Bilehile ja metsäkoira

Rommi pääsi viettämään lauantai-iltaa 10 aikuisen seurueeseen paikkaan, jossa se on tainnut käydä vain kerran aiemmin. Se kävi tutustumassa kaikkiin vieraisiin, mutta ei jäänyt vaatimaan liikaa rapsuttelua. Se loikoili paljon omissa oloissaan ja makoili rennon oloisesti, kun siihen ei kiinnitetty huomiota. Edes äänekäs keskustelu, naurun remahdukset ja iltaa kohti yltynyt lauleskelu eivät horjuttaneet koiraa. Kun koira tuli morjestamaan ihmisiä, se veti selälleen tarjoten masuaan rapsutettavaksi. Koira oli varmasti illan päätteeksi tosi väsynyt, mutta sillä ei mennyt hermo eikä se tullut levottomaksi. Mamma oli tosi ylpeä koirastaan, ja muiltakin vierailta tuli ylistäviä lausuntoja, mikä lämmitti entisestään.

Kun tänään lähdimme aamulenkille, alku meni hienosti. Läheltä juossut orava jätettiin rauhaan, mutta sorsat meinasivat olla liikaa. Törmäsimme polulla tuttuun koiraan, ja ajattelin, että antaa poikien juosta vähän aikaa vapaana. Siinä mentiin vähän aikaa nätisti leikkien. Kohta sen jälkeen, kun olimme lähteneet leikkipaikalta, Rommi seisahti samaan tapaan kuin se teki kipeänä ollessaan. Kiroilin siinä hetken itsekseni, että venähdyttikö koira sittenkin jotakin leikissä, ja siihen sattuu taas. Lähdin vähän jännittyneenä metsälenkille sen kanssa iltapäivällä. Nostin sen autoon, koska näytti siltä, että se ei taaskaan haluaisi hypätä. Minusta näytti, että koira kevensi oikeaa takatassuaan liikkeessä, ja koko takapää oli jotenkin turhan ilmava. Yhden kerran se jopa pissaili etutassuilleen, kun pissausasento oli niin kyyryssä. Reissu mentiin kuitenkin ihan kohtuudella, ja yksi jumppaliikekin tehtiin matkalla. Metsässä nuuskuteltiin sammalta toden teolla (toim. huom. sisäpiirivitsi edelliseltä illalta). Jatkoimme jumppaa vielä kotonakin, ja siinä ei näkynyt mitään outoa. Iltalenkillä mentiin taas reippaasti. Täytyy nyt vaan saada niin monta viikkoa levossa ollut koira vertymään kunnolla.