Tottista ja arkikäyttäytymistä

Olemme treenanneet tiiviisti toisten koirien ja ihmisten ohituksia. Rommia jänskättää ohitukset, ja paineesta seuraa höökimistä ja haukkumista. Nyt on otettu lisää etäisyyttä, koira käskyn alle ja sitten rennosti ohi. Se on alkanut tepsiä. Tällä viikolla on tehty mm. Tesoman, Haukiluoman ja Hämeenpuiston lenkit onnistuneesti. Toki reissussa tapahtuu myös aina jotain ei niin miellyttävää, mutta pääasia on, että voittopuolisesti mennään hyvillä suorituksilla. Se alkaa sitten rentouttaa meitä molempia, ja kaikkia koiria ei tarvitse haukkua kahdella jalalla seisten, vaan osaa voi vain vilkaista ja palata sitten mamman kontaktiin nakin toivossa.

Parilla lenkillä on tehty esineruudun tapainen. Aluetta ei ole tullut tallattua sen kummemmin, kun joka paikassa on tonneittain lunta. Lelu on viety pariinkymmeneen metriin siten, että lähtöpaikasta ei kulje jälkeä lelun luo. Molemmissa paikoissa tuuli suosi siten, että lelun suunnasta tuli haju. Molemmissa paikoissa lelu on bongattu vaivatta ja sitä on lähdetty myös tuomaan innokkaasti. Luovutuksista oli vain yksi edes sinnepäin, mutta sekin pitää ottaa ohjelmistoon.

Tottishallissa mentiin tänään - yllätys-yllätys - seuraamista. Tämä on tainnut olla meidän ohjelma viimeiset sata kertaa, ja eteneminen on ollut hidasta. Tänään kommenttina oli, että koira tietäisi jo paikan ja että imuttamisesta voi siirtyä käden heiluttamiseen, mutta olen siitä kuitenkin eri mieltä. Minusta koira ei tiedä paikkaansa. Se ajoittain edistää, jää jälkeen ja on etäällä. Kaikki näistä on minusta oikeanlaisen treenin puutetta. Tällä kertaa saimme pari hyvää pätkää, kun meille kerrottiin oikea-aikainen palkkaus. Niillä kerroilla tunne vireestä oli kohdallaan. Tekemisessä on kuitenkin liikaa puristusta ja lelukin saatiin rikki, kun se piti purra kappaleiksi kovassa paineessa. Treeniin pitäisi saada taas ilo. Sitä voi koittaa etsiä lomatauon aikana. Treeniporukalta tuli kuitenkin tarvittavaa tsemppiä, mitä just nyt tarvittiinkin.

Seuraamisen lisäksi otettiin vähän henkilöryhmää, paikallakääntymisiä, istumista, maahanmenoa ja haukkumista. Henkilöryhmä oli itse asiassa aika hyvä, koska ketään ei tarvinnut käydä moikkaamassa, vaan kontakti säilyi minussa (=nakissa). Sen verran väsy poitsu oli poistuessa, että toisella kertaa päästiin jopa eteishallin läpi ihan rennoissa merkeissä, vaikka eipä siinä tällä kertaa häiriökoiria juuri ollutkaan.

Eteenpäin, sanoi mummo lumessa.