Ihanaa, treeniä!

Vihdoin pääsimme treenailemaan. Vuorossa oli pelastuskoirien ketteryyttä. Alle kunnon lämmittely, jotta lihakset olisivat vetreänä. Autossa päästiin kokeilemaan loimen pukemista ja riisumista treeniolosuhteissa. Kotona oltiin jo treenattu, ja koira ei nyt ollut moksiskaan vaatteesta. Kannatti harjoitella kotona, koska ensimmäisillä kerroilla koira oudoksui kummallista pukinetta. Tuntui hyvältä laittaa koiralle lämmintä päälle, kun lämpötila oli lähellä nollaa.

Rommi pääsi heti tulille. Harjoittelimme ensin pöytää. Rommi kiipesi pöydälle epäröimättä pienellä käsiohjauksella ja tutulla "kiipeä" käskyllä, joka on semmoinen hassuttelukäsky lenkillä. Se myös vahingossa tarjosi maahanmenoa pöydällä, kun nami tuli riittävän alhaalta. Kokeilin muutama kerta kiipeämistä ensin yhdeltä sivulta, sitten toiseltakin, kun näytti siltä, että viesti meni edes jonkun verran perille.

Tauon jälkeen kokeilimme merkkiä. Kun itsellä ei ollut vielä vahvaa mielikuvaa siitä, miten haluan sen koiralle opettaa, ei jutusta tullut kesää eikä talvea. Vein alustan merkin viereen, ja tottakai koira juoksee hakemaan sen luvan saatuaan. Saimme hyvän vinkin, että merkille kannattaa ottaa pysähtymisasennoksi seisominen, jos joskus vaikka tehdään tokoa evl:llään saakka. Niinpä kai, mutta ei siitä haittaakaan ole. Seisomisesta tai muusta pysähtymisestä ei ollut kuitenkaan oikein tietoakaan, joten tämä juttu saatiin kotitehtäväksi. Yhdelle viikolle siis seisominen, kaukokäskyt ja merkki, riittää hommia.

Rämisevä tynnyrilankku oli seuraava rasti. Imutin koiraa hitaasti namilla varmistaakseni, että se ei arastele ääntelevää ja liikkuvaa alustaa. Lankkuja pidettiin ensin stabiilina, mutta ne päästettiin vapaammin liikkumaan, kun homma meni ihan mukavasti. Kerran koiralla jäi takajalat lankut taakse maahan, kun vauhtia ei lähdössä ollut tarpeeksi. Näytti siltä, että se ei jaksanut ponnistaa paikoiltaan lankulle, joten selkä taisi oirehtia jälleen. Kerran se kuljetti takajalkojaan lankun sivussa. Taisi taas vain venytellä selkälihaksiaan, kun sitä on tehty edellisen viikon aikana monta kertaa.

Peltiputkella otin taas varman päälle. Ensin houkuttelin koiran putken läpi. Ekan kerran jälkeen otin putken agility-tyyliin, ja ne harvat kerrat, mitä Rommi on putkea tehnyt, näkyivät työskentelyssä. Se meni läpi nopeasti ja varmasti. En vielä ottanut lopussa vaadittavaa pysähtymistä rehellisesti sanoen siksi, että en muistanut, että sellainen sinne vaadittiin. Taas jäi mietittävää, miten sen opetan.

Näiden liikkeiden jälkeen autolle mennessä koira stoppasi hetkeksi kesken kävelyn. Stoppi oli lyhyt, mutta just sen verran, että hihna kiristyi. Sekin ilmaisi, että ehkäpä selkä vihloo edelleen.

Lopussa illan hämärryttyä teimme vielä asfaltilla ryhmätreenin. Kaikki viisi koiraa piiriin, ja jokainen kävi vuorotellen ilmoittautumassa ohjaajalle. Se meni meillä ihan siedettävästi aiempiin kertoihin verrattuna. Erityisesti ihmettelin sitä, että koira pysyi kontaktissa sen oman rimpsuni verran. Tällä kertaa taisi namimäärä olla riittävä. Vasta kun olimme lähdössä, koira kävi morjestamassa ohjaajaa. Teimme vielä kontaktipujottelun, jossa autoin seuraamista vahvasti namilla. Ihan lopuksi teimme harjoituksen, jossa lähestyimme ohjaajaa piirin keskustaan perusasennossa. Rommi katseli muita välillä niska pitkällä, mutta ei kuitenkaan lähtenyt paikaltaan. Hyvä, että näitä juttuja tehdään välillä.

Oli hienoa katsoa oman koiran motivaatiota tekemiseen, vaikka ei siinä ole ollut moitittavaa aikaisemminkaan.