ELL:ssä: Paljon neuloja

Rommi kävi kolmannen kerran akupunktiossa parin viikon sisään. Lääkärin mielestä vatsan seutu ei arista enää lainkaan, ja rintarankakin on antautunut. Ristiluun etuosassa ja lonkissa tuntuu kuitenkin edelleen aristus. Selässä se oli juuri se kohta, jossa kuvassa oli jotain omituista. Nyt pääteltiin, että kyse voisi olla hermopinteestä, koska lihasjännitys on kadonnut, mutta kipuilu ei ole kokonaan pois. Se selittäisi myös jalkojen oireilun, kun kerran lonkat ovat ok. Päätös oli, että kuva otetaan uusintatarkasteluun, ja päätetään sitten jatkosta (tutkitaanko neurologilla vai mitä). PS: Nykyinen kipulääke ei auta hermosärkyyn.

Tummat utareetkin tutkittiin, ja niiden selitettiin olevan harvinainen Tardak-pistoksesta johtuva tissien aktivoituminen eli melko harmiton sivuvaikutus. Hyvä, ettei maitoa herunut. Oire on kuulemma väliaikainen.

Rommia neulotettiin myös kunnolla: hieman toistakymmentä akupunktioneulaa alaselkään ja jalkoihin sekä niskaan 1-vuotisrokotukset. Poika oli lääkärireissulla kuin enkeli. Painoa oli mittarin mukaan niinkin paljon kuin 24,6, vaikka poikaa on taas koitettu pitää kevyemmällä ruualla. Rasvainen urinary-ruoka lähtee nyt ja vaihtuu kevyempään ja proteiinipitoisempaan vaihtoehtoon.

Tottis jää väliin

Aamuyöstä heräsimme oksenteluun. Koira oksensi iltaruuan ja ison havunneulasen. Aamuruokakin tuli ylös. Treeni jää tältä päivältä. Huomenna pitäisi mennä kolmatta kertaa akupunktioon. Minusta se ei ole juurikaan auttanut, mutta isäntä oli hieman eri mieltä. Niin hiuksen hienoista muutoksista puhutaan. Vointi kuitenkin aaltoilee, joten täytyy tehdä suunnitelma C (A ja B on jo kokeiltu).

Hakutesti

Yli kahden kuukauden tauon jälkeen kokeiltiin hakua. Tarkoitus oli muistuttaa koiraa, mistä lajissa on kyse siltä varalta, että vielä joskus pääsemme treenaamaan. Santamäkeen oli neljän lämpötilan turvin (lumesta ei tietoakaan) tallattu neljä kaistaa.

Ensimmäinen pisto tehtiin oikealle taakse. Jos ei huomioida lähestymisessä tapahtunutta hillitöntä vetämistä, niin lähetys oli ok koputuksen jälkeen, irtoaminen moitteetonta, joten koira muisti kyllä mistä on kyse. Maalimies saatteli Rommin keskilinjalle, ja kertoi, että yksi lihapulla oli riittänyt pitämään koiran liki. Seuraava pisto oli 30metriä vasemmalle, outo maalimies. Näin, kun Rommi jahkaili, istuuko vai meneekö maate. Menin paikalle ja noudin koiran pois. Sivulletulon jälkeen koira lähti kuitenkin hillittömästi etenemään kaistaa syvemmälle, mutta pysähtyi kuin seinään kaistan lopussa. Kolmas pisto oli samanlainen kuin ensimmäinen, paitsi, että se oli valmis. Koira eteni kierroksilla ja lujaa, joten siellä ei ollut jälkeäkään selkäsärystä.

Kyllä koira näköjään muistaa, mistä on kyse. Palataan asiaan myöhemmin, treenit jäävät taas tauolle.

Illalla meillä oli vieraita. Koira käyttäytyi tosi hienosti myös lasten kanssa. Se väisti myös perheen pienimmäistä, hyvä niin.

Raunioilla kokeilemassa

Kävimme kokeilemassa raunioilla, missä mennään. Vuorossa oli ryhmätreeni muiden koirien kanssa. Menimme letkassa raunioilla, ja koirat olivat hihnassa. Rommilla tasapainoilu oli heti hieman hankalaa, ja yhdessä kohtaa se kieltäytyi hyppäämästä. Keskeytimme radan, mutta kuljimme helpommista paikoista yhdessä. Siinä Rommi kulki ja hyppäsi rennommin.

Toisena treeninä oli hakuharjoitus, jossa keskellä ihmisryhmää oli yksi henkilö piilossa betoniputkessa. Koira päästettiin vapaana ihmisten keskelle, ja katsottiin, miten se bongaa, että kaikki hajut eivät tule näkyvistä ihmisistä. Rommi kävi heti putken päässä, ja pimeässä luulin, että se paikansi hajun. Kehuin sitä, mutta eri kulmasta tilannetta katsonut ohjaaja sanoi, että ei ole vielä tarkentanut. Koira lähti vielä tarkennuskierrokselle, kävi putken toisessa päässä, ja kiersi laajahkoa kehää ihmisten ympärillä. Se tuli kuitenkin takaisin, ja lopulta työnsi kuononsa putkeen.

Seuraamista tottiksessa

Sunnuntaitottiksessa seurailtiin. Alkulämmittelyksi teimme taas paikallamakuuta takapalkalla. Rommi oli keskellä hallia, ja molemmilla puolilla puuhasi muita koiria. Kyllä poitsu tämän osaa. Sillä ei juurikaan ole taipumusta pompahtaa pystyyn paikkamakuusta. Pää kyllä pyörii vielä häiriön myötä, mutta maassa pysytään hienosti. Toisaalta maasta pompataan reippaasti istumaan tai vapaaksi käskyn käydessä. Lonkallekaan ei juuri mennä, joten teknisesti suoritus on ok.

Parissa yksilöharjoituksessa harjoittelimme seuraamista tai lähinnä lähtöä seuraamiseen. Käsky, tauko, lähtö liikkeelle tavoitteena se, että koiran kontakti säilyy. Rommi ei välttämättä osaa liikettä vielä, kun sitä on menty niin vähän, mutta tästä se lähtee. Jo muutamissa askelissa näkyi, että taipumuksena oli edistäminen ja löysyys. Täytyy siis olla tarkkana palkkaamisessa. Kokeilimme seuraamista myös henkilöryhmässä ensimmäistä kertaa, ja yllätyksekseni se meni kohtuullisesti. Ihan jokaista henkilöä ei tarvinnut haistaa eikä morjestaa, vaikka se on normaalisti meidän rutiini.

Siirtymisissä nostettiin kerran naapuriauton koiralle meteli, kun se oli tulossa autolle ja me vastaavasti lähdössä autolta. Takakoslassa odoteltiin, kunnes oli taas hiljaista ja koira rauhallinen. Sitten päästiin ulos ja treeniin.

Kovaa tekstiä

Kävimme eläinlääkärissä. Eturauhanen tuntui koskettelussa normaalilta: ensimmäistä kertaa rauhanen ei aristanut vatsan tai pyllyn kautta kokeiltaessa. Toinen antibioottikuuri jatketaan kuitenkin vielä minimiajan loppuun. Selkeää näkymää ei rauhasesta ultrassa saatu. Selkä ja lonkat aristivat melkoisesti. Keskustelimme pitkään Rommin mahdollisuuksista harrastuskoiraksi. Täytynee kirjoittaa tarkempi teksti, kun saamme epikriisin. Lopuksi Rommi sai satsin (17 neulaa) akupunktiota selkään.

Hyvää ja hieman huonoakin

Pelastuskoirien radalla harjoiteltiin ketteryyttä tiistai-iltana. Meillä oli jäänyt monta kertaa väliin harjoittelussa koiran ja oman sairastelun vuoksi, joten luvassa oli paljon uusia ketteryystelineitä. Jouduimme odottamaan vuoroamme, ja Rommille teki tiukkaa hengailla ja olla tekemättä mitään keskellä raunioita. Taisi poika luulla, että olemme menossa hakutreeniin, kun nenä kävi kovasti. Koira pongaili ihmisten hajuja ja teki vetospurtteja siihen suuntaan, missä porukka oli koolla. Vihdoin pääsimme sitten itse vuoroon.

Ensin mentiin tynnyrilautaa (ei mitään käsitystä, mitä esteet ovat oikeilta nimiltään), jonne kiipeäminen meni hyvin. Ennen lautaa koira tuli hienosti perusasentoon ja sitten kiipesi liikkuvalle alustalle. Vielä ei osattu odottaa ohjaajaa hypyn jälkeen, ja laskeutumisen jälkeenkään ei ollut hallinnasta tietoa. Välillä käytiin tekemässä kunniakierros ties missä. Vaakasuorilla tikkailla kokeiltiin ihan ensimmäisiä askelmia, mutta takapään hallinta tuotti ongelmaa. Poitsu kokeili kuitenkin edetä, mutta kun tasapaino ei riittänyt, se tipahti pari kertaa pahasti puolien väliin. Jatkoimme kuitenkin reippaasti. Vaikea alusta tuotti enemmän ongelmaa minulle kuin koiralle. Liukas tasainen alusta oli hieman jäässä, joten piti olla varpaat tarkkana, ettei kaadu. Ole siinä sitten reipas. Pituushyppy onnistui "target":n kanssa. Koira ei erehtynyt kiertämään estettä, vaan hyppäsi hienosti pituutta "hyppy"-käskyllä. Putki mentiin agility tyyliin, ja lopun seisahtumista ei vielä kokeiltu lainkaan. Vielä yhtenä treeninä oli kantaminen. Poika kiipesi pöydälle, mistä nostin sen syliin. Kouluttaja kaappasi sen sylistäni omaan syliinsä ja punnituksissa nostoihin tottunut koissu ei ollut kovinkaan kummissaan. Kannoin sitä itse vielä hetken, jotta varmistuin siitä, että koira ei reagoi sylissä myöskään liikkumiseen. Rauhallisena pysyi hän.

Lopussa tehtiin vielä yhteistreeni, jossa tehtiin ohituksia. Koirat ensin vastakkaisilla puolilla kuin ohjaajat, ja sitten samalla puolella. Ihan hyvin mentiin. Seuraamisessa tarvitaan vielä namiapua, mutta häiriö ei tuottanut tällä kertaa ongelmaa. Sitten mentiin vielä luoksetulo kujassa. Vaikka koiraa kiinnostavat tällä hetkellä kaikki toiset koirat, luoksetulo sujui hienosti. Käskyn jälkeen vapautin heti ja heitin lelun taakse. Se tuotiin hienosti riittävän lähelle. Muiden luoksetulot olivat haastavampia, ja mitä useammin koira kuuli käskyn "tänne" sitä enenmmän se reagoi siihen. Viimeisen koiran komento oli jo liikaa, ja jouduin nyppäämään aika kovasti.

Samana iltana ja seuraavana iltana liikkuminen lenkin alussa oli taas vaikeaa. Rasitus tuntuu aina vaikeuttavan oireita. Silti ei oikein päästä kiinni, miksi kunto aaltoilee. No, huomenna taas ELL:iin kontrolliin. Takana 10 päivää sulfakuuria ja kipulääkettä edelleen on-off. Eroon ei ole lääkkeistä päästy.

Hieman edessä

Kolmen kuukauden tottistauon jälkeen sunnuntain tottistreeni hallissa meni mukavissa merkeissä. Poitsu oli mukavalla mielellä, kun alussa treenasimme yhteisjuttuja. Poitsu teki kovasti töitä, kun otimme maahanmenoa ja maassa pysymistä. Poitsu oli melko rauhallinen, vaikka hallin meteli on kova, ja seuraamista harjoittelevia kavereita vilahti ohi. Maassa pysyttiin hyvin, mistä olin tosi ylpeä.

Omassa yksittäisvuorossa harjoittelimme ensin kapulan (=motskarin) pitoa. Teimme muutaman toiston, ei liikaa. Sitten harjoitteimme sivulletuloa. Treenikaveri naksutteli oikeat paikat. Tuomiona oli, että koira on ilmeisesti hieman liian edessä. Saimme kuitenkin muutaman hyvän suorituksen. Poitsu sai myös noutaa tennispalloleluaan. Välillä se jopa tuotiin melkein perille saakka. ;-)

Keskittyminen oli melko hyvää. Lenkeillä muut koirat ovat joskus liikaa, mutta hallissa ne eivät häiritse liian paljon. Parantamisen varaa toki on. Välillä piti käydä haistelemassa muita treenikavereita, jos vaikka heiltä saisi jotain namia kuten hakumetsässä. Kun tämä ei tuottanut tulosta, palattiin taas mamman luo, jolta herui hyvää.

Mustanvuoren valloittaja

Koira on voinniltaan ollut tällä viikolla paremmassa kunnossa. En tiedä, uskaltaako sitä sanoa ääneen, kun se on joka kerta johtanut voinnin huononemiseen. Maanantaina aloitettiin sulfakuurikin. Tällä viikolla on päästy lenkkeilemäänkin enemmän. Kaksi kertaa on käyty rinteessäkin treenaamassa takaosan lihaskuntoa. Pidemmistäkään lenkeistä ei ole nyt seurannut takapakkia. Enää ei tiedä, miksi vointi on parempi. Ehkäpä myös pitkäaikainen eturauhaseen vaikuttava hormonikuurikin tekee tehtäväänsä. Tai sitten urinary-ruoka vaikuttaa oloon. Montaa juttua on nyt kokeiltu, ja jossain vaiheessa niitä tietysti puretaan pois ja katsotaan, palaako oireilu. Koira on olemukseltaan kuitenkin iloisempi ja rennompi, ja se riittää nyt mainiosti.

Palomiehet on kivoja

Alkuviikko on ollut taas parempi, joten lähdettiin kokeilemaan treenikuntoa. Raunioilla oli vuorossa hakutreeni, joka suoritettiin tolppien päällä olevassa kontissa ja sen ympäristössä. Kontissa haisi savu, ja siellä oli pilkkopimeää. Treenitauko oli ollut todella pitkä, joten ei ollut oikein tietoa siitä, missä mennään ja kuinka paljon aiemmista treeneistä oli muistissa.

Ensin Rommille oli maalimies kontin takana. Päästin koiran etsintään tukemalla sitä "ukko"-käskyllä, jonka se ehkä muistaa aiemmista treeneistä. Koira lähti rohkeasti hakuretkelle. Nenä hakeutui maalimiestä kohti hyvin - olihan siellä purkillinen ruokaa odottamassa. Savunhajuisessa kontissa ollut maalimies tuli näyttäytymään ovelle ennen katoamistaan pimeyteen. Rommi paikansi hajun oviaukkoon, mutta ritiläportaat tuottivat pienen ongelman. Ne piti kiivetä yhdessä. Sivusta noustiin kyllä korkeimman portaan päälle, mutta yksin ei niitä uskaltanut kiivetä. Pimeä ja haju olivat sen jälkeen pienempi paha, kun nenään saatiin myös ihmisen haju. Yksi maalimies löytyi työmaakopista, jossa ei ollut ollut yhtään maalimiestä aiemmin. Rommi seurasi heti ilmavainulla hajuvanaa suoraan kopille. Siellä se söi suorapalkkaansa, kun vihdoin ehdin paikalle. Olin jo ehtinyt kuvitella, että koira oli karannut taas katsomaan palomiehiä, jotka harjoittelivat samalla alueella ja joita oli pitänyt käydä morjenstamassa kesken hommien. Vähän oli siis hakusessa, että mitä siellä alueella ollaan tekemässä, mutta ihan kohtuullisesti meni siihen nähden, kuinka pienellä treenillä on oltu.

Jälleen vaikeaa

Alkuviikosta näytti, että luvassa olisi taas parempaa, mutta loppuviikkoa kohti on vointi taas huonontunut. Minusta koira on ollut koko viikon melko apea, mutta alkuun liikkuminen sentään sujui. Tänään sunnuntain aamulenkki meni mukavasti, mutta sen jälkeen käveleminen on ollut taas vaikeaa. Kotikadullekin on menty vaivalloisesti namin avulla, aina ei oikein silläkään. Yhdeltä lenkiltä palattiin 50 metrin jälkeen, kun homma ei edennyt. Sinertävä läikkä "utareissa" löytyy nyt molemmilta puolilta. Kontrolli olisi vasta ensi viikon lopulla, mutta tuskinpa odottelemme sinne asti.

Takapakki ottaa täällä kaksijalkaisille taas todella koville, kun terveet ja iloiset päivät kaikkoavat taas johonkin hamaan kaukaisuuteen. Periksi ei kuitenkaan anneta. Kävin toiveikkaana ilmoittautumassa talven tottistreeniin, vaikka varmuutta osallistumisesta ei ole.