Vihdoin treenaamaan

Vihdoinkin keli (-8 astetta), terveys, työ ja kaikki muukin mahdollisti treenaamisen. Rommi pääsi taas betonitehtaalle ukkoja jahtaamaan. Vain akkoja löytyi. Mutta hyvä niin. Päivä oli muutenkin poikkeuksellinen, koska koiran treenikärry kieltäytyi yhteistyöstä, joten matkaan lähdettiin toisella autolla, ja kepokin lähti kuskiksi ja turistiksi mukaan treeniin.

Kun maalimiehiä laitettiin paikoilleen, otin pihalla pari sivulletuloa, muutaman askeleen seuraamista ja luoksetulon. Lähestyimme sitten aluetta, ja koira päätti, että ei hidasta ohjaajaa kannata odottaa, vaan lähti alueelle omin päin. Maalimiehet eivät onneksi olleet päässeet piiloihin. Vihdoin koira palasi takaisin luokseni, ja sitten yritettiin lähestymistä uudelleen. Toisella kerralla koira pysytteli hyvin luonani ja sai siitä ajoittain herkkua.

Tarkoituksena oli tehdä vapaata partiointia kolmella maalimiehellä. Ensimmäinen reagointi oli vahva, mutta koira ei silti lähtenyt maalimiehelle, vaan selvästi odotti minulta lähtökäskyä. Kun sanoin ukko, se meni lähellä vasemmalla olleelle maalimiehelle lujaa. Se söi pikaisesti namit ja palasi luokseni. Toiselle maalimiehelle se selvästi jäljesti pitkin aurattua uraa. Se nosti päänsä vasta viimeisellä viidellä metrillä. Koko haku oli tosi nopea. Kolmas maalimies oli melko kaukana oikealla. Sen etsintä oli koiralle vaativa. Se odotti ihmeen paljon ohjeita ja ukko-käsky johdatti sen melko suoralle pistolle pois tieltä ja samantien takaisin. Koira tarttui hanakasti käsiapuun, jota voisi käyttää enemmänkin. Haku olisi saanut olla itsenäisempää, joten joku muu sana pitää keksiä tähän tekemiseen. Koira ei tuntunut olevan varma, mitä siltä odotetaan, ja minä en osannut auttaa oikealla tavalla. Treeni oli siis hyvä, koska sai taas paljon ajattelemisen aihetta.