aristi mahan alta painelua eturauhasen kohdalta, mutta ei peräaukon puolelta koitettuna. Selkää aristeltiin hieman myös. Eläinlääkärin kanssa ihmeteltiin myös yhdessä vasemmalla yhden nännin ympärillä olevaan sinertävää läikkää, joka on ollut siinä jo pari viikkoa. Mustelmasta ei ole kyse, koska se olisi jo hävinnyt. "Utare" tuntui kuulemma käsiin poikakoiralle oudolta. Hoidoksi annettiin eturauhasta rauhoittava 7 päivän hormonikuuri, jonka pitäisi kuitenkin vaikuttaa pitkään.

Kun oireilu ja muu ovat olleet mystisiä, otettiin viikon alussa käyttöön myös urinary-ruoka. Edelliskerralla otettu pissanäytteen ph (8) hieman pelästytti, mutta pelko oli ehkä aiheeton, kun kyseessä oli poikkeuksellinen päiväpissanäyte ja kaikki muut aiemmat pissanäytteet olivat ph:ltaan 6 eli loistavia. Huhtikuun struviittikiteiden jälkeen näytteitä on kuitenkin tullut otettua useita. Pissa tulee nyt ainakin liukkaasti, ja parit pissat on tulleet sisällekin. ;-0

Poitsu on ehkä tällä viikolla ollut hieman eloisampi ja liikkuvampi, vaikka kyllä sitä sai tänäänkin houkutella namilla, kun meinasi pysähdellä. On tämä ihme mysteeri. Aika näyttää, mistä on kyse tai sitten ei.

Taas ELL:ssä

Kävimme taas eläinlääkärillä tsekkaamalla Rommin vointia ammattilaisen voimin. Pissassa oli ph 8 ja tulehdusarvot aavistuksen koholla, mutta normaalin rajoissa. Lämpö oli normaali. Ultralla vilkaistiin virtsarakko, eturauhanen ja munuaiset, jotka näyttivät hyviltä. Vahvimpana kipuilun epäilyksenä on siis selkä, jonka painelua koira väisti. Ehkäpä tosiaan levossa ollut koira sai vain liian kovan liikunta-annoksen lauantaina, ja reagoi siihen kipuilemalla. Tänään koira on ollut taas pirteämpi, ja ensi kertaa tällä viikolla päästiin koko korttelilenkki ilman makupalaa. Jatkamme kipulääkkeellä tarpeen mukaan, ja muuten jatkamme jumppia ja kuntoutusta.

Ohjaajan virhe

Hissutteluun kyllästynyt ohjaaja sai tarpeekseen, ja lähti moikkaamaan Rommin kanssa kasvattajan kahta koiraa. Lenkki meni mukavasti aina siihen saakka, kun lenkki oli ohi, ja kaverit hävisivät näkymättömiin. Sitten tuli ilmeiseksi, että koiraa taas sattuu johonkin. Se ei olisi millään liikkunut autoa kohti (oli siis vapaana), vaan seisoi takanani ja suunnattomalla houkuttelulla eteni aina muutaman metrin. Tosi asiassa kaveri antoi jo pienen vinkin silloin, kun yksi koirista hyppäsi korkealle tasolle, mutta Rommi nosti vain etujalkansa ylös. Takajaloilla ei enää pomppastukaan normaaliin tapaan. Toisaalta se oli vaikuttanut vetreältä, koska se samalla reissulla nousi pari kertaa kavereiden perässä kivelle.

Sunnuntai olikin sitten vaivalloinen päivä, ja liikkuminen ei meinannut onnistua kipulääkkeestä huolimatta. Jumppaamisen jälkeen tilanne näytti ehkä hieman paremmalta. Tyhmä ohjaaja.

Jalat maahan

Aamulenkki meni ilman mitään ongelmaa. Puolen päivän aikaan käytiin lenkillä, ja sitten pysähdyttiin muutaman kymmenen metrin välein. Rinnetestissä ei selkä tai lonkat oireilleet, mutta tasaisella laitettiin pylly maahan, ja sitten ei liikuttu minnekään. Mikä ihme tässä nyt taas on...

Keskiviikkona ja torstaina koira oli jo saanut kohtuullisen pituiset lenkit, joten onkohan se ottanut itseensä niistä.

Ihanaa, treeniä!

Vihdoin pääsimme treenailemaan. Vuorossa oli pelastuskoirien ketteryyttä. Alle kunnon lämmittely, jotta lihakset olisivat vetreänä. Autossa päästiin kokeilemaan loimen pukemista ja riisumista treeniolosuhteissa. Kotona oltiin jo treenattu, ja koira ei nyt ollut moksiskaan vaatteesta. Kannatti harjoitella kotona, koska ensimmäisillä kerroilla koira oudoksui kummallista pukinetta. Tuntui hyvältä laittaa koiralle lämmintä päälle, kun lämpötila oli lähellä nollaa.

Rommi pääsi heti tulille. Harjoittelimme ensin pöytää. Rommi kiipesi pöydälle epäröimättä pienellä käsiohjauksella ja tutulla "kiipeä" käskyllä, joka on semmoinen hassuttelukäsky lenkillä. Se myös vahingossa tarjosi maahanmenoa pöydällä, kun nami tuli riittävän alhaalta. Kokeilin muutama kerta kiipeämistä ensin yhdeltä sivulta, sitten toiseltakin, kun näytti siltä, että viesti meni edes jonkun verran perille.

Tauon jälkeen kokeilimme merkkiä. Kun itsellä ei ollut vielä vahvaa mielikuvaa siitä, miten haluan sen koiralle opettaa, ei jutusta tullut kesää eikä talvea. Vein alustan merkin viereen, ja tottakai koira juoksee hakemaan sen luvan saatuaan. Saimme hyvän vinkin, että merkille kannattaa ottaa pysähtymisasennoksi seisominen, jos joskus vaikka tehdään tokoa evl:llään saakka. Niinpä kai, mutta ei siitä haittaakaan ole. Seisomisesta tai muusta pysähtymisestä ei ollut kuitenkaan oikein tietoakaan, joten tämä juttu saatiin kotitehtäväksi. Yhdelle viikolle siis seisominen, kaukokäskyt ja merkki, riittää hommia.

Rämisevä tynnyrilankku oli seuraava rasti. Imutin koiraa hitaasti namilla varmistaakseni, että se ei arastele ääntelevää ja liikkuvaa alustaa. Lankkuja pidettiin ensin stabiilina, mutta ne päästettiin vapaammin liikkumaan, kun homma meni ihan mukavasti. Kerran koiralla jäi takajalat lankut taakse maahan, kun vauhtia ei lähdössä ollut tarpeeksi. Näytti siltä, että se ei jaksanut ponnistaa paikoiltaan lankulle, joten selkä taisi oirehtia jälleen. Kerran se kuljetti takajalkojaan lankun sivussa. Taisi taas vain venytellä selkälihaksiaan, kun sitä on tehty edellisen viikon aikana monta kertaa.

Peltiputkella otin taas varman päälle. Ensin houkuttelin koiran putken läpi. Ekan kerran jälkeen otin putken agility-tyyliin, ja ne harvat kerrat, mitä Rommi on putkea tehnyt, näkyivät työskentelyssä. Se meni läpi nopeasti ja varmasti. En vielä ottanut lopussa vaadittavaa pysähtymistä rehellisesti sanoen siksi, että en muistanut, että sellainen sinne vaadittiin. Taas jäi mietittävää, miten sen opetan.

Näiden liikkeiden jälkeen autolle mennessä koira stoppasi hetkeksi kesken kävelyn. Stoppi oli lyhyt, mutta just sen verran, että hihna kiristyi. Sekin ilmaisi, että ehkäpä selkä vihloo edelleen.

Lopussa illan hämärryttyä teimme vielä asfaltilla ryhmätreenin. Kaikki viisi koiraa piiriin, ja jokainen kävi vuorotellen ilmoittautumassa ohjaajalle. Se meni meillä ihan siedettävästi aiempiin kertoihin verrattuna. Erityisesti ihmettelin sitä, että koira pysyi kontaktissa sen oman rimpsuni verran. Tällä kertaa taisi namimäärä olla riittävä. Vasta kun olimme lähdössä, koira kävi morjestamassa ohjaajaa. Teimme vielä kontaktipujottelun, jossa autoin seuraamista vahvasti namilla. Ihan lopuksi teimme harjoituksen, jossa lähestyimme ohjaajaa piirin keskustaan perusasennossa. Rommi katseli muita välillä niska pitkällä, mutta ei kuitenkaan lähtenyt paikaltaan. Hyvä, että näitä juttuja tehdään välillä.

Oli hienoa katsoa oman koiran motivaatiota tekemiseen, vaikka ei siinä ole ollut moitittavaa aikaisemminkaan.

Bilehile ja metsäkoira

Rommi pääsi viettämään lauantai-iltaa 10 aikuisen seurueeseen paikkaan, jossa se on tainnut käydä vain kerran aiemmin. Se kävi tutustumassa kaikkiin vieraisiin, mutta ei jäänyt vaatimaan liikaa rapsuttelua. Se loikoili paljon omissa oloissaan ja makoili rennon oloisesti, kun siihen ei kiinnitetty huomiota. Edes äänekäs keskustelu, naurun remahdukset ja iltaa kohti yltynyt lauleskelu eivät horjuttaneet koiraa. Kun koira tuli morjestamaan ihmisiä, se veti selälleen tarjoten masuaan rapsutettavaksi. Koira oli varmasti illan päätteeksi tosi väsynyt, mutta sillä ei mennyt hermo eikä se tullut levottomaksi. Mamma oli tosi ylpeä koirastaan, ja muiltakin vierailta tuli ylistäviä lausuntoja, mikä lämmitti entisestään.

Kun tänään lähdimme aamulenkille, alku meni hienosti. Läheltä juossut orava jätettiin rauhaan, mutta sorsat meinasivat olla liikaa. Törmäsimme polulla tuttuun koiraan, ja ajattelin, että antaa poikien juosta vähän aikaa vapaana. Siinä mentiin vähän aikaa nätisti leikkien. Kohta sen jälkeen, kun olimme lähteneet leikkipaikalta, Rommi seisahti samaan tapaan kuin se teki kipeänä ollessaan. Kiroilin siinä hetken itsekseni, että venähdyttikö koira sittenkin jotakin leikissä, ja siihen sattuu taas. Lähdin vähän jännittyneenä metsälenkille sen kanssa iltapäivällä. Nostin sen autoon, koska näytti siltä, että se ei taaskaan haluaisi hypätä. Minusta näytti, että koira kevensi oikeaa takatassuaan liikkeessä, ja koko takapää oli jotenkin turhan ilmava. Yhden kerran se jopa pissaili etutassuilleen, kun pissausasento oli niin kyyryssä. Reissu mentiin kuitenkin ihan kohtuudella, ja yksi jumppaliikekin tehtiin matkalla. Metsässä nuuskuteltiin sammalta toden teolla (toim. huom. sisäpiirivitsi edelliseltä illalta). Jatkoimme jumppaa vielä kotonakin, ja siinä ei näkynyt mitään outoa. Iltalenkillä mentiin taas reippaasti. Täytyy nyt vaan saada niin monta viikkoa levossa ollut koira vertymään kunnolla.

Elämä voittaa

Jihuu, pikatesti eturauhas- ja munaistulehduksen pissanäytekontrollista näytti hyvältä. Ei verta, ei tulehdusta, ei lieriösoluja, eikä mitään muutakaan sairauteen viittaavaa. Ph oli hyvä (6). Koiralla oli pissassaan taas runsaasti siittiöitä, mikä kuulemma haittaa tutkimusta. Näyte menee vielä viljelyyn, joten lopullinen tulos irtoaa huomenna. Viimeksihän tauti löytyi heti pikakatselmuksessa, joten siltä osin suunta on oikea.

Kävimme myös näyttämässä vihoittelevaa selkää eläinfysioterapeutilla, mikä oli varsin miellyttävä reissu. Katselmuksen ja käsittelyn jälkeen todettiin, että rintaranka oli jumissa ja yksi lannenikama hieman vinksallaan. Kuulemma koira "aukesi" kuitenkin käsittelyssä hyvin. Ulospäin se näkyi niin, että maatessaan ensin oikealla kyljellään, se aristi useita kohtia rangassa ja yritti pompata pystyyn kesken kaiken. Toista puolta käsitellessä se oli jo tottunut käsittelyyn ja rankakaan ei aristanut, joten koira rentoutui taikasormien hyväilyssä. Jatkoon saimme hyvät jumppaohjeet, ja nyt vahvistetaan koiran lihaksistoa pikkuhiljaa, jotta päästään hyvään kuosiin.

PS. Seuraavana päivänä selvisi, että pissanäyte oli viljelynkin jälkeen puhdas. Pitkä sairasloma on ohi. Sairaslomalla selvisi sekin, että vaikka edustin pelastuskoirien alkeiskurssilla koirakkoamme suurimmaksi osaksi yksin ilman koiraa, pääsemme jatkamaan harjoittelua nyt yhdessä jatkokurssilla.

Käytiin kuvissa

Elämä alkaa voittaa pikku hiljaa. Antibioottikuuri päättyi viikko sitten, mutta samaan aikaan aloitettiin tulehduskipulääle selkäoireiluun. Koira on nyt todellakin piristynyt lähes entiselleen, leikkii kovasti leluillaan ja koittaa vaatia aktiviteetteja kärräämällä tavaroitaan syliini. Ulkona on kuitenkin vielä liikuttu hillitysti. Lenkki hoitotädille otti vielä koville, ja perillä otettiin kunnon unet.

Tänään kontrolloitiin selkä eläinlääkärissä tunnustelemalla ja röntgenkuvaamalla. Tunnustelussa aristeltiin edelleen lanne-ristiluun aluetta ja takajalkojen venyttelyä taaksepäin. Rangan nikamarakenne on röntgenin perusteella normaali. Myös lonkkanivelet ovat terveet ja hyvärakenteiset. Johtopäätöksenä oli, että kyseessä on pehmytkudosvaiva tai lihasten toimintahäiriö. Tarvitaan siis kuntoutusta ja jumppaa.

Kyllä se tästä!

Hirvikärpäsiä

Lähdimme tutkailemaan koiran vointia metsälenkille. Emme ole aikoihin päässeet kunnon lenkille, kun koiran on käsketty olemaan levossa, ja siitä ei olisi lenkille ollutkaan. Eilen se oli kuitenkin aika pirteän oloinen, joten lähdimme metsään lähes kesäisessä säässä. Katsoin tarkkaan poitsun liikkumista, mutta siinä ei näkynyt mitään erikoista. Se liikkui reippaasti ja pomppi pitkin mättäitä. Löysimme kauniin lammen, jossa piti käydä pulahtamassa. Vastapainoksi piti käydä hajustumassa metsän eläinten jätöksissä ja kieriä niissä selällään. Poitsu totteli metsässä luoksetuloja hienosti, ja löysi minut heti, kun koitin mennä siltä piiloon.

Jouduimme ylittämään 3,8 km reitillämme hakkuuaukeitakin, ja muutenkin reitti oli aika raskas. Loppumatkan kuljimme metsäautotietä hihnassa loppuverrytellen. Vähän ennen autoa se laittoi liinat kiinni, joten ilmeisesti lenkki oli raskas koirallekin. Muuten se kyllä piristi kumpaakin.

Kotona odotti pesu ja kuivaus. Koiraa pestessä tuli tunne, että sen selän lihaksisto oli aika jumissa. Kuivauksen jälkeen turkki piti kammata hirvikärpästen varalta. Itse poimin kävelyllä noita inhottavia olioita hiuksistani kymmeniä, joten oli syytä tarkastaa koirankin turkki. Niitä löytyi vain kaksi, mutta illalla pitää tehdä vielä toinen tarkastuskierros.

PS: Illan hirvikärpästarkastuksessa löytyi yli kymmenen yksilöä. Yäk.

Diagnoosi: Lonkkien ja takaselän aristus

Antibioottikuuri eturauhas/munuaistulehdukseen on ohi tänään. Viimeinenkään viikko ei ole kuitenkaan tuonut parannusta selvimpään oireeseen eli pysähtelyyn ja seisoskeluun lenkillä. Niinpä menimme uudelleen lääkäriin, vaikka tulehduskontrolli on vasta parin viikon päästä kuurin loppumisesta.

Rommilta tutkittiin kroppaa ja tunnusteltiin kaikki nikamat. Rommi ei aristanut eturauhasen tunnustelua, mutta takaselän ja lonkkien tunnustelu oli eri juttu. Yhdestä takaselän nikamasta ja lonkista tuli selvä reaktio, kun taas muista nikamaväleistä tai polvista ei poitsu ollut moksiskaan. Lääkkeeksi tuli tulehduskipulääkettä pariksi viikoksi. Viemme poitsun ilmeisesti myös kuviin ennen kuin se ehtii täyttää vuoden. Onhan se niin kuvauksellinen...

Lauantaisattumia

Olisiko parempaa tiedossa, kun uskaltaudumme jo koissun kanssa ihmisten ilmoille. Torstaina kävimme autolla jopa treenikentän laidalla saakka, joka tuntui kaiken tämän lepäilyn jälkeen suureltakin saavutukselta. Käppäilimme pimeässä syysillassa viitisen minuuttia, ja olo oli (minulla) kuin olisi maratonin tehnyt. Illalla katsottiin koiraa suurennuslasilla, oliko "treeni" liian raskas, mutta eipä tuo eronnut muiden päivien löhöilystä millään tavalla. Koira on edelleen ollut kovin väsynyt ja stoppailee lenkillä, mutta ehkä me ollaan kuitenkin voiton puolella. Näin ainakin sopii toivoa.

Tänään lähdimme raskaampaan harjoitukseen, kun kävimme kruisailemassa jo ehtoopuoleensa ehtineessä koiranäyttelyssä. Aussit olivat jo esiintyneet, mutta kehissä oli paljon muita kauniita paimenia. Rommi on ollut viime aikoina kovasti levoton, kun muita koiria on tullut vastaan, mutta näyttelyn lähettyvillä se rauhoittui kuitenkin suhteellisen hyvin. Vastaavia harjoituksia tarvitaan kuitenkin lisää. Kaikki on kuitenkin kiinni siitä, miten koira paranee. Antibioottikuuri kestää vielä viikon, ja kontrolliin on kolme viikkoa.

Paranee, ei parane, paranee...

Antibioottikuuria eturauhas- ja munuaisvaivaan on syöty jo puolitoista viikkoa. Muutamassa päivässä koira selvästi rentoutui kotona, alkoi leikkiä enemmän ja venytellä itseään reilummin. Paraneminen tapahtui nopeasti, kun taas paheneminen oli tapahtunut pikku hiljaa huomaamatta pitkän ajan kuluessa. Ulkona eteneminen on kuitenkin edelleen välillä hidasta, kun koira jää seisoskelemaan tai istumaan lyhyelläkin lenkillä. Kävely on välillä vaikeaa, vaikka koira ei millään tavalla osoita, että siihen sattuisi. Voihan olla, että se on vain alkanut osoittaa mieltään ja seisoskelee omia aikojaan. Yleensä matkaa jatketaan normaalisti muutaman minuutin jälkeen, mutta toisinaan pysähdykset tuntuvat loputtomilta. Edes lähellä kulkeva koira ei saa sitä liikkumaan, vaan koira istuu ihan rauhallisen oloisena paikoillaan löysässä remmissä. Mystistä.

Välillä tuntuu, että koiralla on energiaa enemmän kuin mitä sisätiloihin mahtuu. Kaksi kertaa on tehty korttelia pidempi lenkki, mutta molemmilla kerroilla on tullut takapakkia, ja koira on ollut selvästi kipeämpi niiden jälkeen. Olemme sitten pitäneet pikkukivaa sisällä, ja tehneet pieniä aivojumppajuttuja koiran voinnin mukaan. Nytkin se tuossa touhuaa pehmolelunsa kanssa, joka on taatusti jo tapettu, suolistettu ja osin jo syötykin. Eilen koira jäi hetkeksi yksin, ja nyki aiemmin pelatun pelin pöydältä lattialle, vaikka se ei koskaan muute koske pöydällä oleviin tavaroihin. Eilen se vain päätti ilmeisesti ryhtyä pelaamaan peliä yksinään.

Diagnoosi: Tulehdus poikineen

Joskus on vaan tunne, että kaikki ei ole kohdallaan. Nyt kun katsoo aikaa taaksepäin, niin moni asia sai selityksen, kun eilen vietiin poitsun pissanäyte eläinlääkäriin. Saimme kehoituksen tulla tänään verikokeisiin ja ultraan, ja tutkimuksissa löytyi sekä eturauhas- että munuaistulehdus. Ilmeisesti eturauhastulehdus on tullut ensin, josta on seurannut munuaistulehdus. Toisaalta kumpikaan ei näkynyt suoraan pissa- tai verikokeista, joten hyvä, että ultrattiin. Ehkäpä viime viikon oksentelu (yhtenä päivänä) ja seisoskelu kesken lenkin olivat oireita kipuilusta. Koirahan ei ole ollut sairaan oloinen, vaan leikkinyt ja touhunnut kuten normaalistikin, mutta rivien välistä on voinut lukea, että joku ei ole niinkuin pitäisi.

Hoidoksi tuli hormonipistos ja neljän viikon antibioottikuuri. Antibiootti heikentää kuulemma hajuaistia, joten nenätyöskentelyä vaativat lajit ovat tauolla. Samoin rankat treenit ja lenkit. Nyt on vaan katsottava päivä kerrallaan, mihin suuntaan tästä mennään. Kontrolli on kuuden viikon päästä, joten ihan vielä ei ole edes tajunnut, kuinka pitkästä ajasta on oikeasti kyse. Syksy kuluu nyt joka tapauksessa hieman toisin kuin on suunniteltu. Sen siitä saa, kun olin juuri eilen mennyt ääneen lausumaan tavoitteita ensi vuodelle.

Kolme pistoa sateessa

Juhuu, vihdoin sadetreeni haussa! Meillä on ollut hieman yksitoikkoiset kelit hakutreeneissä, kun on ollut jatkuvasti aurinkoista ja upeaa. Tällä kertaa tihuutti vettä, mutta muuten oli tyyntä ja lämmintä.

Nokian yläalueelle mentiin vauhdilla. Alussa yritettiin hallintaa hieman huonolla menestyksellä. Rommi halusi jo mennä ja ei olisi millään malttanut seurata sivulla kohti lähetyspaikkaa. Metri mentiin imuttamalla siellä täällä, mutta sitten taas "karattiin". Mutta kun ei annettu periksi, niin jotenkin pääsimme ekan piston lähetykseen.

Alue oli tallattu kaistoihin. Ensin oli maalimies takana valmiina vasemmalla. Rommi tuli kyllä sivulle, mutta ennakoi lähetystä ja karkasi. Kiljaisin perään, mutta peräkarvat menivät jo liian kaukana. Takaa tuli ohjetta, että anna mennä. Maalimies saatteli takaisin keskilinjalle. Maalimiehellä oli hanskat, joten piti kysymäni treenin jälkeen eikö Rommi syö nätisti kädestä, kuten minulta tekee, mutta unohdin.

Toiselle pistolle koitettiin taas edetä hallitusti, mutta tulokset eivät olleet hemaisevia. Lähetys oli jo parempi, kun Rommi lähti lyhyelle pistolle. Menin perään, ja maalimies palkkasi ensin ruualla, sitten heitti vielä pallon. Rommi ei paljoa perustanut pallosta, kun heitin sitä kokeeksi pari kertaa.

Viimeisellä pistolla Rommi meinasi karata, mutta ehdin kiljaista ajoissa kimeästi sivulle (ei mikään tavallinen äänenpaino). Kai koira hämmästyi outoa äännähdystä, kun tuli takaisin, ja lähti sitten luvan kanssa komeasti. Maalimies saatteli pois.

Kaistatreeniä pitää tehdä toistekin. Hallintatreeniä pitää tehdä vielä noin tuhat kertaa. Koira kestää kyllä kovemmankin palautteen karkailuista ja vastaavista tempoiluista, kun intoa hommiin näyttää riittävän muutenkin.

Jälkeä, hanskoja ja vähän muurahaisiakin

Treenasimme jälleen Vehmaisissa kauniissa kesäsäässä, vaikka mennään jo pitkällä elokuussa. Mittari näytti pariakymmentä. Keskustelimme ohjaajan kanssa aluksi siitä, millainen jälki tehdään. Minä olin ajatellut jatkaa edellispäivänä löydettyä hyvää linjaa (verilättyä joka askeleelle, kaarteita, loppupalkka), kun taas ohjaaja ehdotti reippaampaa kokeilua: ei makupaloja ja pari esinettä. Teimme sitten kompromissin ja laitoimme jäljelle sekä makupalat että esineet.

Ohjaaja teki jäljen, joten minä en tiennyt, missä se menee. Meille osoitettiin lähtöpaikka, josta taisin jo heti perusasennon jälkeen ohjata koiraa vikasuuntaan. Mutta koira korjasi itse tilanteen, ja minä seurasin perässä. Alku oli minusta ihan hyvää jäljestämistä. Vauhdin puolesta etenimme sen verran rauhallisesti, että liina saatiin löysälle ja minäkin ehdin miettiä jalkojeni verkkaista asettelua. Jälki teki kaarroksen ja jonkun matkan päässä näin hanskan. Koira merkkasi sen reippaasti ja otti sen myös suuhun. Koska esineet ovat meille hieman haastavia, koira sai palkaksi retuuttamista ja vuolasta kehumista.

Valmistauduin jälleen etenemiseen ja ilmeisesti annoin vanhasta tottumuksesta jälki-käskyn. Koira lähti vauhdilla eteenpäin ja en ollut aivan varma, edetäänkö sinne, mihin piti. Vauhti oli myös minusta liian kova, joten taisipa kierroksia tuli liikaa palkkauksessa. Jonkunlaisen kimurantin kaarroksen jälkeen näin kuitenkin toisen hanskan, jonka koira tosin ohitti ilman huomattavaa reaktiota. Pysäytin etenemisen ja leikimme hanskalla. Koira lähti etenemään jälleen, mutta sitten kuulin huudon, että jälki jo loppui ja koira etenee jo poistumisreitillä. Jäljen löytämisessä ja sen seuraamisessa ei siis ollut suurempaa ongelmaa.

Palautteenannossa koira sai vielä nauttia pienen purkin omaa ruokaansa. Kun poistuimme kohti autoa, koira vaikutti väsyneeltä, mutta onnelliselta. Treenin jälkeen mielentila ainakin näytti toivotulta.

Taikaa jälkeen

Jälkitreeniin löytyi ilmeisesti ja toivottavasti oikea lääke, kun nakkien ja puolipehmeiden makupalojen jälkeen jäljelle otettiin vanha kunnon verilätty. Siinä on taikaa!

Lämpoisessä kelissä (+20 astetta) laitettiin kotinurmelle n. 35 metrin jälki. Tuulta ei ollut juuri ollenkaan. Edellisyönä ja aamulla oli satanut, joten kosteuttakin varmaan löytyi jonkin verran. Askel oli edelleen sellaista lyhyenläntää. Jälki oli "ällän" mallinen, ja kulma melko loiva. Jälki vanheni puolisen tuntia.

Menimme jäljelle vapaana, mutta hallitusti, ja Rommi vaikutti rennolta. Otin perusasennon n. metrin päässä jäljen päästä ja kontaktin jälkeen kehotin Rommin jäljelle. Ensin hypähdettiin pari metriä eteenpäin nenä maassa (mentiin parin lättypalan ohi), mutta sitten lätty imi poikaa mukaansa pala kerrallaan. Heti ensimmäisestä makupalasta saatiin tällä kertaa liina löysälle. Nyt mentiin rauhassa pitkin jälkeä yhtä kanittamista lukuunottamatta (kroppa poikittain). Kepo seurasi jonkin matkan päässä perässä ja kertoi, että noin joka kolmas makupala jäi maahan. Muut poimittiin parempiin suihin. Yhtä makupalaa nosteltiin pariin kertaan varovasti - olikohan joku muukin haukannut siitä. Kulma mentiin jostain syystä vauhdilla, ja siihen jäi rypäs herkkujakin. Se oli ainoa hetki, kun liina kiristyi. Muuten sain talsia sen perässä rauhassa. Olipa kiva antaa loppupalkka ja kiittää koiraa tosissaan hyvin tehdystä työstä. Viime jäljillä on täytynyt vähän tsempata itseään kehumiseen ja palkkaukseen. Pari tällaista jälkeä vielä, niin usko hommaan on palannut.

Onneksi jälki meni hyvin, sillä muuten viikonloppuna on ollut mitä ihmeellisimpiä juonittelujuttuja. Varmaan viikon verran Rommi on alkanut väistellä paikkaa, jossa aina haukkuu koira. Se alkoi painaa pyllynsä penkkiin ennen ko. paikkaa ja kieltäytyi etenemisestä. Ei auta hyvä eikä paha. Sitten alettiin istuskella jo ennen ko. paikkaa sitten sitä alkoi tapahtua missä vaan. Poitsu testaa meitä molempia nyt täpöillä, koska eteneminen näyttää maistuvan, jos on luvassa makupala (jota se ei tosin noissa tilanteissa saa). Ei siis taida olla mistään kiputilasta kyse. Toisaalta viikonloppuna on saatu kokea ihan hienoja onnistumisiakin, kun kävimme mm. näyttelyssä kiertelemässä ihmisten ja koirien seassa. Loppujen lopuksi sielläkin rentouduttiin, vaikka sielläkin muut koirat olivat se suurin haaste, kun olisi joka ikistä pitänyt päästä moikkaamaan.

Jälki helpottaa hieman

Tänään samalle nurmelle kuin viimeksi vankasti myötätuuleen syntyi noin 35 metrin jälki. Matkalla oli neljä enemmän tai vähemmän jyrkkää kurvia, joista kaksi oli ihan 90 asteisia. Jäljellä oli edelleen lähes joka askeleella makupala, kuten meitä on ohjeistettu. Sää oli aurinkoinen ja lämmin ja ajoimme jäljen illan edellä. Aurinko porotti kuitenkin kuivalle nurmelle edelleen, ja päätin ajaa jäljen noin 10 minuutin päästä tekemisestä.

Vein Rommin jäljen alkuun ja sanoin "jälki". Minusta tuntuu paremmalta nyt opettaa jäljen nostaminen erikseen, kun hommaan saadaan takaisin se rauhallisempi moodi, joka on meiltä ollut nyt hukassa. Rommi lähti imuttamaan jälkeä voimakkaasti ja nykäisi muutaman metrin eteenpäin lähes yhdellä loikalla. Sitten se pysähtyi syömään nenän kohdalle sattunutta makupalaa, tyypillisesti sivuittain jälkeen nähden (nenä namissa, mutta kroppa jo menossa?). Sen jälkeen edettiin pitkän matkaa ripeästi eteenpäin siten, että koira liikkui pari mittaansa eteenpäin, pysähtyi syömään yhden makupalan ja taas mentiin. Niin mentiin pitkän matkaa. Muutamassa kohdassa saatiin liinakin löysemmälle.

Ensimmäisen 10 metrin jälkeen edettiin jo lähes koko ajan jäljen suuntaisesti. Seuraava 90 asteen kurvi oli hetken hukassa, mutta se haki takaisin jäljelle itsenäisesti. Myös seuraava kurvi löytyi hyvin. Pitkällä suoralla oli ajoittain ihan hyvääkin etenemistä, mutta liina piti pitää edelleen mielestäni liian kireällä. Nenääkin piti pari kertaa tuhautella ja nenätyöskentely alkoi myös kuulua paremmin. Toinen ysikymppinen meni ihan nappiin. Loppupalkka oli kurvista 10 metrin päässä. Kurvin jälkeen maltettiin vielä haistella kunnolla puoleen väliin asti, mutta sitten bongattiin purkki ja viiletettiin viimeiset 5 metriä tuulen lailla.

Huh, joka tapauksessa hieman helpotti, kun homma on ollut nyt tosi takkuista. Onneksi muut viikon treenit ovat menneet tosi hyvin, että ei ole ihan epätoivoinen olo.

Äitiysloman sijaisuus päättyy onnellisesti

Vielä kerran Rommi oli sijaistamassa Rimma-mammaa agi-treeneissä. Menimme alkuun kepit, ja annoin vähemmän avuja liikkeessä kuin aiemmin. Koiralla oli liike kuitenkin muistissa, koska se meni välit todella hienosti. Lopussa oli pakko kysyä muulta porukalta, että näittekö. Olivat kuulemma ehtineet nähdä, ja otettiin vielä toinen kerta kiellon päälle, joka sekin meni yhtä hyvin. Mahtavaa!

Sitten lähdimme kolmen hypyn sarjaan. Aluksi yritin jättää koiraa istumaan ja odottamaan. Emme kuitenkaan ole treenanneet paikallaoloja ulkona häiriössä riittävästi, joten en luota koiraan siinä kohtaa. Sehän tietysti näkyy, ja epävarmuudestani koira nousee kuitenkin ylös. Otettiin apuohjaajat kehiin, jotka pitävät koiraa. Toinen apuri menee sarjan päähän ja palkkaa koiran päässä. Pari kertaa mentiin näin. Sitten apuri jää pelkäksi haamuksi, ja minä palkkasin. Kerran vielä ilman haamuakin ja koira eteni kuin rasvattu salama kolmen esteen yli vilkuilematta mun suuntaan tai lopettamatta liikettä kesken. Hieno poika! Vielä kerran mentiin palkinnoksi putkeen ja sitten autoon.

Rimma voisi olla useamminkin äippälomalla, niin me saataisiin kivaa treeniä. ;-) Laji tuntui monella tapaa meille hyvältä, joten jatkamme sitä varmasti toistekin tavalla tai toisella.

Jälleen vaikea jälkitreeni

Illalla väännettiin tuulisessa säässä kotinurmelle 50 metrin jälki. Edelleen jäljeltä löytyi makupala lähes joka askeleelta. Halusin saada jälkeen pituutta, mutta ekalla pätkällä oli harmillisesti sivutuulta. Tämä tuli selvästi ilmi, kun lähdettiin liikkeelle. Poitsu painoi monta metriä jäljeltä sivussa ja lisäksi bongasi samasta suunnasta himotut puusta pudonneet omenat, jotka eivät helpottaneet jo ennestäänkin vaikeaa juttua lainkaan.

Ensimmäinen puolikas mentiin aivan hukassa. Kun käännyimme enemmän myötätuuleen, homma parani hieman, mutta en menisi vielä hommalla kehumaan.

Jäljellä toimiminen on sinänsä hämmästyttävää, kun ennen varsinaista jälkeä mennään kyllä nenä ihan maassa, kun valjaat ja rensselit on laitettu päälle. Sitten homma hukkuu johonkin avaruuteen. No, täytyy vaan treenailla ja hakea oikeaa tapaa meille edetä nyt eteenpäin.

Satunnaisia harjoituksia

Eilisen oksentelun jälkeen on seurattu silmä kovana oireileeko koira, mutta lievää väsymystä lukuunottamatta kaikki tuntuu olevan kohdallaan. Vasta iltaruualla päästiin normaalirytmiin, sillä päivän mittaan annettiin pieniä annoksia omaa ruokaa. Päivän tottistreeni sopeutettiin kuitenkin tilanteeseen.

Paikka oli uusi. Alkuun harjoittelimme treenikaverin avustuksella hyppimättä tervehtimistä. Toiseksi yritettiin opetella ihan vaan seisoskelua, mutta siinähän tuli poitsun aika pitkäksi ja ensin yritettiin revitellä remmillä. Kun sitä ei sallittu, alettiin pyöritellä kiveä. Huh hei, rauhoittumista pitää alkaa harjoitella.

Sitten pitämisharjoituksia noutoa varten naksutellen. Muutama oikein hyväkin pito saatiin mukaan, mutta parempikin olisi voinut olla. Toisessa satsissa tehtiin ensin odottelua. Koira kiinni pylvääseen ja minä kävelin kauemmas selkä koiraan päin. Koira kuulemma nousi ensin seisomaan, mutta kun palasi istumaan, käännyin palkkaamaan. Lopuksi reviteltiin kaverin koiran pallolla, joka oli niin paljon parempi kuin oma. Taitaa tulla taas rahanmenoa...

Hämmentävä jälkitreeni

Oli kiva lähteä uuden porukan kanssa jälkitreeniin Vehmaisiin. Kyse oli Pirkanmaan Pelastuskoirien treenistä, johon ajeltiin Vehmaisiin nurmikentälle. Ilmakin oli aurinkoinen ja suhteellisen lämmin, yli 15 astetta.

Kävimme ensin läpi välineitä ja perusteita. Sitten pääsimme asiaan. Lähdin tekemään Rommin jälkeä kauemmas nurmikentälle. Tallasin loivasti kiemurtelevan jäljen myötätuuleen nurmikentälle, jossa oli runsaasti lokkien sulkia. Laitoin kokeeksi paljon liotettua nakkia. Linnut taisivat ilmestyä jäljelle heti, kun hävisimme riittävän kauas. Ohjaaja kertoi hyvistä nameista, jotka eivät kiinnosta luonnoneläviä niin paljon. Tosiaankin, sehän oli tuttua kamaa, mutta en ole muistanut hankkia niitä Rommille lainkaan. Täytyykin ottaa taas niitä tällekin koiralle.

Kun lähdimme jälkeä kohti, poitsu oli aika levoton. Nostimme jäljen lennosta ja poitsu lähti etenemään oikeaan suuntaan ripeästi. Tai vähän liiankin ripeästi. Vaikka Rommilla on ollut tapana mennä lujaa, niin ei se niin lujaa sentään normaalisti vedä. Ohjaaja kehotti askeltamaan hitaasti perässä, mutta kiihkeä meno vain jatkui. Syykin selvisi, sillä kohta koira astui jäljeltä sivuun ja oksensi. Ööö. Olin tosi ihmeissäni, koska se ei juuri koskaan oksenna. Rommi nosti urheasti jäljen uudelleen, mutta oksensi vielä tyhjää mahaansa kaksi kertaa. Keskeytimme jäljen (joka olisi pitänyt älytä tehdä heti), ja hain sille loppupalkan kannustukseksi. Se pysyi sisällä, mutta palatessakin poitsu oli levoton. Olin vähentänyt jo muutenkin pienestä aamuruoasta jonkin verran, mutta se ei tosiaankaan tainnut ollut hyvä ajatus, koska koira oli joko liian nälkäinen tai sitten joku muu oli vialla.

Kotiin tultuamme Rommi pääsi taas kakkalenkille ja kakkasi pian. Samat asiat oltiin hoidettu tosin juuri ennen treeniäkin. Sen jälkeen koira sai iltaruoan, mutta sekin tuli kokonaan ylös kahdella yökkäyksellä. Laitoimme hetken päästä vähän eläinlääkäristä ostamaamme kosteaa energiaruokaa kippoon. Se pysyi sentään sisällä ja heti kun masu asettui, koira urvahti uneen.

Tästä jälkikerrasta tuli sitten tämmöinen.

Kaasua!

Hakualue oli tällä kertaa uusi ja tuntematon. Harjoittelimme etsintää, ja päätin riskillä ottaa avut mukaan vain tarpeen mukaan. Lähetin koiran ensin oikealle ja se painoi kai innoissaan maalimiehestä ohi 60 metriä, kunnes veti liinat kiinni ja palasi yhtä pikaisesti takaisin suoraan maalimiehelle. Vasemmalla maalimies oli myös syvällä, mutta löytyi toisella lähetyksellä. Ensimmäisellä tehtiin aika laaja kaari oikealle ja meinattiin ylittää keskilinjakin. Kutsulla sieltä tultiin kuitenkin kiltisti takaisin ja lähdettiin osoitettuun suuntaan. Sitten löytyi. Kolmannelle koira meni taas hyvin. Neljäskin sujui samanlaisella rutiinilla. Koira oli pitkistä pistoista, uudesta radasta ja neljästä valmiista maalimiehestä ilman apuja aika puhki. Pallokaan ei enää jaksanut kiinnostaa.

Olin vaihteeksi hyvin tyytyväinen treeniin. Keskilinjakäyttäytyminenkin oli korrektia ekan piston jälkeen (siihen saakka käytettiin nelivetotekniikkaa ja korvat olivat hukasssa). Treenin jälkeen keskustelimme ilmaisuistakin. Oli puhetta, että haukku voisi vaikka irrotakin ilman suurempia puristeluja.

Agiliitää...

Torstai-illan hämärään oli taas kokoontunut joukko agiliitäjiä. Kun Rommi pääsi radalle, otimme ensin yksittäisiä hyppyjä, hop! Kun tämä sujui, otimme pari hyppyä peräkkäin, hop, hop! Ja kun tämäkin sujui, otimme putkea yksinään. Putki oli hieman vasemmalle ässä-mutkalla, joten se oli vaikea erityisesti, kun koira oli vasemmalla puolella. Koitimme yhdistää hyppyä ja putkea, mutta siinä tulikin tenkkapoo. Lopulta kuitenkin ainakin jonkinlainen yhdistelmä onnistui. Täytyy tarkistaa videolta, miten se oikein meni. Isäntä ilmestyi nimittäin kentälle ja otti todistusaineistoa siitä, että koira on ainakin joskus ollut agilitykentällä. Minusta treenitapa oli kuitenkin hyvä, koska siinä varmistetaan, että koira osaa osaset kunnolla ja edetään yhdistelmiin vasta sitten. Toiseksi kierrokseksi tehtiin kepit ja varmistuin siitä, että koira muistaa jo esteen. Sen verran sukkelasti se pujotteli avustetusti tikkurivistä. Poistuimme kentältä nopeassa yhteisessä ilotteluravissa. Palkinnoksi hyvästä työskentelystä poitsu pääsi vielä lopussa kentälle neljän naisen kanssa, kun purimme esteitä. Yhdellä tytöistä oli jopa juoksu, mutta ei tuo vauva vielä näyttänyt mitään ymmärtävän.

Tiistaitottis

Tänään tiistaitottiksessa alkuun sivulletuloharjoituksia, taas. Olemme yrittäneet korjata vinoa perusasentoa, joka on parantunutkin. Paikkakin on kuulemma hinasen liian edessä. Tänään kun oli apua naksuttelussa ja ylimääräinen silmäpari katsomassa treeniä (kiitos!), varmistuin siitä, että molemmat virheet johtuvat liiallisesta yksin treenaamisesta. Vikapaikka on nimittäin se, mistä vielä itse näen, mitä koira tekee. Kun paikka korjataan oikeaksi, jää koira rintavarustukseni taakse piiloon. Seuraamisissa luonnollisesti oli mukana edellä mainitusta virheestä johtuva takaa avautuminen, koska koira etsii taas paikan, josta näkee naamani ja päinvastoin. Vinoa kulkemista korjattiin kaarroksella vasemmalle.

Otettiin vielä muutama istu-maahan-kaukokäskyharjoittelu. Kun mukana oli apuri, saatoin vain keskittyä käskyihin. Jostain syystä näin ei koira odottanut tueksi käsiapuja, kuten olin luullut. Positiivinen yllätys siis. Asennonvaihtoja ei nyt kauheasti mietitty ja paikkakin pysyi hyvin. Tämä on Rommille jotenkin luontainen liike.

Tauon jälkeen tehtiin myös noudon esiharjoitteluna pitämistä. Muutama kerta (erityisesti viimeinen) saatiin pari sekunttia kestävä pitokin. Koira pääsi myös ottamaan ensikontaktia kapulaan, kun treenikaveri härnäsi sitä kapulalla mukavasti. Eihän sillä koiralla ole mitään sen kantamista vastaan - koko ongelma on mun korvien välissä.

Tänään saatiin ilahduttava viesti Pirkanmaan Pelastuskoirilta. Pääsemme mukaan alkeiskurssille, joten Rommin kanssa on luvassa viiden viikon intensiivikurssi myös sillä saralla. Kohti uusia seikkailuja!

Pelastuskoirayhdistyksen testiradalla

Pelastuskoirayhdistys piti alkeiskurssinsa karsinnan raunioradalla, ja me ängettiin tietysti mukaan, kun kokemuksesta tiedän, että päivä on todella antoisa. Monipuolisella radalla testattiin koirakoitten ominaisuuksia. Testin tilanteet ovat aina niin erilaisia kuin mitä arkielämässä tai muissa treeneissä saa aikaiseksi. Opin taas päivässä koirastani enemmän kuin olisin osannut arvata. Olin ihan tyytyväinen sekä eri osa-alueisiin että koiran käytökseen testien välissä, kun odottelua eri rastien välillä oli jonkin verran. Päivä sujui hienossa kesäkelissä mukavasti mm. muiden aussieihmisten kanssa jutellessa ja kuulumisia vaihdellen.

Kuuma kostea hikinen haku

Hakutreeni pitkästä aikaa (melkein kuukauden tauko) oli kuuma, kostea ja hikinen. Matkaan lähtiessä oli 23 astetta lämmintä.

Tarkoituksena oli kokeilla paria uutta juttua, mutta kuten usein, sotkeuduin sukkiini ja liian monien yksityiskohtien hieromiseen. Ensin maalimies meni valmiiksi ja kävimme bongaamassa sen avopiilon ovelta yhdessä Rommin kanssa yhdessä. Sitten tämä idiootti ottaa ja lähettää koiran ihan vika suuntaan vinon sivulletulon seurauksena. Toinen etukulma oli tehtiin koputuksena ja tuttuna saattona keskilinjalle. Kolmas maalimies oli metallihäkissä todella lähellä keskilinjaa. Menin hakemaan koiran maalimieheltä, otin koiran sivulle ja siirryin sitten jokseenkin vaivalloisesti viimeiseen lähetykseen. Viimeinen vieras maalimies oli noin 25 metrissä ja saattoi taas koiran takaisin. Koira toimi ihan hyvin, mutta itseä harmitti, kun en saanut toteutettua suunnitelmaani, vaan kuulemma tahkoan liikaa lähetyksen sivulletuloa. No, ensi kerralla taas parannellaan...

Vauhdikas mökkijälki

Paahteinen iltapäivä mökillä ja Rommi pääsi ajamaan tuoretta jälkeä nurmella. En olisi vielä ajanut koko jälkeä, mutta piti ehtiä saunomaan. Koko runsaan 50 metrin jälki vedettiin vauhdilla alusta loppuun. Haju oli ilmeisesti osin vielä ilmassa noin metri jäljeltä sivussa. Silti mentiin nenä ihmeen hyvin maassa. Matkalla oli muutama nakinpala, ja niitä pysähdyttiin toki välillä etsimään. Jatkoon lähdettiin kuitenkin itsenäisesti ja nopeasti. Kerran pari olin jo aikeissa muistuttaa, mitä ollaan tekemässä, mutta en koskaan ehtinyt korjaukseen, kun jo taas mentiin. Jatkossa pitää jälkiä selvästi vanhentaa ja miettiä muitakin keinoja vauhdin hillitsimiseen intoa vähentämättä.

Marjat, nam!

Olimme isännän kanssa viikon reissussa, ja poika oli hoitotädillä sen aikaa. Hieman taisi näkyä muutos ja murkkuikä Rommin käytöksessä sinä aikana, sillä meille raportoitiin remmiin hyppimisestä. Muuten oli kai mennyt normaaliin tapaan. Yhden hauskan uuden jutunkin poitsu oli keksinyt poissaollessamme, mikä tuli ilmi, kun kuljin sen kanssa rantapolulla. Yhtäkkiä se pomppasi polun laitaan, mutta jämähti sitten niille sijoilleen, mutta suu kävi. Luulin ensin, että heinikossa meni joku hiiren tapainen, mutta sitten huomasin, että kuono ei ollutkaan maassa. Rommi söi pensaasta villejä vattuja. Kotipihassamme se teki samaa viinimarjoille ja karviaisille. Olemme siis saaneet marjanpoiminta-automaatin.

Tänään kävimme sosiaalistamisreissulla Pyynikin näkötornilla ja Keskustorin ympäristössä. Näkötornilla joimme munkkikahvit, ja poitsu sai luvan odottaa rauhassa sen aikaa. Lähistön pulua piti seurata tarkkaavaisesti, mutta muuten jaksettiin istuskellä pöydän vieressä nätisti. Sitten vielä kävelyreissu keskustaan ja koskenrantaan. Väkeä oli runsaasti liikkeellä, kun oli kaunis ja aurinkoinen päivä. Päivän treenit jäävät muuten väliin, kun ohjaaja on hieman flunssainen.

Kärppänä paikalla

Sateessa kahden hakukaverin kanssa treenasimme tottista. Ensimmäiseen satsiin otettiin taas peruasioiden hiontaa. Perusasennot olivat suurimmaksi osaksi kohdallaan. Seuraamisessa otettiin taas käsi apuun, kun muuten mentiin vinossa, liian edessä tai kaukana. Sitten saatiin muutama onnistunut askellus. Satsin loppuun vielä pari toko-hyppyä. Sitten koitettiin taas leikkiä. Kerran saatiin onnistumaan tuonti ja uusintataistelu, mutta muuten olimme eri aaltopituksilla siitä, mitä leikissä pitäisi tapahtua, vaikka apuna oli kaksi samanlaista lelua.

Toisella satsilla teimme istumista ja maahanmenoja leikitellen. Koira sai vapautuksesta napata heitetyn makupalan suuhunsa. Kerran ehdin hädin tuskin ihmetellä, että en minä namia tuohon suuntaan heittänyt, kun tajusin, että kentän poikki painaa kärppä ja meidän poika kärppänä perässä. Hirveä huutaminen esti sen, että koira olisi työntänyt kuononsa pikkuiseen ruskean pedon kitaan. Sitten mentiin kärppätanssia kohti kentän laitaa. Kärppä sihisi (!?) Rommille ja näytti pitkät hampaansa. Onneksi Rommi tajusi välttää niitä, mutta poiskaan en koiraa pedon luota saanut. Kärppä painoi kentän reunassa kiven koloon, ja koira työnsi kuonoaan perään. Vasta sitten sain pannan käden ulottuville ja palasimme kentälle. Vielä kerta piti karata kentän laitaan ja loppu treeni olikin tietty pilalla.

Mökkitouhuja

Irrottelimme kolmen päivän mökkireissulla, missä koettiin taas paljon uusia asioita. Ensimmäinen päivä jaksettiin touhuta aamusta iltaan, mutta toisena päivänä piti poika laittaa välillä jo päiväunille. Mökillä oli paljon uusia ihmisiä, joiden syliin piti peruutella ja tarjota niskaa rapsutettavaksi. Rannasta loittonevaa soutuvenettä jäätiin katsomaan melko rauhallisesti, samoin kuin vesihiihtäjiä. Uimaankin pääsi, kun nuoriso viitsi kahlata kylmään (+19) veteen ja vei noudettavaksi röhnö-possua, jota haettiin nyt kohtuu kaukaakin. Yöt nukuttiin ihan samassa paikassa, mihin oli pää illalla kallistettu.

Odottelimme ihanteellista jälkikeliä, mutta tuuli oli jatkuvasti sivusta. Nurmikentälle tehtiin silti pitkä jälki, joka ajettiin kohtuullisesti. Jäljellä on edelleen kovaa haahuilua, jota pitää kai vain treenata pois. Tällä kertaa matkalla oli makkaraa vain vähän.

Yhtenä päivänä käytiin ihmisten ilmoilla lähellä toria, jossa oli kesätapahtuma meneillään. Kruisailimme ihmisten joukossa ilman ongelmia. Yksi vieras halusi rapsutella Rommia, ja saikin siihen luvan. Torin laidalla nautittiin myös koiran kanssa yhteinen pehmisjäätelö onnistuneen vierailun kunniaksi. Masukaan ei vaivannut, vaikka syötyä tuli kaikkea kissankakoista mansikkakakun kermoihin.

Agilityä ennen ja jälkeen ukkosen

Torstai-iltana agiliidettiin taas parin kierroksen verran. Radalle oli ladattu hyppy-hyppy-putki sarja, mutta ounastelin, että vireeseen (lähinnä omaan) nähden siinä oli puolet liikaa. Jäimme tahkoamaan tupla-hypyn ohjaamista, kun itse vedin koiran hyppyjen välillä aina ohi toisesta esteestä. Toisella kierroksella menimme muutaman kerran kepit. Yritin ottaa ne myös ohjaamalla toiselta puolelta, mutta sehän ei tältä tantalta ihan niin vaan käykään. Kehoitus kävi tehdä sitäkin kuivaharjoitteluna. Tosi kivaa, kun tuntee olevansa koiran edistymisen esteenä.

Välillä odoteltiin hillittömän ukkospuuskan ohimenoa. Pari kertaa paukahti tosi lähellä, ja onneksi en ollut autossa pelottelemassa koiraa. Se oli takakoslassa ihan rentona kuten saimme jo leirillä kerran kokea. Autohäkki on sille turvallinen, oma paikka.

Puhtaammat silmät ja korvat

Kävimme eläinlääkärissä kontrolloimassa rähmivät silmät ja vaikkuiset korvat. Molemmat olivat paremmassa jamassa kuin viimeksi. Silmissä oli vähän rakkuloita, joten tällä kertaa ei laitettu edes tippakuuria. Myös korvat olivat puhdistuneet viime kerrasta, kun vaikku on saatu liikkeelle puhdistusaineella. Samalla tarkistettiin myös hieman ohuelta vaikuttavat ja hieman reunoistaan halkeilevat anturat. Saimme ison tuubin voidetta, josta riittää ainetta koko perheelle 10 vuodeksi. Sitä voi nimittäin käyttää myös ihmisille. Eläinlääkärin puntari näytti Rommille 22,6 kiloa.

Pieni kotijälki

Takapihan edustalla lyhyt (25 m) jälki. Jäljellä oli tosi vähän makkaraa ja reitti kiemurteli pensaiden välissä. Lisäksi saimme häiriöksi kävelytiellä kulkevan koiran. Jäljestäminen ei ollut hääviä. Parasta oli loppupalkka, joka nautittiin vauhdissa, kun väistimme kolmea orpoa linnunpoikaa, jotka etsivät piipittäen emoaan.

Mahtava leiriviikko 06.-10.07.

Vietimme viikon 28 treenileirillä, ja matkan anti oli tosi runsas. Mennen tullen yövyimme kyläpaikoissa, joten saimme lisäharjoituksia sosiaalistamisessakin. Tässäpä parhaat palat kiihkeästä viikosta:

Haku


Kuvissa Rommi lähtee maalimiehelle, copyright Eveliina Happonen

Maanantaina hakutreeni pidettiin sähkölinjan alkupäässä. Alkuun pari ääniapua (hei ja koputus). Meni ok, vaikka koputuksella joutuikin vähän haeskelemaan. Sitten vuoroon viuhka. Kolmas maalimies haettiin nopeasti oikealta ja paluusta otettiin luoksetulo keskilinjalle. Neljättä maalimiestä vasemmalta piti hakea kolmella pistolla, joista osa meni juoksenteluksi. Ensin tehtiin laaja kaari vasemmalle, sitten oikealle. Kolmannella pistolla maalimies onneksi löytyi, kun olimme samalla edenneet riittävästi kohti piiloa. Poika oli harvinaisen puhki neljästä pistosta. Samaa sanoivat omista koiristaan muutkin. Koirilta puuttui paras terä. Taisi johtua ensimmäisestä leiriyöstä, joka oli itse kullakin hieman levoton.

Tiistaina hakutreenissä oli tavoitteena hauska motivatiotreeni. Neljä maalimiestä, kaikki runsailla avuilla. Lähdöt olivat nopeita, ja koira ei karannut lähetyksestä. Keskilinjalla eteneminen oli pitkä ja kaamea, kun koira innoissaan veti nelivedolla seuraavalle lähetyspaikalle. Hallinnalle täytyy alkaa tehdä jotakin, vaikka kaikki varoittelevat innon laantumisesta.

Torstaina ylemmällä hakualueella kokeiltiin hajuavusteisia suoria pistoja. Ensin käytiin rekisteröimässä ykkönen, mutta koira nostikin kolmosen. Höh. Palasimme kakkoselle, joka nostettiin hyvin. Sitten palattiin vielä ykköselle, joka nousi tällä kertaa hyvin. Myös viimeinen nousi hyvin, vaikka lähetyksessä koira pääsi karkaamaan. Rommi ei selvästikään ymmärtänyt, että jo löydetyille maalimiehille pitäisi mennä ikään kuin uudelleen, kun ne jo kertaalleen on käyty metsästä hakemassa.

Perjantaina haussa jälleen yläalueella pidettiin hauskaa. Ensin helpot saatto ja tuuliavustettu pisto. Sitten vielä puolipako ja viimeiseksi hilluva haamu, joka lauloi treeniporukan iloksi "Rovaniemen markkinoilla". Sen verran Rommi vieroksui laulavaa maalimiestä, että leikkiminen ei luonnistunut ennen kuin oltiin takaisin keskilinjalla. Vauhti oli hyvä, ja koira ei myöskään vetänyt sikana keskilinjalla. Tähän hakuharjoitukseen oli päättää tiivis harjoitusviikko.

Tottis

Maanantaina koira jäi huilimaan, kun ohjaaja lähti vielä katselemaan muiden tottistreeniä.

Tiistai-iltapäivänä osallistuimme kentällä pentutottikseen, jossa oli mukana 7 koiraa. Ensin kontaktiharjoitus paikallaan, sitten sama liikkeessä. Luoksetulo kujan läpi meni hyvin, mutta hetkeä myöhemmin yhden toisenkin ohjaajan kutsu oli niin houkutteleva, että sitä ei voinut vastustaa. Karkuteiltä tultiin kuitenkin kiltisti takaisin ilman, että jäätiin matkalle kuikuilemaan. Muutama maahanmeno toimi hyvin. Tauon jälkeen hioimme vielä avustajan kanssa perusasentoja ja lyhyitä seuraamisia.

Torstaitottiksessa koitettiin taas hioa perustekniikkaa, mutta se oli enemmän hukassa kuin tiistaina. Treenin lopuksi saatiin kuitenkin yksi hyvin tiivis seuraaminen, jollaista en ole aiemmin tuntenut. Tunsin koiran kontaktin selvästi sääressä.

Kuvassa Rommi saa kohta palkkaa perusasennosta, copyright Eveliina Happonen

Esineruutu

Rommin elämän ensimmäinen esineruutu tehtiin tiistaina risteillen alueella, ensin hihnassa. Aluksi koira oli selvästi omasta mielestään hakumetsässä, koska kuikuili ukkoja jatkuvasti. Kun päästin irti hihnasta, koira kävi tekemässä "hakupiston", mutta palasi käskystä takaisin. Pari kertaa kävimme seisomassa esineen vieressä ilman reaktiota. Treenikaveri tuli apuun tässä vaiheessa, ja käytiin yhdessä osoittamassa esineet. Kolmannella esineellä koira hoksasi, että näitähän täällä nyt haetaankin ja neljäs esine oli jo kiinnostava. Kaikki esineet olivat outoja ja suurin osa myöskin kovia. Silti kaikki otettiin suuhun viimeistään leikissä.

Keskiviikkona iltapäivällä kokeilimme uudelleen samaa esineruutua. Alussa poitsu otti ensin taas hakumaisen piston ennen kuin palasi työskentelemään luokseni. Lähdimme tuulta apuna käyttäen takakulmalta viistosti siksakaten kohti esineitä. Tällä kertaa kaikki esineet bongattiin tällä tavalla joko heti tai hetken päästä ja kaikki taidettiin ottaa suuhun ja tehdä noutomaisia elkeitä. Yhtään puhdasta tuontia ei tehty, mutta silti meillä oli bileet joka esineestä. Poitsu kuunteli suuntaohjeistusta metsässä yllättävän tarkkaan. Joka tapauksessa rohkaiseva edistyminen ruudussa.

Esineruudussa haettiin vielä torstaina näytetty hanska pari kertaa siten, että lähetys tapahtui tieltä. Sitten vielä haettiin yksi tuuliavusteisesti risteillen. Rommi löysi esineet hyvin, otti heti suuhun ja lähti tuomaan. Luovutus ei ole kunnossa, mutta sehän ei ole meille uutinen, koska nouto on alkutekijöissään.

Kuvissa Rommi esineruudussa, copyright Eveliina Happonen

Agility

Maanantaina iltapäivällä olimme pentuagilityssä, jossa harjoiteltiin:
- alustan käyttöä: Rommille tuttu, "Kyllä mä osaan nämä eväät täältä hakea!"
- kontakteja: maassa keinun kannen päältä "seis"
- ohjaamista: hassuttelua, pyörimistä, kääntymistä sisä- ja ulkokautta "sylissä" namin avulla
- keppejä: hihnasta ohjaten, palkka edessä
- leikkiä

Kuvassa Rommi kepeillä, copyright Eeva Siuruainen

Keskiviikko aamupäivällä menin katsomaan agilityä, kun maastoharjoitus jätettin tällä kertaa väliin. Malttamattomana otin myös koiran hetkeksi mukaan, kun pihassa oli muutoin rauhallista. Vahvistimme alustaa ja putkea, jossa harjoittelin molemmilta puolilta ohjaamista. Vielä poseerattiin kameralle muutaman esteen verran hypyissä.

Muuta sekalaista

Menomatkalla leirille poikkesimme mm. katsomassa pesäpallotreeniä. Tapahtumaan lähdettiin hieman pelon sekaisin tuntein, kun edessä oli pallojen viuhuntaa, kiihkeitä huudahduksia ja syöksyviä pelaajia. Pelko oli kuitenkin aiheeton, sillä poika ei ollut millänsäkään kentän touhuista. Enemmän kiinnostavia olivat metrin päästä ohittavat ihmiset ja näiden eväät, joita piti nuuhkia nenä taivasta kohti. Muutenkin lasten kanssa meni kyläpaikassa mukavasti.

Ensimmäinen päivä leirillä oli hieman levoton, mutta hyvin poika tottui olemaan yksin huoneessa ja nukkumaan yönsä levollisesti. Välillä lenkeillä näkyi treeniväsymystä, mutta toisaalta näkyi myös opitut asiat. Kun metsästä löytyi hanska, se pitikin poimia maasta ja tuoda mammalle. Pientä levottomuutta osoitti se, että kaikki juuret olisi pitänyt saada kiskoa maasta ja hihnassakaan ei osattu oikein kulkea. Vapaana mentiin kuitenkin tosi sievästi ja seurattiin ohjeita tarkasti. Huoneessa rauhoittui hyvin, ja yöt sujuivat rauhallisesti.

Keskiviikkoiltana pidettiin leirikisa, jossa oli osiot: haku, tottis ja agility. Rommi pääsi framille leikkimielisessä tottisosiossa. Torstaina pidettiin ohjaajille tietovisa, jossa myös nopeudella oli merkitystä. Kummassakaan lajissa ei tullut menestystä, mutta hauskaa oli.

Perjantai-iltana leirin jälken yksi pyöräilijä pääsi yllättämään hyttysparven keskeltä. Treeniväsymys näkyi, kun ajajaa olisi pitänyt paimentaa väkisin. Koira käytännössä nukkui koko viikonlopun. Taisi pureskella kaikkea oppimaansa...

Kuvassa lihashuoltoa, copyright Virpi Salmela
PS. Kiitos kaikille kuvaajille digimuistoista

Melkein valmis agirotuun ;-)

Saimme tilaisuuden vierailla agilitytreeneissä, kun koirakaveri Rimma jää äitiyslomalle. Kuumassa kesäillassa kokeilimme kolmatta kertaa Rommin elämässä putkea, joka meni ihan kohtuullisesti. Palkkana oli lelu, joka oli ihan yhtä kömpelöä kuin meillä aina. Putkea pistettiin yhä enemmän mutkalle, mutta se ei vaikuttanut liikaa suoritukseen. Saman tien kokeiltiin hyppyä. Ensimmäiset yritykset onnistuivat mainiosti matalista korkeuksista, mutta sitten koitettiin ahnehtia liikaa ja nostettiin rimaa. Kerran Rommi kekkasi, että altakin voi mennä, ja sitten mentiin alta, vaikka rimaa hinattiin takaisin alaspäin. Onnistunut suoritus saatiin vasta, kun jäykkä tokokäsi saatiin vaaka-asentoon ja lelu lensi riman yli. Sitten pantiinkin jo kaksi estettä peräkkäin ja saatiin kaksi onnistunutta hyppyä. Sitten taas ahnehdittiin, kun liitettiin jo putkikin mukaan. Lopussa pohdimme vielä sitä, että tuttu nami olisi voinut toimia paremmin. Nyt tuli vähän liian monta outoa asiaa yhtä aikaa. Lelu ei tällä hetkellä motivoi tarpeeksi, ja Rommi selvästi kaipasi makkaranamiaan.

Toisella jaksolla koitettiin keppejä ja koira seurasi tietty nameja tapansa mukaan. Kouluttajan kanssa koira meni sujuvassa linjassa jokaisen kepin oikealta (siis ei väärältä) puolelta, mutta kun minä kömpelö menin sotkemaan kuviota, niin homma ei ollutkaan enää niin sulavaa. Mutta tiesin jo ennestään, että minähän siinä olen se hidastava tekijä. Sain kuitenkin muutaman oton jälkeen jalkani ja käteni suurin piirtein sinne, missä niiden piti olla ja koiran läpi keppijanan. Lopuksi hypättiin vielä yksi palkintohyppy, jonka jälkeen onnelliset koira ja omistaja pääsivät autoon.

Kaiken kaikkiaan hieno kokeilu. Mukavinta oli se, että koissu halusi tehdä yhdessä hommia ja oli suhteellisen hyvin hallinnassa, vaikka kouluttajia pitikin käydä välillä moikkaamassa. Mitään isompia kunniakierroksiakaan ei tehty. Ilmeisesti Rommillakin oli kivaa.

Mielikuvituksen puutetta

Helle on noussut ilmeisesti hattuun, kun ei millään keksinyt hakutreeniin mitään uutta kuviota. Tänäänkin mentiin peräkkäin kaksi viuhkaa, joista molemmista otettiin yksi luoksetulo. Ensin lähetys vieraalle maalimiehelle. Kommentit: "Hyvä lähetys 50 kohdalta vasemmalle. Luoksetulo n. 6 m päästä - hyvä! Löysi heti maalimiehen ja meni maahan." Toinen lähetys oikealle: "Hyvä lähetys. Rauhallinen maalimiehellä." Sitten toinen viuhka, josta ensimmäinen otettiinkin oikealle. Kommentit: "Oikein hyvä lähetys, hienosti etsii syvältä 50 metristä! Luoksetulo keskilinjalle, vähän rauhallisempi vastaanotto, ei ole kiirettä." Viimeinen maalimies vasemmalla: "Ok".

Olin Rommiin tyytyväinen tänään. Keli oli kuuma, +25 astetta, mutta eipä tuntunut paljoa haittaavan. Koira tempoili hihnassa ennen suoritusta, kun ehdimme alueen laidalle ennen kuin edellinen pari lopetti. Silti jo ensimmäisestä lähetyksestä Rommi tuli hyvin sivulle, rauhoittui, istui, otti katsekontaktin ja lähti kuitenkin räväkästi maastoon. Lyhyt remminpätkä oli kaulalla avustamassa, mutta siitä ei tarvinnut riuhtoa. Maalimiehet olivat myös varsin hyvin oletetuissa paikoissa, joten siltäkin osin toimi tosi hyvin. Seuraavalle kerralle uhkailtiin, että pitäisi tehdä jo ns. valmiita ilman apuja. Huh, tulee hiki.

Hieno Hazelmoor päivä

Heti aamusta suuntasimme Valkeakoskelle Hazelmoor-viikonloppuun. Helteiseen päivään oli kokoontunut suuri joukko Hazelmoor-koiria omistajineen. Rommin sisarussarjastakin nähtiin ainakin Helmi, Luca, Ruuti ja Unna.

Alkuun oli vuorossa riekkumista ja painikavereina olivat ainakin Luca, Make, Milli, Sumi ja Tyson - varmaan muitakin, mutta muisti on hyvä, mutta lyhyt. Oli niin lämmintä, että koko porukka hakeutui yksi toisensa jälkeen varjoon. Sieltä olisi pitänyt kömpiä treenaamaan, mutta painuttiinkin uimaan läheiseen rantaan. Rommilla oli vaikeuksia odottaa omaa vuoroaan, mutta hyvä että odotettiin: koira tuli pienen epäröinnin jälkeen veteen ja ui muutaman vedon reippaasti. Taas jaksoi vähän aikaa, kun iho sai viilennystä.

Uskaltauduimme agilitykentällekin. Jari katseli meidän leikkiä, ja antoi hyviä ohjeita leikin kehittämiseen. Myös Jari leikitti Rommia, mitä oli kiva seurata. Nyt tiedetään, että se leikkii muidenkin kanssa. Sitten kokeiltiin putkea. Jari odotti lelun kanssa putken toisessa päässä ja houkutteli sen sillä läpi. Sitten kokeiltiin niin, että juoksin itse palkkaamaan toiseen päähän. Koira oli ensin pk-puolella (vasemmalla) ja sitten Jari käski vaihtaa puolta. Tein mielestäni työtä käskettyä, mutta Jari sanoi uudelleen, että vaihda puolta. Häh, mähän just tein niin. Mutta niin sitä jumittuu ohjaamaan toispuoleisesti.
Rommi putkesta, copyright Kati Koivu

Huilitauon jälkeen lähdimme metsäbaanalle, ja isäntä teki kuivaan maastoon Rommille reippaanpituisen jäljen (yli 50 metriä?). Ensin saimme seurata, kuinka siskotyttö Unna teki tarkkaa työtä omalla urallaan. Meno oli maltillisen rauhallista, mutta sitten oltiin me vuorossa. Ei vaiskaan, Rommi otti harvinaisen tarkasti jäljen ja eteni kohtuullisen hyvin. Vain pari hukkalenkkiä sivuille, vaikka jälki meni välillä jopa traktoritietä pitkin. Loppupalkkakin maistui hyvin tehdyn työn jälkeen. Parasta oli kuitenkin, kun sai kirmata Unnan kanssa ympäri läheistä laavua. Päivän mittaan oltiin leivottu väsynyt nuorimies. Sääkin viileni, kun satoi. Oli hyvä aika lähteä välillä kotin huilaamaan.

Kaksi viuhkaa

Hakutreenissä yritin tarjota treeniksi samaa kaaviota kuin viimeksi, mutta ajatus ei saanut laajempaa kannatusta. Niinpä kehittelimme uudeksi kuvioksi kaksi peräkkäistä viuhkaa. Ajatuksena oli luopua liioista etsintäavuista. Samalla päästään treenaamaan enemmän hallintaa.

Aluetta lähestyttiin taas nelivedolla. Maalimiehet lähtivät etenemään syvemmälle, ja me etenimme hitaasti keskilinjalla siten, että maalimiehet vilahtivat vuoroin kummallakin sivulla. Maalimies vasemmalle vaikutti kiinnostavammalta, joten lähetin ensin sinne. Palatessa maalimies passivoitui ja otin luoksetulon keskilinjalle. "Lähti hyvin, löysi hyvin, luoksetulo hyvä." Oikealle "meinasi karata, joutui etsimään, löysi hyvin". Koira otti tosiaan muutaman askeleen metsään, mutta jouduin karjaisemaan takaisin - tuli sentään kiltisti sivulle.

Sitten toinen viuhka esiin: ensin vasemmalle "ok, luoksetulo: tuli 3. kutsulla". Rommi ja maalimies olivat tiheän puskan takana, ja Rommi ei saanut minuun katsekontaktia. Maalimiehellä taisi olla myös nakinpala selän takana, kun näytti siltä, että Rommi odotti sitä pylly maassa. Oikealle vielä yksi "hyvä lähetys, kaikkiaan hyvä". Sekoilin turhaan hihnan kanssa keskilinjalla, kun ymmärsin ohjeistuksen väärin. Alun nelivedosta huolimatta lähetykset sujuivat odotettua paremmin, mutta niitä voidaan edelleen hinkata.

Paluumatkalla kävimme Rimman ja Muusan kanssa iltakävelyllä. Rimma näyttää upealta isossa masussaan. Aika nälkäinen oli tyttö, kun meinasi syödä nakkisormeni nakkien sijaan. Taitaa olla terhakoita pentusia tulossa parin viikon päästä.

Tokoilua heppamaustein

Tokoharjoituksessa kokeiltiin ensin möllitokon häiritsemistä perusasennossa ja paikkamakuulla. Näissä menestys oli kohtalainen. Varsinkin paikkamakuu on viime aikoina ollut haastavaa. Liike täytyy ottaa tehotarkkailuun kotona ja nurmialustoilla, jotka ovat tällä hetkellä ainoat paikat, missä homma sujuu. Välillä ihmeteltiin, kun kuusi hevosta käveli taluttajineen ohi. Hyppy seisomisineen nopealla palkalla sujuu mukavasti, mutta seisomisaikaa ennen palkkaa pitäisi pystyä pidentämään. Kontaktikävely porukassa pujotellen oli kohtalainen. Noudon esiharjoittelu oli yhtä takkuista kuin kotonakin, joten sitä on turha viedä vielä ulos. Luoksetulon loppuasento onnistuu käsiavuin, joten ei uutta auringon alla.

Pentunen veneilee ja saa punkkilääkkeen

Juhannussää vaihtui vihdoin aurinkoiseksi monen päivän sateen jälkeen. Lähdimme pentusen kanssa vesille ja hurautimme Viikinsaareen. Koira oli käynyt veneessä aiemmin tasan kerran, mutta silloin ei vielä käytetty edes moottoria. Nyt laitettiin pelastusliivit päälle, kone surraamaan ja sitten lähdettiin. Koissuli suhtautui meteliin ja liikkeeseen tosi rennosti. Viikinsaaressa kierrettiin luontopolku ja nautittiin pullakahvit. Paluumatkalla koiralle maistui unikin veneen takaosassa. Niin paljon on taas ollut kaikkea jännittävää tekemistä, että pienokainen oli väsähtänyt.

Illan päätteeksi pentuselle puristeltiin punkkilääkitys. Kaiken varalta. Vielä kaksi satsia tälle kesälle.

Kostea juhannusjälki

Vettä satoi kuten kunnon juhannussäähän kuuluu, kun A-luokan kepo teki koiruudelle harjoitusjäljen. Jäljellä oli sopivin välein makkaraa. Nenä pysyi hyvin maassa, ja koira eteni paremmin kuin aiemmilla kerroilla. Tällä kertaa jäljeltä ei tehty samanlaisia hukkaretkiä kuin aikaisemmilta jäljiltä. Yhtään kertaa ei tarvinnut lähettää koiraa uudelleen hommiin vaan se haki reitin joka makkaran jälkeen uudelleen oma-alotteisesti. Tuntui, että jälki loppui ikään kuin kesken, kun loppuherkku ilmestyi eteen juuri, kun olimme päässeet hyvään vauhtiin.

Jälki nro 2

Päivän päätteeksi tehtiin Rommille lyhyt jälki talon päätyyn. Keli oli siihen juuri sopivan viileä ja kostea. Askeleilla oli melko tiheästi makkaraa, mutta suurimmasta osasta mentiin reippaasti ohi. Touhu oli aika levotonta, mutta edelliseen kertaan verrattuna sillä erolla, että nenä pysyi lähes koko ajan maassa. Tarkkuudesta ei ollut kuitenkaan tietoakaan, vaan välillä kierrettiin laajakin kaari hukan teillä. Silti aina palattiin jäljelle ja ajettiin se loppuun, vaikka tyylipuhtaudesta ei ollut tietoakaan. Lopussa odotti kuitenkin iso herkku.

Raunioilla satoi

Pääsimme hakuryhmän kanssa pelastuskoirien raunioradalle. Jo heti ensimmäinen maalimies oli hankala, kun piilopaikkaan piti kiivetä vinoa, märkää luiskaa pitkin. Maalimies oli näkyvissä, mutta lähestyminen oli vaikea. Maalimiehen tuki antoi Rommille riittävästi pontta pinkaista esteen yli. Toiselle maalimiehelle näytti ensin, että koira menisi ihan suoraan, mutta se jäikin siksakkaamaan maalimiehen eteen. Lopulta hajujälki johti perille ja maalimies löytyi! Kolmannen maalimiehen piilo löytyi helposti, mutta sinne piti avustaa koira nostamalla se esteen yli. Neljäs maalimies oli pienessä kuopassa, ja haju ilmeisesti leijaili yläpuolella joka suuntaan, koska Rommi sahasi jälleen oikean paikan ympärillä edestakaisin. Se oli jäljillä, mutta ei osannut tarkentaa kohdetta. Lopulta koira palkattiin kuitenkin. Tapansa mukaisesti Rommi olisi halunnut vielä jatkaa hommia, mutta palasimme autolle väsyneinä, mutta onnellisina. Ensimmäisestä rauniokeikasta selvittiin ilman haavereita ja toivottavasti ilman traumojakin.

Matalapainetta

Ilmassa ei ollut suuren urheilujuhlan tuntua, kun menimme tokoilemaan. Satoi vettä ja kun kiersin ennen treeniä pienen lenkin, kengät litisivät märkyyttään. Goretexit taitavat olla ex-sellaiset.

Kokeilimme alokasluokan liikkeitä. Luoksepäästävyys sujui melkein moitteetta. Rommi otti tosin pienen, melkein huomaamattoman askeleen taaksepäin. Paikallamakuu ei ollut tänään meidän laji. Pelkkä maahanmenokin tuotti vaikeuksia. Mahtaneeko kuulua samaan sarjaan kuin mitä meillä on ollut haluttomuutta kävelläkin viime päivinä. Syytä siihen ei nyt keksitä. Seuraaminen oli mukavan tiivistä myös käännöksissä niin kauan kuin käsi- ja nakkiapu oli käytössä. Maahanmeno liikkeestä ei onnistunut lainkaan, kun sujui yhtä nahkeasti kuin paikkamakuu. Luoksetulot olivat vinot, ja käsiavuista emme näytä pääsevän eroon. Liikkeestä seisomista ei edes viitsitty kokeilla. Hyppy sujui muuten mukavasti, mutta unohdan vielä itse käskyttää seisomisen hypyn jälkeen. Onneksi kahdeksikko jalkojen alta sujui mukavasti. Sitä ei valitettavasti kelpuuteta liikeeksi tokoon. ;-)

Ei ihan putkeen

Meillä onkin pohjalla monta lähes täydellistä treeniä, mutta tänään ei ollutkaan ihan sama vire. Alkuun tehtiin seuraamisen käännöksiä kuivaharjoitteluna ilman koiraa. Koira sai odottaa kiinni puussa. Oma kävely oli kömpelöä, mutta koiralle se oli hyvä harjoitus, kun koiran on osattava myös odottaa rauhassa. Rommi odottelikin suhteellisen kiltisti. Kokeilimme myös ruutua, jossa namin haku kiposta ruudun keskeltä ei ollut Rommille temppu eikä mikään. Hyppy sujui kohtuullisesti, kun vielä muistaisi sanoa seiso-käskyn koiran hypättyä. Teimme myös luoksetulon loppuasentoa ja pari nopeaa luoksetuloa vapautuksella. Loppuasennot olivat enimmäkseen vinoja, ja koirasta puuttui semmoinen tuttu tahto tehdä jutut heti ja nopeasti. Kokeilimme myös seuraamisen ryhtmin vaihdosta vain todetaksemme, että koira irtoaa kauemmas nopeuden lisääntyessä. Kun perusasennotkin olivat enimmäkseen hakusessa ja leikkiminen ei oikein onnistunut, ei treeni ollut oikein hyvä. Mutta joskus täytyy tulla näitäkin päiviä.

Mökkikausi korkattu

Rommi pääsi ekaa kertaa mökille. Otettiin treenivehkeitäkin mukaan, mutta aika meni koiran hauskoja touhuja seuratessa. Ensin tutustuttiin alueeseen, ja kiertokävely alkoi heti odotetusti, kun löydettiin erittäin houkutteleva hauenpää. Muitakin vastaavia herkkuja löytyi päivän mittaan. Ihan sallittuihin herkkuihin kuului pihanurmella nautittu ydinluu. Västäräkkipariskunta oli tosin sitä mieltä, että poitsu nautti herkustaan liian lähellä räystään alla olevaa pesää. Rommi ei tainnut edes huomata lintua, joka yritti houkutella sitä kauemmas pesästä. Uimaan ei ehtinyt, kun oli niin monta muuta ihmeellistä tutkittavaa asiaa. Grillikatoksen portaalla makoilevat maalatut kivieläimet olivat se suurin ihmetyksen aihe. Niitä piti keikistellä pari minuuttia ennen kuin uskallettiin mennä laittamaan kuono ihan niihin kiinni. Hassu koira!

Vieras esine korvassa: vaikkua

Rommi kävi näytillä eläinlääkärissä. Tarkistettiin pissanäyte, silmät ja korvat. Pissanäyte oli puhdas, vaikkakin se sisälsi runsaasti "pikkukoiran siemeniä". Silmien sidekalvoilla oli taas rakkuloita, mutta niistä toivottavasti selvitään silmätipoilla. Kurkittiin myös korviin, kun Rommi on varsinkin aamuisin ravistellut päätään. Vasemmassa korvassa lähellä tärykalvoa havaittiin vieras esine, joka lähemmässä tarkastelussa tulkittiin vaikuksi. Hoidoksi tulee korvien huuhtelua. Rommin korvat ovatkin toistaiseksi olleet harvinaisen puhtaat, mutta ilmeisesti syvemmälle on kuitenkin kertynyt mömmöä.

Jäniskevennys

Meinattiin saada jänispaistia, kun valloittava aussielauma (Fanni, Milli, Laku, Nemo ja Rommi) pääsi valloittamaan metsäteitä. Normaalin alkusähellyksen jälkeen oltiin juuri päästy normaalille riekkumistasolle, päästetty hallitusti ohi pyöräilijä tai pari, kun osa laumasta sai näköhavainnon pupujussista. Tyhmä kani lähti pakoon tietä pitkin aussit kintereillään. Perään jäi vain pölypilvi, kun porukka meni hiekkatiellä. Pikkuinen Fanni (< 12 viikkoa) jäi onneksi lähistölle. Toki ne muutkin kaverit sieltä kohta löytyivät naama virneessä. Taisi päästä pupu kuitenkin karkuun. Sitten palattiin taas normaalijärjestykseen, väistettiin taas pyöräilijöitä, polskuteltiin ojissa ja tehtiin pyrähdyksiä metsän siimekseen. Kunnon metsä(stys)lenkki piristää päivää kummasti!

Hakukamaa ja ihana mamma

Kaikki neljä maalimiestä löytyivät tänäänkin metsästä, vaikka osa palkoista jäikin kotiin jääkaappiin. Etukulmiin tehtiin ensin perinteisemmät saatto ja koputus (maalimies yksi ja kaksi). Kolmas ja neljäs maalimies tehtiin "viuhkana", jossa maalimiehet irtaantuvat keskilinjasta viistosti eteenpäin kohti metsää ja katoavat jossain vaiheessa näkyvistä. Samalla etenimme hieman keskilinjalla, ja koira lähetetään kohti oletettua maalimiehen sijaintia. Vaikka emme olleet tehneet sitä Rommille koskaan, se lähti tosi terhakkaasti hyvään suuntaan. Kakkoselta ja kolmoselta palatessa otin vielä passiiviselta maalimieheltä lyhyen luoksetulon. Sitäkin kokeiltiin ekaa kertaa, mutta onnistui hyvin ilman, että koira katosi pöpelikköön. Kommentit treenipäiväkirjaan olivat mairittelevat:

"
1) OK!
2) Sai etsiä, löysi hyvin. Teki tosin paljon töitä. Hyvä luoksetulo.
3) Erittäin hyvä, rauhallinen lähetys, lähtee hyvin, löytää, luoksetulo ohjaajalle
4) Irtaantuu + etsii hyvin., löytää.
Teki koko harjoituksen ajan tosi hyvin töitä, jaksaa etsiä. Myös ohjaaja tyytyväinen - syystäkin.
"

Treenin jälkeen törmättiin vielä ihaniin naisiin eli Rimmaan ja Muusaan, jotka olivat treenaamassa samalla kentällä. Rommi pääsi vielä tyttöjen kanssa lenkille, mikä oli hieno päätös hyvälle illalle. Rommin ihannetyttö Rimma oli niin mahtava, kun sillä on pikkupentuja masussa. Se käyttäytyi niin ladylike, että vaihteeksi myös Muusa ja Rommi kävivät pikku pyrähdyksellä metsän siimeksessä ihan kahdestaan.

Ihana kesäilta

Illalla harjoiteltiin taas tottista vaihteeksi kivassa kesäsäässä. Perusasentotreeni meni hyvin. Pyörimme paikallamme ympyrää, ja Rommi vaihtoi kohtuullisen hyvin paikkaa molempiin suuntiin. Kontaktikävelyssä kontakti ei tainnut irrota kuin kerran, mutta vastus olikin helppo, kun treenikaverit pysyivät niin hyvin omissa kontakteissaan. Hypyssä päästiin harjoittelemaan eilen opittua uutta palkitsemistapaa. Vauhdikas luoksetulo sujui vauhdilla kaksi kertaa.

Sitten olisi pitänyt osata jokin temppu. Me osasimme vähän "kasia" jalkojen ympäri, kun treenikavereilta löytyi kasi, pujottelu, kieriminen, tassun antaminen ja "orava" (koira sirkusasennossa). Onneksi päästiin taas vakavampaan tekemiseen ;-)

Luoksepäästävyys meni mukavasti, vaikka ohjaaja kävi rapsuttamassa. Paikallamakuussa piti pysyä minuutti, mutta hyttynen häiritsi keskittymistä. Se surrasi ikävästi pään ympärillä, joten puolessavälissä Rommi kellahti lonkka-asentoon. Poitsun mielestä oli varmaan ihana treeni, kun lopussa sai vielä painia treenikaverin kanssa. Poitsu oli ihan pölyssä, mutta painikaverin merle-turkissa ei tomu paljoa näkynyt.