Haetaan koiraa ja henkilöitä

Paras tapa viettää vappuaattoa on tietysti henkilöhaku. Tutulle seuran hakualueelle oli tullut neljä muutakin hullua viettämään juhlapäivää.

Otimme alkuun viimeksi opitun luoksetulon lähestymisessä sekä ääneenavauksen. Avauksessa koira meinaa nousta kohti kasvoja, joten sain pyytää sitä alaspäin useita kertoja. Menimme alueelle, ja kuljimme sen ensin päästä päähän (tällä kertaa radan 100-200 metriä) siten, että maalimiehet kutsuivat koiraa sivulinjalta.

Päässä maalimiehet menivät piiloon, ja aloitin pistotuksen vasemmalle kohti uutta hakkuuaukeaa. Koira lähti ensin suoraan, mutta kaarsi heti oikealle kohti takajälkeä, mistä maalimiehet olivat tulleet. Se oli varmaan minuutin tai kaksi hukassa. Huhuilin sitä takaisin, ja ehdin jo miettiä, että mistähän päin lähtisin sitä hakemaan, jos se ei ilmaantuisi. Pitkän ajan päästä huomasin, kuinka se pyörikin jo umpipiilolla, ja mietti mitä pitäisi tehdä. Se aloitti kuitenkin ilmaisun, ja pääsimme jatkamaan.

Toisella puolella oli maalimies piilossa, mutta avosellaisessa. Sekin löytyi. Hain koiran pois. Saimme hyvän laatikkoleikit, etenemät ja hallintaharkat treeniin. Lisäksi treeni oli hyvää kuntoilua. Kolmas maalimies oli taas umpipiilo, ja neljäs avopiilo. Kolmas ja neljäs ilmaisu olivat parempia kuin eka ja toka. Silti piiloja täytyisi ottaa selvästi enemmän ja useammin, jotta niihinkin saataisiin rutiini. Meille ei edelleenkään kyllä mennä useampi maalimies yhtä aikaa tai siitä tulee ongelma.

Kauniin kevätpäivän kunniaksi otettiin kentällä pikkutottikset ja tottakai frisbeebileet. Hyvät treenit kaiken kaikkiaan.

Varaslähtöjä ja hyvää menoa

Koirulin kanssa mentiin agilitytreeniin sekaisin tuntein, kun edellinen kerta oli niin huono. Koira sai harjoitella mm. odottelua pylvääseen sidottuna, ja hienosti se siitä selvisikin. Se tarjosi yksinkin ollessaan lähinnä maahanmenoa, ja näytti rauhalliselta odottaessaan vuoroaan, vaikka reunalla oli jotain koirahäiriötäkin. Kerta kerralta näkee, kuinka koira tottuu pikkuhiljaa tähän tyttöseurueeseen, ja ilmeisesti nekin siihen.

Saimme muista edistyneemmistä koirakoista poiketen erilaisen radan, jossa oli 2 hyppyä, putki (joka meni puomin alta), pituus (joka oli puomin takana), hyppy, (hyppy), kepit, putki, rengas, kolme hyppyä.

Lähtöä piti harjoitella useita kertoja, kun kokeilin, mihin koira oikeasti reagoi lähdössä. Se reagoi ainakin siihen, että avaan suuni, vaikka sieltä ei tulisi ääntä tai vaikka sieltä tulisi joku muu sana. Lähtöjä hinkattiin pariin kertaan. Olin koiraa kaukana vastassa, kun se tuli luo kahden hypyn kautta. Siitä se ohjattiin puomin ali kulkevaan putkeen, joka kaarsi puomin alla kohti pituutta. Sieltä piti jotenkin keplotella itsensä puomin toiselle puolelle ja saada samalla koiran pituudelle. Meillä se onnistui hyvin, mutta uskallus ei riittänyt jatkaa heti siitä eteenpäin.

Edessä oli pari sivuttaista hyppyä, joista ensimmäisestä työnnettiin koira läpi, juostiin itse ottamaan koira toiselle puolelle vastaan, käännettiin koira toiselle hypylle ja työnnettiin se siitä yli toiselta puolelta. Siitä houkuteltiin koira siivekkeen takaa luo ja kepeille.

Keppien jälkeen tuli oikealla takana mutkalla oleva putki, jonka edessä oli käännyttiin 270 astetta renkaalle. Renkaan jälkeen oli kolme hyppyä siksakkina, ja reitin hakeminen ei ollut yhtään selvää, vaan koikkelehdin puolelta toiselle, mutta onneksi koira seurasi hyvin hölmöäkin ohjaustani ja selvisi lopustakin. Kun näytettiin, mistä oma linja kulkee, koirakin meni homman hienosti.

Uudet rutiinit, syvyys hukassa ja tyhjää

Nyt saa riittää tämä mahdoton touhotus, ja haun lähestymisrutiinit otetaan uusiksi. Meillä on saanut jonkin verran vetää alueelle, mutta rajansa kaikella. Nyt otettiin peräti kolme luoksetuloa lähestyttäessä aluetta: kaksi ensimmäistä meni mainiosti, kolmannella käytiin haistamassa leirin reput, mutta sitten tultiin kuitenkin luo. Äänenavauksesta kuuli, että alku ei ollut aivan samanlainen kuin ennen.

Alueella oli ensin yksi maalimies syvällä vasemmalla. Lähetin koiran sinne peräti kolme kertaa, kun se ei tavoistaan poiketen meinannut upota alueelle. Treenikaverit veikkailivat, että toisella kertaa koira olisi käynyt jopa viidessäkympissä, mutta meilläpä olikin ylisyvä alue. Koira kävi mielestäni myös vasemmalla alueen yli, joten en ollut ollenkaan varma sen nenänkäytöstä. Onneksi se maalimies sieltä kuitenkin löytyi, ja minäkin muistin kohta juosta hakemaan koiran.

Toiselle puolelle oltiin tehty tyhjä hajujälki, ja lähetin koiran perään. Se upposi paremmin kuin ensimmäisellä kerralla. Etenin, ja kun näytti, että koira oli riittävän syvällä (ei paras mahdollinen näkyvyys), kutsuin sen pois. Se tuli viistosti poikki alueen, joten kaunis laatikko se ei taaskaan ollut, mutta koiran ensimmäisiksi tyhjiksi ihan hyvä.

Kaksi muuta maalimiestä löytyi vielä, ja viimeiseltä löytyi frisbee. Hain kaikilta maalimiehiltä koiran pois, mutta en kytkenyt sitä, joten saimme hyvää hallintatreeniä. Lopussa tuli parantelukommenttia vähän yhteen, jos toiseenkin asiaan. Ilmeisesti treeni oli mun mielestäni parempi kuin muiden.

Hyvässä hakutreenissä myös tyhjää

Hakutreeni oli vaihteeksi uudella alueella, jossa oli hienoja maaston muutoksia: syvyyssuunnassa tuli muutos metsästä pelloksi ja metsästä kallioksi. Lähestyminen oli tällä kertaa suhteellisen asiallinen. Äänenavauksessa oli ensin joka toinen haukku vingahdus ja joka toinen haukku kunnon haukku. Parin yrityksen jälkeen ääni aukesi kunnolla.

Kaksi ensimmäistä maalimiestä näyttäytyi koiralle oikealla ja vasemmalla. Koira merkkasi hyvin molemmat. Poistuin hetkeksi alueelta, ja varmistin, että ensimmäinen maalimies tuli pois haamuilemasta, koska siitä tehtiin tyhjä. Sitten palasin alueelle, ja lähetin koiran tyhjälle. Se kaarsi ensin metsän kohdalla vasemmalle, meinasi jäädä jumiin metsän reunaan, mutta ylitti sitten ojan ja meni pellolle. Sitten se kaarsi mahdottoman kauas oikealle, selvästi alueen yli. Huusin sitä takaisin. Se lähti tulemaan, palasi hajustetulle alueelle, ja kiersi puukasan, jonka takaa haamuileva maalimies oli mennyt. Hyvä niin. Tyhjä onnistui, vaikka se olikin kaukana kauniista laatikosta.

Toinen maalimies on sillä aikaa edennyt syvemmälle alueella. Koira teki löydön, ilmaisu oli hyvä, ja maalimies saatteli koiraa takaisin kohti keskilinjaa, jolla olin edennyt jonkin matkaa. Otin koiran luo ja tartuin sitä kaulapannasta, vaikka olisin aivan hyvin voinut seurauttaa sitä linjalla. Kolmas maalimies odotti huutoani, ja lähti etenemään alueella tiuhassa risukossa, kun huusin "ukko". Koira merkkasi äänet, ja lähti etenemään hyvin. Ilmaisu oli jälleen hyvä, ja palkka ilmeisesti riittävä, kun koira ja maalimies tulivat yhdessä näkyviin. Otin taas koiran luo, etenin vielä alueella, ja lähetin ihan lopusta koiran vielä neljännelle maalimiehelle. Koira saikin pitkän haukun, kun rämmin kohti ääntä. Maalimies onneksi palkkasi jo ennen kuin ehdin aivan viereen. Siellä vielä hetki hengailtiin, ja varsin onnistunut treeni oli ohi.

Aallonpohjaa agilityssä

Agilitytreeni kentällä oli hyvin samankaltainen kuin edellisellä viikolla. Saimme tahkottua muutamaa estettä, kun treenikaverit vetivät pitkää sarjaa koko radalla. Mutta se on nyt pelin henki.

Ensimmäisen sarjan lopussa oli kepit väärältä puolelta ja keskivaiheilla oli vaikea kohta hypyissä. Menin ensin kepit, ja ne saatiin parin kerran jälkeen läpi jotenkuten. Sitten mentiin estekombo (veto, työntö, jonka jälkeen valssi). Muutama kierros tarvittiin siihenkin. Sitten yritettiin mennä alusta koko homma, mutta sujuvaa se ei ollut.

Toisella kiekalla otettiin kepin jatkot eli paluu 180 astetta ja kurvaus hypylle, jonka jälkeen oli toinen hyppy oikealla (ja putken suu hämyrinä edessä). Siinä tahkottiin myös tovi. Lopussa koitin saada jonkun kivan jutun tehtyä: putki ja jono hyppyjä. Lähetys putkeen oli kuitenkin hieman haastava, ja en meinannut ehtiä ohjaukseen. Kokeilimme alkua pari kertaa, kunnes koira päätti, että hän lähtee jo radalta. Se säntäsi portaille, missä oli pari pikkukoira, ja tilanne ei näyttänyt hyvältä. Ei siinä onneksi mitään ehtinyt tapahtua, mutta retuutin koiran niskakarvoista autoon jäähylle.

Jäähdyttelylenkki mentiin suhtkoht asiallisesti, vaikka siinäkin piti vielä pelotella tyttöjä ihme säntäyksillä. Koira käyttäytyi kuitenkin siinä nätimmin kuin edellisellä kerralla, joten ilmeisesti sitä hieman sapetti leikin loppu.

Tyhjää haussa

Metsätreeniin sijoitettiin yksi tyhjä pisto. Taisi olla poitsun ensimmäinen suunniteltu tyhjä. Me juutuimme ilmaisuvaiheeseen, kun se tuli aloitettua tämän koiran kanssa maastossa liian aikaisin. Oltaisiin edistytty varmaan paremmin, kun oltaisiin otettu hieman toisessa järjestyksessä asioita. Alun alueelle meno oli aivan mahdotonta kiskomista. Äänen avaus sujui kivasti.

Ensin oli löytöpisto vasemmalle etunurkkaan syvälle. Sieltä hain koiran pois, tulin keskilinjalle hallinnassa rämpien, kun koira veti edelleen. Toinen pisto oikealle oli tyhjä laatikko, jonka ensimmäistä sivua pitkin koira kyllä lähti hienosti, kääntyi hetkeksi oikeaan suuntaan, mutta laukkaili sitten pitkin ja poikin aluetta, kunnes sain sen pois alueelta. Aiotusta hienosta yliheitosta ei tullut mitään, vaan pysäytin koiran (ja itseni) hetkeksi ja sitten jatkettiin. Kaksi viimeistä maalimiestä löytyi hyvin.

Lopussa koira muisti lelun, jonka se oli ehtinyt bongata kaverin kassista. Se juoksi keskilinjaa leirille, poimi lelun vieraasta repusta, ja palasi ylpeänä saaliistaan. Se taisi tulla näyttämään, että "tällaisista leluista minä tykkäisin". Kyse on pehmeästä ja karvaisesta (ja pinkistä) retuutuslelusta, jollaisia meillä ei tosiaankaan ole. Pitäisköhän käydä kaupassa. Voisi saada koiran alueeltakin pois helpommin kuin tällä kertaa. Se oli sitä mieltä, että "mun vuoro ei loppunut vielä".

Mökkikoira tokoilee

Poitsu pääsi jälleen mökkilomalle. Tarkoituksena oli vetää mökillä jälki, kun tuolla tietyllä mökillä on ollut "aina" tapana vetää koiralle jälki ;-). No, ei tullut mietittyä asiaa loppuun, kun seudulla olikin vielä niin paljon lunta ja niin kosteaa, että sopivaa aluetta ei löytynyt ihan noin vain. Metsä olisi voinut olla ok, mutta sinne ei päässyt, kun välissä oli leveät ojat, jotka olivat täynnä vettä. Tulvakausi oli pahimmillaan.

No, ei se mitään. Saimme tehtyä monet hallintaharjoitukset, kun vaelsimme pihamaastossa ja alueen pikkuteillä. Kummipojista ja näiden leikeistä saatiin sopivaa häiriötä. Porukka leikki "petankki"-tyyppistä peliä, ja lelut lenteli, mutta me hengailtiin ihan vieressä. Koiralla tuntui olevan taas korvat tallessa, koska sitä ei tarvinnut muistuttaa käskyjen merkityksestä.

Viikonlopun lopuksi lähdimme vielä tokoilemaan. Luoksepäästävyys sujui. Paikkamakuu oli varsin mainio (yhdellä välipalkalla). Pujottelussa tuli yksi liian kiinnostava koira vastaan, jonka kohdalla koira ei malttanut seurailla. Liikkeestä maahan oli ihan hukassa, ja sitä piti avustaa luvattoman paljon. Olin silti ihan tyytyväinen treeniin, koska poitsu keskittyi mukavasti. Ainoa miinus oli treenin jälkeinen hetki, kun lähdettiin alueelta pois, ja koira oli turhan malttamaton muiden koirien kanssa.

Kesäkausi alkoi agilityssä

Lupaavassa kevätsäässä alkoi agilityn kenttätreenit. Kenttä oli jo kuiva, vaikka kentän perällä oli vielä parimetrisiä kinoksia. Hyvät on pohjat kentällä, kun oli niin kuiva. Kyllä kelpaa. ;-)

Meidän treenin teemoiksi tuli välistäveto ja esteen yli työntö. Emme siis päässeet etenemään pitkään radalla, koska väänsimme ohjaustekniikoita lyhyillä matkoilla. Välissä kokeilimme kontaktia puomilla, mutta se oli aivan hukassa. Edellinen kerta hallissa ja kotona olivat menneet hyvin, mutta ilmeisesti liike on sen verran kesken, että se oli päässyt unohtumaan. Kauko-ohjaus putkellekaan ei oikein sujunut, kun koira ei irronnutkaan totutulla tavalla. Putken jälkeistä kahta sivuttaista estettä hierottiin luvattomat pitkään, kun minä en osaa seisoa suorassa enkä kävellä suoraan. Erityisen vaikeuden mulle tuottaa kävellä optimaalista reittiä pitkin, koska yritän ilmeisesti koko kropalla ja myös jaloilla vetää ja työntää koiraa sen sijaan, että ohjaisin sitä enemmän yläkropalla. Lopussa päästiin sentään ottamaan kiva hyppysarja.

Huippuna treenille oli jäähdyttelylenkki isossa porukassa. Rommi pääsi kuuden nartun kanssa lenkille, ja pienen pojan pää meinasi seota. Vetämisestä huolimatta oli kyllä hienoa päästä ulos, kun kelikin oli varsin suotuisa.

Kuran kautta metsään

Tarkoituksena oli mennä hakumetsään ekaa kertaa tänä keväänä. Metsäpalstalle johtava tie oli kuravelliä, ja auton pohja otti kiinni korkeisiin mutavalleihin. Metsässäkin oli vielä jonkin verran lunta, mutta ei enää ylitsepääsemättömästi.

Palstalle mentiin aika rauhassa, ja koiran vire oli aika alhainen. Jostain syystä rutiinit pettivät, ja ääni jäi avaamatta. Lähetin koiran ensin pistolle oikealle, mutta koira päätti lähteäkin keskilinjan suuntaisesti syvemmälle alueelle. Se ei kuunnellut taas vaihteeksi mitään, mutta teki työt loppuun, vaikka kiljuin keskilinjan alussa kuin palosireeni. Tämän episodin jälkeen ilmaisu oli tosi onneton. Koira haukkui korkealta ja epävarmasti. Hain koiran pois maalimieheltä.

Toinen maalimies oli tarkoitus tehdä samaan kohtaan vasemmalle, edetä, ja ottaa luoksetulo syvemmälle alueelle. No, oli ilmeisesti kommunikaatiokatkos, kun kaksi seuraavaa maalimiestä olikin vastakkain pidemmällä. Molemmat menivät kyllä hyvin. Kakkonen toi koiran keskilinjalle ja kolmoselle menin perille. Loppuleikki oli taas hieman innoton, ja pallo ei kiinnostanut tarpeeksi.

Tottiksissa käännyttiin

Kenttätottiksissa tehtiin mm. täyskäännöksiä, jotka ovat nyt alkaneet sujua vähän paremmin. Tuli taas kerran todistettua, että "treenaaminen kannattaa aina" ja "kannattaa aina opettaa koiralle asia ennen kuin vaatii siltä enempää".

Treenaamisen sekoitti harjoitus, jossa hain hyvää luoksetulopaikkaa palkkaamalla koiran suusta. Vaikka koira on melko hyvä kopittelija, se ei voinut tajuta, että mun suusta voi tulla jotain syötävää. Suurempi ongelma (=mulle) oli se, että mulla ei ollut muita herkkuja mukana kuin koiran kuivapapanat, joten kokeilin sitä niillä. Ne maistuivat niin pahalle ja väkevälle, että muuta en sitte treenistä muistakaan. Tunnen vieläkin kielelläni sen karvaan maun. Hyi!

Pölyinen Match Show

Aurinkoinen sunnuntaipäivä tuli vietettyä pölyisessä parkkihallissa Match Shown merkeissä. Parkkeerasimme leirimme isojen koirien kehän viereen ja kävimme tutustumassa kehään pienen ulkoilun jälkeen. Onneksi kasvattaja tuli taas pelastamaan meidät yhteisesiintymiseltä, koska selkäni oli taas jumissa ja olin lähtenyt matkaan kipulääkkeen ja selkätuen turvin.

Ensimmäinen kehärundi meni totuttelun nimiin. Poitsu oli juuri ennen kehää "keskustellut" tutun aussiepojan kanssa, ja kierroksia riitti kuulemma vielä rinkiinkin. Koira väisti jonkun verran käsittelyä, vaikka sitä oltiin viikolla jopa pari kertaa harjoiteltukin. Minä sain olla kameran takana, ja liikkeet olivat kuulemma hyvät, kun menoa tarkasteltiin tallenteesta.

Toinen kierros oli Rommille selvästi parempi. Se oli paljon rauhallisemman oloinen, ja antoi asetella itseään enemmän. Tulos oli sen mukainen. Sinisissä sijoitettiin neljä koiraa, ja Rommi voitti kehän. Näin ollen se pääsi myös BIS-kehään, joten saatiinpas samalla rahalla kolmaskin kierros, kun kasvattaja suostui vielä kerran viemään koiran esiintymään. Menestystä ei loppukehästä tullut, mutta treeniä ja palkintoja sitäkin enemmän. Kun palkinnot olivat mm. puruluita, ruokaa ja turvaheijastin koirille sekä arpajaisista jokainen arpa voitti, oli tuomisina kotiin paljon pikkujuttuja. Koiran mielestä parasta oli tietysti se, että se sai painia ihanan pikku-Viivin kanssa. Painin temmellyksessä irtosivat koiran korvateippauksetkin, niin mukavaa oli. Kiitos jälleen kerran mukavasta päivästä!

Olin aivan varma, että koira on aivan puhki, kun tulemme kotiin. Mutta ei. Treenireppu oli tyhjennetty näyttelyä varten mm. esineistä ja leluista kodinhoitohuoneeseen, josta melkein koko sisältö on nyt kannettu keskelle olohuonetta. Täytynee ottaa vielä pieni treeni ennen iltaruokaa...

Ryhmätoko hallissa

Perjantai-illan ratoksi oli vuorossa ryhmätokoa hallissa oudossa porukassa. Treeni meni kokonaisuutena juuri niin kuin ajattelin: meidän äijälle on tässä vaiheessa liikaa se, että samassa tilassa puuhaa iso määrä muita koiria, ja pitäisi muka keskittyä siihen omaan tekemiseen.

Treenin rohkaisevin osuus oli paikkamakuu isossa rivissä, jossa Rommi oli keskellä. En mennyt siitä kauaksi. Saimme periaatteessa onnistuneen suorituksen kokonaisuudessaan siihen saakka, kunnes ohjaaja käski palata koiran luo, vaikkakin kävin kerran korjaamassa koiran asennon lonkka-asennosta kunnon paikkamakuu asentoon. Koira sai myös välipalkkaa, jonka jälkeen uskalsin ottaa siihen vähän enemmän etäisyyttä, kun se toimi niin hienosti.

Pujottelu ringissä olikin sitten toinen tarina, sillä siinä piti kerran äristä koiraparille ohi mennessä. Koira piti palauttaa ruotuun, ja jatkoimme edelleen harjoitusta. Loppu menikin "oikein" välirähinästä huolimatta. Harmittaa aina, kun muiden treeni menee pilalle meidän äijän takia. En ottanut pujottelua käskyn alla, koska en luota koiraan niin paljoa, mutta palkkailin sitä kontaktista.

Treenissä tuli paljon perusasento- ja seuraamisharjoitusta. Perusasentoa emme yleensä hinkkaa tässä määrin, joten taisi tulla tarpeeseen, kun koira mieluummin tarjosi mammimista ja muuta kontaktia perusasennon sijaan.

Lopussa tein vielä luoksetulon, josta en ollut ollenkaan varma. Koira oli jo väsyneen ja ärtyneen oloinen, joten en tiennyt, mihin päin se singahtaa, kun jätän sen istumaan. Jättäydyin tarkoituksella porukan loppuun, jolloin osa jengistä ehti jo mennä ulos, ja käänsin vielä luoksetulon suunnankin turvallisemmille vesille, kun aiemmassa suunnassa pienehkö koira haukkui taukoamatta. Koira tuli kuitenkin luo vauhdilla, ja vapautin sen lelulle ilman loppuasentoa. Lelukin tuntui taas maistuvan.

(Hinkkasimme joku ilta luoksetulon loppuasentoa kotona, ja se ei ollut siellä päinkään, joten en yhdistä sitä liikkeeseen vielä. Uh, näitä hommia riittää.)

Hyvä piilotreeni

Raunioille mennessä ei ollut vielä mitään hajua, mikä on tänään päivän teema. Aluetta tallatessa alkoi syntyä kuitenkin suunnitelma, että meillähän on vuorossa piilojen treenaaminen, joten niitähän me tietysti tehtiin. Sattuma puuttui peliin, ja treeniin saatiin vielä hyvä häiriö kahdesta palolaitoksen autosta ja "junnupalomiehistä". Hyppelehdimme omaan vuoroomme paloletkun yli ja kahden harjoittelevan tiimin välistä. Ei se mitään, oma äänenavaus sujui hienosti. Poika tuntui olevan hyvässä vireessä.

Ensimmäinen maalimies oli rummussa suoraan lähtöpaikan edessä. Ohjasin koiraa siihen suuntaan, mutta se sai hajun toisesta maalimiehestä, joka oli pitkällä vasemmalla. Vikkeline koipineen koira melkein ehti kakkos-piilolle, mutta huusin sitä takaisin ja se tuli! Kehut olivat toivottavasti riittävät, että koira tajusi tehneensä kerrankin oikein hallintamielessä. Ensimmäinen maalimies ei löytynyt ihan helpolla, vaan piiloa piti lähestyä oikein urakalla ja melkein mennä sen ohikin pienen kummun päälle. Sitten kun haju saatiin kiinni, siitä ei luovuttu. Koira kiipesi ketterästi betonikasan päälle ja melkein loikkasi maalimiehen tykö ylhäältä avoimeen rumpuun. Onneksi se kuitenkin valitsi rummun sivun, jonka aukosta maalimies löytyi. Vaikka koira ei päässyt ihan maalimiehen viereen, se aloitti ilmaisun hienosti. Hienoa, umppareissa on toivoa.

Toinen maalimies oli vaikeassa paikassa piilossa, jonka alta koira pääsi kävelemään putkessa. Koira meni putkeen päästä päähän monta kertaa, kiersi ja kiersi, mutta ei millään "löytänyt" maalimiestä, vain hajun. Lopulta se kiersi piilon ulkopuolelle, kiipeli piilon sivulle ja alkoi ilmaista kuono ylöspäin. Haju oli ilmeisesti vahvin juuri siinä. Jälleen ilmaisun onnistuminen piilolla, jossa koira ei päässyt maalimiehen viereen. Hyvä poika!

Märällä kentällä tahmeaa tottista

Tuulisella ja märällä ulkokentällä yritimme kehittää tottista. Vuorossa oli jäävistä liikkeistä istuminen, jonka toistot onnistuivat. Perusseuraaminen oli aaltoilevaa ja suurimmaksi osaksi tosi löysää. Pienet siirtymät taas olivat ihan hyviä. Kokeilimme hioa täyskäännöstä, mutta se ei ottanut onnistuakseen. Koira joko ei käänny tarpeeksi tai se ehtii istahtaa, jos liikun liian hitaasti.

Toisessa setissä otimme henkilöryhmää ja luoksetulon loppuasentoa. Henkilöryhmässä koira oli mielestäni mukavan tarkka. Luoksetulossa koira tuli "riittävän" suoraan, mutta fakkiutui aina jompaan kumpaan namikäteen sivulla, vaikka palkka tuli jatkuvasti juuri siitä toisesta. Olisi pitänyt palkata koira suusta, mutta ei niillä puolikosteilla koirannappuloilla. Ei kyennyt.

Kotona minulle kerrottiin, että koira oli ollut koko päivän tosi väsynyt tai haluton. Sillä on tosiaan ollut aika kova treeni- ja lenkkiputki alla kyläilyneen kaikkineen. Ehkä tuostakin duracellista loppuu joskus ylimääräinen virta. Onneksi en tiennyt tätä, koska kentällä sillä oli kuitenkin riittävästi virettä, vaikka ei ihan parhaimmillaan ollutkaan.

Pari kertaa treenaamassa

Vapaapäivän ratoksi treenattiin pariinkin otteeseen. Aamulla oli ilmaisutreeniä. Tutulla kentällä tehtiin neljä pistoa kahdella vieraalla maalimiehellä. Äänenavaus oli ok ja samoin ilmaisut. Keskimmäiset maalimiehet ottivat 20-30 haukkua, ja kyllä sieltä irtosi. Toisella maalimiehellä kävin kiertelemässä maalimiehen takana koiran ilmaistessa, ja sekin sujui.

Illalla oli vuorossa tokoa. Olimme oudossa koiraporukassa, mutta Rommi lähestyi laumaa uteliaasti, mutta hyvillä mielin. Ringissä tehtiin ensin luoksepäästävyys, jonka koira teki melkein hyppäämällä ohjaajan syliin. Varsinaisessa treenissä tehtiin märässä sohjossa sivulletuloa, pujottelua koiraseurassa, seuraamista, maahanmenoa. Kun oli tauon aika, Roo tarjosi maahanmenoa ihan kuin muka tehdäkseen jotakin. Koira keskittyi hienosti, vaikka oli outoja haukkuja lähellä. Jotkut nartut kiinnostivat tosin hieman sallittua enemmän, mutta niitäkin lähestyttiin ystävällismielisesti.

Kevät alkaa raunioilla

Olimme tänään ekaa kertaa raunioilla tänä vuonna. Tämäkin treeni enteilee maastokauden kunnollista alkua. Lunta oli tosin niin paljon, että liikkumaan pääsi vain polkuja pitkin, jotka nekin antoivat periksi.

Rommin äänen avaus oli reipas. Käskin sitä peruuttamaan kerran, koska se tuli mielestäni liian lähelle. Kun lähestyimme rataa, irrotin koiran hihnasta jo hyvissä ajoin. En ottanut sitä tällä(kään) kertaa lainkaan hallinnassa, koska ajattelin, että se saa pitää kivaa, jos haluaa. Koira lähti heti partioimaan aluetta (=juoksemaan pitkin kenturaa).

Ensimmäinen maalimies oli savunhajuisessa ja pimeässä kontissa. Koira kiersi konttia ja paikansi hajun kontin taakse. Koira meinasi jäädä sinne, mutta lähti onneksi liikkeelle, kun minäkin etenin. Se löysi avoimen oven, meni sisään, harhaili ensin lähellä ovea, mutta upposi syvemmälle ja löysi maalimiehen. Seuraava löytyi pienestä majasta. Koira oli peruuttanut itse maalimiehen nähtyään, ja maalimies jopa ajatteli, että nyt koira jättää hänet. Koira oli vain mennyt hieman taaemmaksi ja aloitti sitten haukun. Kolmas maalimies oli pidemmällä radalla. Kiersimme ketteryyskentän kautta sinne, ja koira selvästi epäröi edetessään pidemmälle. Maalimies kuitenkin löytyi putkesta, jossa haukkuminen oli Rommille hieman vaikeaa, kun putki kaikui.

Löydettyään maalimiehen koira sai häneltä narupallon. Maalimies saattoi koiraa pallon kanssa pitkän matkaa. Maalimies myöskin irrotti pallosta, ja koira toi sitä hänelle takaisin. Sen leikki oli harvinaisen hyvä Rommin leikiksi. Vaikka kaikki maalimiehet nousivat, niin leikki kruunasi rauniokauden avajaiset.