Varaslähtöjä ja hyvää menoa

Koirulin kanssa mentiin agilitytreeniin sekaisin tuntein, kun edellinen kerta oli niin huono. Koira sai harjoitella mm. odottelua pylvääseen sidottuna, ja hienosti se siitä selvisikin. Se tarjosi yksinkin ollessaan lähinnä maahanmenoa, ja näytti rauhalliselta odottaessaan vuoroaan, vaikka reunalla oli jotain koirahäiriötäkin. Kerta kerralta näkee, kuinka koira tottuu pikkuhiljaa tähän tyttöseurueeseen, ja ilmeisesti nekin siihen.

Saimme muista edistyneemmistä koirakoista poiketen erilaisen radan, jossa oli 2 hyppyä, putki (joka meni puomin alta), pituus (joka oli puomin takana), hyppy, (hyppy), kepit, putki, rengas, kolme hyppyä.

Lähtöä piti harjoitella useita kertoja, kun kokeilin, mihin koira oikeasti reagoi lähdössä. Se reagoi ainakin siihen, että avaan suuni, vaikka sieltä ei tulisi ääntä tai vaikka sieltä tulisi joku muu sana. Lähtöjä hinkattiin pariin kertaan. Olin koiraa kaukana vastassa, kun se tuli luo kahden hypyn kautta. Siitä se ohjattiin puomin ali kulkevaan putkeen, joka kaarsi puomin alla kohti pituutta. Sieltä piti jotenkin keplotella itsensä puomin toiselle puolelle ja saada samalla koiran pituudelle. Meillä se onnistui hyvin, mutta uskallus ei riittänyt jatkaa heti siitä eteenpäin.

Edessä oli pari sivuttaista hyppyä, joista ensimmäisestä työnnettiin koira läpi, juostiin itse ottamaan koira toiselle puolelle vastaan, käännettiin koira toiselle hypylle ja työnnettiin se siitä yli toiselta puolelta. Siitä houkuteltiin koira siivekkeen takaa luo ja kepeille.

Keppien jälkeen tuli oikealla takana mutkalla oleva putki, jonka edessä oli käännyttiin 270 astetta renkaalle. Renkaan jälkeen oli kolme hyppyä siksakkina, ja reitin hakeminen ei ollut yhtään selvää, vaan koikkelehdin puolelta toiselle, mutta onneksi koira seurasi hyvin hölmöäkin ohjaustani ja selvisi lopustakin. Kun näytettiin, mistä oma linja kulkee, koirakin meni homman hienosti.