Hakua Kangasalla

Pääsimme harjoittelemaan betonitehtaalle Kangasalle. Tehtaan alue on laaja ja täynnä erilaisia betonimöhkäleitä. Alue oli tosi kiinnostava. Lunta oli varmaan parikymmentä senttiä, joten aina ei tiennyt, mitä seuraavan askeleen alta löytyy. Pakkasta oli pari astetta, ja lunta tuprusi koko ajan lisää.

Koiralle tehtiin hajuharjoitus, jossa harjoittelin koiranlukutaitoa. Päätin tehdä sen hihnassa kulkien, vaikka odotin täydellistä nelivetoa varsinkin alussa. Ennakko-odotukseni nelivedosta ei mennyt ihan nappiin, sillä meno oli kohtuullista ja itse asiassa koko treenin ajan se vilkuili minua käsittämättömän paljon. Se ilmeisesti odotti enemmän ohjeita, joka yllätti allekirjoittaneen. En ole nähnyt ihan vastaavaa aiemmin.

Sen verran täpinöissään koira oli aluksi, että se kulki ilmeisesti nenä kiinni. Säpinöinti kävi ilmi myös siitä, miten koira singahti selvästä reaktiosta ja lähetyksestä takavasemmalle noin sataan metriin ihan kummalliseen suuntaan. Olin ensin ihan pihalla, saiko se hajun jostain, mutta palattuaan karkuretkeltä ja uuden lähetyksen jälkeen, se alkoi tehdä töitä osoittamassani suunnassa. Auton lavetin alla oli maalimies hyvässä piilossa. Ilahduin, kun koira nosti etujalatkin ilmaan ja tarkisti lavetin päällipuolenkin, olisiko siellä jotain. Toinen maalimies haettiinkin sitten hyvin, jälleen oikealta. Palasimme sitten takaisin päin, joten tiesin, että alkutäpinöissä oli jäänyt maalimies tai reaktio bongaamatta. Reaktio tuli tuuleen nähden suunnasta, joka oli odottamaton. Olimme kiertäneet alussa alueen juuri toisesta suunnasta kuin mistä koira nyt sai hajun. Sittenkin koira joutui etsimään hetken aktiivisesti. Pienen rämpimisen jälkeen pääsin minäkin paikalle hakemaan koiran pois. Viimeinen maalimies oli taas vasemmalla, ja se nostettiin hyvin.

Treeninä harjoitus oli tosi hyvä ja opettava. Poitsun reaktiot olivat ohjaajankin mielestä nopeat. Vaikka olin varautunut siihen, minun oli vahvistettava jokainen niistä maalimiehen sijainnit tietävältä, koska en ollut niistä aivan varma. Kävi nimittäin ilmi, että ainakaan heti koira ei kiinnittynyt hajuun oletetulla tavalla, vaan vilkaisi vaan nopeasti maalimiehen suuntaan. Jälkipohdinnaksi jäi, johtuivatko erilaiset vaikeudet siitä, että koiran työliivi jäi autoon vai siitä, että uusi työskentelytapa oli Rommille vaikea. En muista varmaksi, olenko käyttänyt hakuliiviä pelastuksen työskentelyssä, mutta oletettavasti olen. Mistäpä pikku koira olisi voinut tietää olevansa töissä, jos ei ole työkamppeet päällä. Joka tapauksessa näitä hajuhakuja on tehtävä lisää.