Haparoivaa ilmaisua ja haihtuvia pelkoja

Pariin päivään koira ei venytellyt kunnolla ja se saattoi seisahdella lenkillä. Venyttely on taas palannut ja liikkuminen on muutoin normaalia paitsi, että edelleen kuljetaan jalkakäytävällä vain kivettyä reunusta pitkin kuin trapetsitaiteilija. Reagointi kaikkeen on taas tosi herkässä ja koira lisäksi makoilee paljon aivan jalkojeni juuressa ihan liki. Ensi viikolla mennään lääkärille, mikäli pääsiäisenä ei koira palaudu omaksi itsekseen.

Tänään Lahdesjärven lumisessa hakumetsässä oli valmis, haamu, valmis ja haamu. Lähestyminen oli kerrankin maltillista, lukuunottamatta ihan viimeisiä metrejä. Äänenavaus antoi ihan kohtuullista osviittaa tulevasta. Haukku ei ollut parasta mahdollista, mutta kestoa oli mukavasti. Kun päästiin baanalle, monilla maalimiehillä Roo harkitsi hetken haukkumista, mutta maalimiehet vaativat kuitenkin kestoa. Yksi kertoi laskeneensa jopa seitsemääntoista, mutta minulla katkesi filmi siinä kohti kun koira yleensäkään alkoi ilmaista.

Yritin tehdä siirtymän hallitusti, mutta Roo ei ollut asiasta samaa mieltä. Kielsin koiraa harhailusta, mutta sain kommenttia vain toistaa käskyä. Se on mulle kova pala, koska mielikuva tätsästä, joka koittaa komentaa koiraansa "tänne, tänne, tänne, tänne" ei ole kovin houkutteleva.

Jatkoa ajatellen pitää muistaa kunnon äänen avaus. Vähän jäi mietityttämään vielä myös etäisyys, koska koira on joissakin treeneissä hakenut minusta apua haukkumiseen. Se on vilkaissut keskilinjan suuntaan ja tehnyt hyvää ilmaisua tarkistettuaan, että olen vielä odottavan näköinen. Mutta toistoja, toistoja tarvitaan.